Niin Sinä äänesi korotit, kaikui kaunis Suomen kieli; niin Sinä askareet alotit, alkoi kaunis kansanvalta; niin Sinä suuntasi osotit, oli suunta selvä, suora; astuit päähän Suomen pöydän, vuoret Oikeuden jyrisi.
Ajan kääntyi kirjanlehti, kävi kansassa humaus.
4. XII. 05.
8.
Moskova.
Runon raikui kultakannel; "Mitä on myrskystä sanojen, kun soi kansan myrskykellot!"
Vastasi verinen hanki, hukat huuti Moskovasta: "Ruoskikaa runotkin kaikki, sana tuo tekojen myrskyn."
Helkkyi haavehen hopea: "Mitä on usko suurten unten, kun soi kansan kuolinkellot!"
Tykit Tuonelan jyrisi, hukat huuti Moskovasta: "Murtakaa unelmat kaikki, usko on pohja uuden polven."
Vihan vankui vaskikannel: "Mitä on rinnan tuskat, riemut, kun soi kellot keski-öiset!"