Europa, kaukaa katsova meihin,
maan polon tuskahan, kansan kyyneleihin,
Englanti, lain koti, yksilön suoja,
Saksa, tiedon tyyssija, Ranska, valontuoja,
teillekö laulaisin taakse taivonrannan?
Ei! Teihin saakka ei lauluni kanna.
Niinpä laulan itselleni, oman iloksi illan,
suuttumuksen syvyydestä laitan sinisillan,
vihan pyhän pyörteistä nostan nuoren haaveen,
synkän niinkuin sydämeni, oudon kuin aaveen:
— — Totuus! Sun ääntäsi täällä ei kuulla.
Hyvä, siispä soikaamme yhdellä suulla!
Sana suora, minne on mennyt se meiltä?
Sana kaunis, kaiu et Suomen saloteiltä.
Sana paljon käytetty, poljettu lokaan,
polkijaisi kantapäähän pistä haava okaan!
Totuus, seiso sivullani! Iske, salamoitse!
Ei! Eipä kuollutta kukaan eloon loitse.
Tiedän sanan toisenkin, suuren kuin meri,
missä se soi, siellä sykkää sydänveri,
siellä liput liehuvat, torvet, rummut raikaa,
kansat kaikki hengähtävät, tehdään uutta aikaa;
— — — Vapaus! Sa tääll' olet vain sana turha.
Tule, ennen taistelo kuin salamurha!
Ei ole taistoa, missä ei miestä.
Kantanut suotta ei Suomi orjan iestä,
aatteilla, tunteilla tääll' on orjanleima,
outo jalon ylpeys, elonriemu reima.
Miksi suuta halkaista täällä sanoin suurin?
Orja, olet kytketty maahas ikijuurin!
Niinpä kuule, taivas, kun heimoni kiroon,
kuulukohon kurjan huuto Karjalahan, Viroon,
kaikkialle, missä kaikuu Suomen sukukieli,
missä leikkii orjanlapset, laulaa orjamieli…
Ei! Ei! En kirota ma saata kantajaani,
ethän ole emintimä, olet oma maani.
Oisi monta muutakin sanaa suurta, soipaa,
meillä hevon helyjä, mut muilla kaikkivoipaa,
meillä kullan kukkasia, tyhjää ulkokuorta,
muualla musertavaa, täyttä, ikinuorta:
Ihmisyys! Ihanteet!… Ei, en viitsi, jaksa.
Mitä on ne, ellei niitä elontyöllä maksa?
Elontyöllä tuimalla, jokahetkisellä!
Sydämessä suuri usko kellä tääll' on, kellä?
Kuka täällä täyttää, kun kaikki täällä lupaa?
Kuka tohtii maassa kiinni luoda tuulentupaa?
Kuka täällä itseään ja muita kunnioittaa?
Sanokaa! Ja hälle kaikki kannelniekat soittaa.
Pelastakoon itsensä, ken voi, ken tahtoo! Parhaan
täten kantaa heelmän hän myös muiden yrttitarhaan.
Tehköön työtä yksin, yössä, ystävittä, työnsä
tuloksista vaikk'ei koskaan valkeneisi yönsä.
Tehköön, mit'ei tekemättä jättää voinut! Hälle
hiljaa virren viritän ma niinkuin ystävälle.