Ja kerran lintu laulava on Suomen akkunalla: "Oi laske, laske tupahan, ma tiedän viestin vienoimman, jo Jumalall' on kunnia ja rauha maailmalla."
Ja silloin Suomen enkeli on hymyilevä hiljaa, ja katso, musta multa se, min kastoi kansan kyynele nyt helmastansa kantavi vapauden kultaviljaa.
Oi, kuulkaa, eikö Suomellein jo suihka rauhan siipi? Ei, ei se vain ol' tuulonen. Mut tullos, tuuli vapauden, niin lauluin, huiluin, kantelein sua Suomi tervehtiipi!
5. III. 99.
Äl' horju.
Äl' horju, suora Suomen mies, isäisi polulta, on raskas kantaa orjan ies ja ruoska katkera.
Et horjununna silloin sä,
kun maassa sota soi,
kun kylät seisoi kylminä
ja hurme huppeloi.
Vaan leivoit leivän pettuisen,
kun loppui rukihit,
ja koska puuttui aapinen,
sen puuhun leikkasit.
Ei kuollut kunto Suomenmaan —
se oisko kuollut nyt,
kun maa on vauras, valveillaan
ja kansa herännyt?
Ei koskaan! Sanat salamoi
mökistä mökkihin:
Se maa, min meille Herra soi
on meille rakkahin.