Nuorin lapsi kehdossaan nukkuu unta ihanaa, äitikulta kurkistaa, viittaa isää katsomaan, isä hymyy, äiti myös. Lapsi, lauha olkoon yös! Ensi uunnavuonnasi ollos kahta vankempi.
Mut maa on synkkä ja yö on musta, ei kangastusta, ei valon välkettä taivahalla. On nuoret vaiti ja vanhat heikot ja kaikkialla, oi veikot, veikot, vain tarmon puutetta, taantumusta.
Kun paras poljetaan ja tuhmuus ilkkuu ja Väinön kansa kun hehkuu himoistaan, ei innostansa, kun veitset, kahvelit maassa kiikkuu ja ruostuu miekat — niin mistä laulaisi lauluniekat?
Oi, Suomen immet, uottakaa te itsellenne miestä, mi voisi maata vallita ja pikku riidat piestä, jost' oisi miestä maallekin ja Suomellensa suurta — oi, Suomen immet, uottakaa te miestä Väinön juurta!
Oi, Suomen äidit, soutakaa te meille sodan lasta, niin ylvästä, niin ylpeää, niin voiton-voimakasta, mi säilän terän tempoais ja nuorten lipun nostais — oi, Suomen äidit, soutakaa te lasta, joka kostais!
Oi, Suomen lapset, valakaa te vanhemmille usko, ett' takaa tinakeihästen käy teräksisten rusko, päiv' että päättyy häpeän, uus alkaa aika kerran — oi, Suomen lapset, valakaa te meihin vaajat Herran!
Mut maa on synkkä ja yö on ei kangastusta, ei valon välkettä taivahalla.
II
Helmikuun manifesti
Helsinki sumussa.