Se oli siellä, missä oli voima. Mikä ratkaisi, kuka oli oikeassa, kuka väärässä? Voitto. Voittaja laati lain, voittaja määräsi oikeuden mallit. Se, mikä oli väärin tänään, voi olla oikein huomenna, ja päinvastoin, riippuen siitä, kuka oli yöllä vallan itselleen anastanut.
Ei ollut ihmiskunnan asioissa mitään ylintä tuomio-istuinta, ei nykyistä eikä tulevaa. Jumala yksin oli ehdoton. Senjälkeen kuin hän oli pantu viralta, olivat kaikki ehdottomat käsitteet kadottaneet merkityksensä.
—Ja mikä on teidän ylin oikeusmallinne? kysyi Johannes puolipiloillaan.
—Täytyy onnistua maailmassa, siinä kaikki, vastasi äijä, hymyillen viekkaasti ja hörpäten olutlasistaan.
Kaikki muu oli hänen mielestään tuulenpieksämistä.
—Ja te mitä sanotte sitten onnistumiseksi? kysyi Johannes, vielä vastaten hymyyn, mutta epävarmasti.
Hän tunsi ukon sanojen valuvan hienona myrkkynä koko elimistöönsä, varmistavan hänen omia hämäriä epäilyjään ja herättävän eloon uusia, ennen tuntemattomia. Eikö hän itsekin ollut joskus noin ajatellut? Hetkinä, joita hän jälkeenpäin oli heikoimmikseen nimittänyt?
—Valtaa, valtaa, vastasi ukko kiihkeästi.
Vallan saavuttaminen, ihmisten, ihmis-elämän, ihmisvoimien ja niiden kautta luonnonvoimien hallitseminen, oli hänen mielestään korkeinta onnistumista. Kaikki pyrkivät valtaan, suuret ja pienet, kaikki tahtoivat tehdä maan itselleen alammaiseksi ja käyttää hyväkseen toisiaan.
Vain tuon pyrkimyksen kautta oli kultuuri syntynyt. Vain sen kautta se oli hetkeäkään mahdollinen.