Näe unta kansojen keväästä ja vapaudesta, mi koittaa, näe unta uusista hyveistä ja ihmistyöstä, mi voittaa, näe unta, ett' tieto on voima ja pyhä, mut voimankin yllä on rakkaus yhä ja valo on valta, mi velvoittaa — näe unia suuria, maa!
Eri lahjoja meille Luojamme soi, kuka paljon sai, kuka vähän, mut yhtä lahjakas olla voi kukin toistansa lempimähän. Ja muita jos enemp' on yhdelle suotu, se yksi muiden on suojaksi luotu ja avuksi veljien heikompain. Ole hyvä, oi kansani, ain!
Ole hyvä! Älä vastahan ärjäise, kun orpo pirttihis astuu! Ole hyvä! Ja hymyllä lohduta se, kenen silmät kyynelin kastuu! Ei leivästä yksin vaimene suru, vaan antaos rikkaasta riemustas muru, vie joukkohon lastesi leikkiväin! Oman onnesi kartutat näin.
Se ilo, mi kasvavi murheesta, se yksin on oikea täällä, ja ethän, kansani kallis sa, ole kulkenut kukkien päällä, mut niin jos sa kestät onnesi uuden kuin kestit sa tuskan ja onnettomuuden, niin olet sa kansa, mi kaikki voi. Älä horju, Suomeni oi!
1898.
Uudenvuoden iltana v. 1898.
Jo impyet sukivat suortuviaan yön istuen peilien eessä ja vartovat vaan, uus vuosi kons' ajavi orhillaan ja millainen mies on reessä.
Taas kirkonkellot kaikuu kaikkialla ja kuuset palaa ja siskot yhtyvät kuusten alla. Nyt juhla maassa on, nyt lepää kansa ja tinakauhoin jo lapset valaa, mit' tuova vuosi on tullessansa.
Ne valavat onnea vanhemmille, ne uskovat uutta vuotta, ja lasten leikkiä katsomahan jo vanhatkin siirtyvät suotta: kas, linnoja, torneja korkeita, tinakeihästä, kilpeä, miekkaa, kas, tuossahan laiva jo laineita käy, tääll' orhi jo polkevi hiekkaa.
Mut maa on synkkä ja yö on musta, ei kangastusta, ei valon välkettä taivahalla.