VI. Vallankumous.
Vapauden virsi.
Juhlavirsi.
Pekka Svinhufvud.
Vapaa Viro.
Terve, Ukraina!
Suomen partioväen marssi.
Vapaa kansa.
Tumma päivä.
Valtakunnan marssi.
Maaliskuun mietteitä v. 1918.
Ajanlehden kääntyessä, entisen passiivisen vastarintamme muuttuessa aktiiviseksi, jo parikymmentä vuotta kestäneen oikeustaistelumme vaihtuessa todelliseksi, suureksi, pyhäksi vapaustaisteluksi, lienee syytä palauttaa mieliin tuon pitkän murroskauden eri vaiheita ja varsinkin sitä suomalaisen kansansielun kehitystä, joka näinä vuosina on meissä ja meidän ympärillämme tapahtunut.
Mikä oli Suomen kansallishengetär vielä parikymmentä vuotta sitten?
Nuori, viaton Aino-neiti tai metsien Tellervo, joka huhuili karjojaan. Mikä on se nyt? Onneton Niobe, joka turhaan koettaa suojata lapsiaan salliman rankaisevilta vasamoilta, tai unissakäyjä lady Macbeth, jonka aivoissa kulkevat vain veriset kauhunkuvat.
Elämme Suomen historian huippukohtaa. Kaikki tämän kansan voimat, hyvät ja pahat, kaikki sen verissä vuosisadasta vuosisataan kypsyneet ominaisuudet ja katsantokannat, kunnot ja kunnottomuudet näyttävät nyt, ajan ankaran hengettären niitä koskiessa, kuin kivihiili tuleen leimahtaneen.
Epäilemättä on se Herran viha. Epäilemättä on se kuluttava tuli, jota ei vältä kukaan ja josta kansamme on käypä hoitamaan historiallista tehtäväänsä parempana, jalompana ja puhtaampana, ensi kerran isäntänä oman ortensa alla.
Kuin miekka tunkee tämä taistelo kaiken kansan lävitse. Sillä totisesti tätä sotaa "valkean" ja "punaisen" Suomen välillä ei käydä ainoastaan meidän ulkopuolellamme, ei vain Karjalan metsissä tai Pohjanmaan lakeuksilla, sitä käydään myöskin kunkin meidän sieluissamme ja sydämissämme.
Sielläkin taistelevat valon ja pimeyden vallat, samoin kuin ne ovat taistelleet kautta kansamme historian ja jo sen esihistoriallisena aikana Kalevalassa.