Tää kansa vakavanha on kuin kallio. Sen kalliolle Luoja loi, se elää ja se kuolla voi eest' esivallan, ruhtinaan ja isiensä maan.
Tää kansa myrskyt seisovi kuin kallio. Sen onni vain on tyyni työ, se ennen pettuleipää syö maan vapaan, vaikka hallaisan, kuin vehnää vierahan.
Tää kansa tunkee syvyyteen kuin kallio. Sill' on vain yksi, yksi maa tää kansa kieltään rakastaa ja lakejaan ja laulujaan ja isäin muistojaan.
Tää kansa katsoo ylöspäin kuin kallio. Se pyrkii päivään, valohon, sen valta valtaa hengen on, ei valtaa tykkein tuiskuvain, ei miesten miljoonain.
Tää kansa syntyi vapahaks kuin kallio. Se seisoo pohjan lumessa kuin valon rintavartia, se talvitöissä taistelee tai kaatuu paikalleen.
Tää kansa voidaan musertaa kuin kallio. Se voidaan pirstaks pilkkoa ja voittaa väkivoimalla, mut sentään juurta kallion sen pienin pirsta on.
1899.
Vapaa sana.
Sen näön ijät kaiket muistan ma: Ylhäällä ikkunassa vanha herra, yö musta, katu täynnä kansoa.
Pää päässä kiini siinä seisottiin ja tuijotettiin tummaan varjovyöhön, ei toistaan tunnettu, mut tunnettiin, yks veri kuinka virtas sydämiin, kun sanat kaunihit ne kaikui yöhön: