Kansamme voima, kansamme mahla näin sodan uuniinko uhrattais? Taivahan merkit, kuuhuen taiat, meiltäkö mehumme ahmia sais? Ei, tämä kansa on nuori ja norja, kuolla ei tahdo, kun elää se voi, ei olla herra ja ei olla orja, vapaa se olla vain tahtovi, oi!
Ja huudot ne kulkee ja huudot ne käy,
mut vielä ei vapauden aamua näy.
Yhä Molokin yössä on kansa ja maa —
ja murhe se murtavi Foinikiaa!
10. IV. 99.
Myö kalliista henkesi!
Myö kalliista henkesi, nuori mies,
pian laantuvi elämän laine,
yli vuorien ylhien käyköhön ties,
missä kukkivi kunnia, maine!
Kas, kotkat ne luotihin ilmojen teille
ja alppien ruusut ne kukkivi meille —
myö kalliista henkesi, nuori mies,
iankaikkinen ei ole aine!
Myö kalliista henkesi, nuori mies,
jos vaativi syntymämaasi,
vain orjalle kova on kohtalon ies,
siks seiso kuin myrskyssä paasi!
Ja vaikkapa vihdoin sa sortuisitkin,
niin sortuos säilien kärkiä pitkin —
myö kalliista henkesi, nuori mies,
hyvin kaadut, jos kalpa sun kaasi!
Myö kalliista henkesi, nuori mies,
kun kuolema ylläsi häilyy,
kun ympäri suitsevi surman lies,
vain pelkuri pettää ja säilyy!
Kenties väkivalta on voittava kerta,
mut totta täss' ensin on vuotava verta —
myö kalliista henkesi, nuori mies,
vain kerran sun päiväsi päilyy!
1899.
Kansa kalliolla.