Oluesta hän ei kysynytkään.
Leikkasi leipää kaksi hirmuista kimpaletta. Asetti niiden päälle tavattoman voivuoren ynnä kolme sardiinia kummallekin. Toi veitset ja kahvelit, joudutti ryypyt, kaatoi oluet. Yksinkertainen yöateria oli valmis.
Ei mitään lautasia eikä ruokaliinoja. Ei mitään liinaa pöydällekään.
—Mutta ei myöskään juomarahoja, sanoi äijä, kun Johannes huomautti hänelle tästä spartalaisesta järjestyksestä.
Hän sanoi pitävänsä tällaisesta. Jos hän voisi, mitä tahtoisi, hän söisi muka aina täällä.
—Onhan teillä vapaus, sanoi Johannes, laittaen valmiiksi voileipäänsä.
Vapaus seurata halujanne.
—Harvoin, sanoi ukko. Mutta ploiskis!
—Terveydeksi, vastasi isäntä tiskin takaa.
Hän oli myös kaatanut ryypyn itselleen.
—Teidän luvallanne?