Se laki meille laatuisin,
jonk' isät rakensi;
se kieli meille kallehin,
jonk' äiti opetti.
Ja katso, kansa yhtyvi kuin vuori yhtehen: ken tästä päästä tahtovi, hän käyköön läpi sen!
1899.
Molok.
Käy kauhun huudahdus halki maan:
"Taas Molok vaativi uhrejaan!"
Molok on herra, Molok on mahti, Molok on jumala Foinikian, raudasta rakettu, hehkuva-helma, suu suden, pää pedon kauhistavan, taas kita Molokin ähkyy ja aukee, taas sodan henget on hereillään, lapsia tänne, pientä ja suurta — Molok on, näättehän, nälissään!
Ja äidit ne lastansa hellemmin sydäntuskassa sulkevat sylihin: "En antaa voi minä viimeistäni, jään onneton orvoksi, yksinäni!"
Auta ei itku, auta ei parku, aika on Molokin armoton, taivas on outoja merkkejä täynnä, kuussa nyt kummia nähtynä on. Haa, miten korvessa huuhkaja huutaa, hyena hiipii ja shakaali käy! Tuokatte miestä ja neitoa nuorta — lapsiin nyt tyytyvän Molok ei näy!
Näin kansamme miehuus kuoleutuu —
oi suuri, oi suuri on Molokin suu!
Ja rannoilla vaimojen valitus soi —
mut vuorilta uusi jo koittavi koi.