Ei, ei! Mulla on joku rinnassain, siell' on eräs ääni, mi puhuu, se uni ett'ei ole unta ain, vaan kerran se huutaa ja huhuu, minä tunnen sen suonissa, lihassa ja luissa, minä kuulen sen tuulessa, ilmassa, puissa, näen silmissä nuorten sen liekehtivän: Hän on saapuva, sankari hän!
Hänen nimens' on päivä ja kansan koi ja hän Suomemme suureksi nostaa, hän maammonsa mahlat palkita voi ja taattonsa kohlut kostaa. Hän saapuva on kuni Väinämö uusi, sen laulun on kuuleva koivu ja kuusi ja Vellamon neiet ja metsä ja maa yli aaltojen, aikojen taa.
Mitä meistä! Me kaikki soitamme vain kannelta katajaista. Se taide, joka ei hymyile, se ei ole taivahaista. Hän soittonsa koivusta soreasta vuolee, hän riemuiten elää ja riemuiten kuolee, häntä kantavi kämmenin kansa ja maa, hän kukkia antaa ja saa.
Tämä aika on aikoja etsinnän. ja aikoja valmistuksen, mut suurena, silloin kun saapuvi hän, lyö hetki sen lupauksen, mihin luotamme kuin ois se taivahan Herran, kun tänne hän kansamme johdatti kerran läpi myrskyjen, tundrojen, tuulien tuhatjärvien rannoillen.
Oi, kuulkatte, kuinka se sykkäilee tämä maa ja sen musta multa! Oi, kuulkatte ääntä, mi kuiskailee joka pellolta perkatulta! Oi, nähkää sen kukkivat kummut ja saaret, sen aalloissa siintävän taivahan kaaret ja vierivät virrat ja vehreä maa — oi, nähkätte syntymämaa!
Se kansa, mi tänne ohjattiin, se ei ole hukkahan luotu, se kansa luotu on suurempiin, kelle kerran on maa tämä suotu; se luotihin kansaksi kantelon, laulun, ikikansaksi kauneuden, taltan ja taulun, ja kansaksi nousevan taitehen sen, jonka kuulemme kuiskehen.
Vuossata on jällehen vierähtänyt ja meriltä uusilta tuulee. Käy ajassa uusia aatteita nyt, ja kellä on korvat, se kuulee, se kuulevi puissa mahlojen juoksun, se tuntevi ilmassa ihanan tuoksun, mi kevättä kertoo ja ennustaa — oi, kuuntele syntymämaa!
Oi, kuuntele korvin avoimin ja aattele täysin aattein, oi, pukeu paitoihin puhtaihin ja valmistu juhlavaattein! Sun koittava, kansa, on sunnuntaisi — ja koittaa kyllä se kohta jo saisi, olet tarpeheks kyynelin kylpenyt, Hymyhuulinen olkosi nyt!
Luo silmäsi laajalti ympäri maan, katso kauaksi länttä ja itää: maa vaiti on, vartovi sankariaan, aika seisoo ja lippua pitää. Ken tohtivi temmata vuossadan vaatteen? Ken tohtivi nostaa nousevan aatteen ja korkeella kantaa ja lennättää? Nouse, Suomeni! Pystyhyn pää!
Nouse, Suomeni, suurena, rynnistäin, nouse vaaroilta, vaarojen alta, nouse rannoilta järvien siintäväin, sinä sinisten toivojen valta! Luo päältäsi pienten riitojen riehu ja kasva ja kansojen lippuna liehu ja näytä, mit' täällä pienikin voi, kun suurta se unelmoi!