Kuin taikaiskulla hälveni kadun hälinä, maailman turha meno, syntisen ihmiskunnan toivoton mellastus jonnekin kauas, olemattomiin, sillä samalla hetkellä, jolloin temppelin ovet sulkeutuivat Simeonin jälkeen. Hän huomasi seisovansa juhlallisessa suippokaariholvistossa, jonka täytti rauhoittava viileys, salamyhkäinen hämärä ja värillisten ikkunoiden tunnelmallinen valoleikki. Katsoi minne hyvänsä, kaikkialla viittasi goottilaisholvien ja kaarien hämähäkinverkko ylös, kohti korkeutta, tutkimattomuutta, synnyttäen ihmisessä nöyrtyvän, sulavan, jumalallisen tahdon valtaan antautuvan tunnelman.
Ihmiset liikkuivat temppelissä hiljaa ja vakavina. Tuonne holvien kulmaukseen on pantu näkyville pyhän äidin kuva, sarja tuohuksia edessänsä. Ovet avautuvat tuontuostakin ja nöyrästi lähestyy kuvaa milloin mies, milloin nainen, hieno herra, yksinkertainen työmies, äiti lapsineen, kaikki rinnakkain polvistuakseen pyhän äidin kuvan eteen ja jäädäkseen siihen äänettömään rukoukseen. Tuolla tulee nuori tyttö, ehkä palvelijatar, koska hänellä on kori käsivarrella. Hänen vaaleat kiharansa välkkyvät somasti, kun väri-ikkunan säde niihin sattuu, ja hänen poskilleen kohoaa lämmin, ujo puna, kun hän polvistuu pyhän äidin eteen. Hän ummistaa silmänsä kuin keskittääkseen ajatuksensa johonkin tärkeään, jonka ratkaisu saattaa merkitä hänelle koko hänen elämäänsä. Mitä hän rukoilee? Mitäpä rukoili Gretchen temppelissä?
Sanattomina, väkevän tunnelman vallassa, katsovat tätä kaikkea veljekset, sillä se on heille niin outoa. Simeoni ymmärtää mielessään, että ihminen, joka noin vilpittömästi ja vapaasti voi tulla uskomaan syvimmät huolensa keskellä maailman kiireintä pauhua jollekin, jolta hän vaistomaisesti tuntee saavansa lohtua ja virkistystä, on henkisesti rikas; että hän, kylmä protestantti, järjen ja jokapäiväisyyden mies, ainakin joskus kaipaa tuollaista lapsen mieltä, herkkää, mutta muodoiltansa hienoa antautumista sen uskonnollisen tunnelman haltuun, joka jokaisella ihmisellä on povessansa. Hänen vakaumuksensa mukaan on uskonnollinen tunne ja kaipuu ihmisessä myötäsyntyistä; se on myöskin etupäässä tunnetta, ei järkeä eikä järjestelmää, ja tunteen kautta ja ilmitulomuodoissa se myöskin elää. Miksi ei protestanttinen kirkkomme viljele enempää tätä puolta? Poistuessaan tunsi Simeoni olleensa mukana sopusointuisessa, hartaassa jumalanpalveluksessa, jota eivät olleet häirinneet mikään arkipäiväinen melu eikä papin valitettavan usein vaivalloisesti kokoonpantu ja kömpelö saarna, täynnä konstikkaita selityksiä ja epäonnistuneita vertauksia sekä pateettisia parkaisuja.
Saapuessaan illalla hotelliinsa tapasivat veljekset keuhkotautisen portinvartijan hakemassa virkistystä suuresta konjakkipullosta, jonka hän oli nostanut eteensä pöydälle. Ukko oli kuitenkin alttius, kiltteys ja palvelevaisuus itse, tunsi asiansa hyvin ja valmisti veljesten seuraavana aamuna varhain tapahtuvan matkan kädenkäänteessä. Koska hotellin ensimmäinen vaikutelma oli huonompi kuin mitä kokemus sitten osoitti, päätti Simeoni, varsinkin kun hinnat olivat kohtuulliset, suosittaa sitä muillekin. Sen nimi on Hotel Müller, Am Graben, ja on se aivan kaupungin keskustassa.
Niin oli päivä Wienissä kulunut, mennyt kuin pieni vilahdus. Jälkeensä se oli jättänyt kuvan iloista ja suruista, rikkaudesta ja köyhyydestä, kaikesta, mitä elämässä yhden päivän nimiin sattuu. Hyvästi, kaunis keisarien kaupunki! Suomalaiset vieraasi toivottavat sinulle kaikesta huolimatta onnellista ja valoisaa tulevaisuutta.
XV.
Matka Buda-Pestiin. — Unkarin kieltä ja unkarilaista matkaseuraa. — Klári de Pap, hänen veljensä ja juutalainen kulassi. — Unkarilaisten onnettomuus. — Näkyjä Unkarin tasangolta. — Velvollisuudentuntoinen junailija. — Balaton-järvi. — Ystävällisiä neuvoja.
"Tämähän ihmeellistä maailmaa on", tuumi Tuomas sijoittautuessaan koko hotellin palvelijakunnan mitä innostuneimpain onnentoivotusten saattamana varhain 20 päivän aamuna autoon, "kun aina vain aurinko heloittaa pilvettömältä taivaalta. Olemme selvästi lähteneet matkallemme mitä onnellisimpain tunnustähtien alla. Siis eteenpäin, Sudbanhofille". "Eteenpäin!" kertasivat hänen käskynsä toiset veljekset ja retkikunta oli taas urallansa.
Mutta matkustajain lukumäärä olikin suuri ja kun piletit vihdoin oli saatu, antoivat ne toveruksille vain "ensi luokan seisomapaikat", ei muuta. Edessä näytti olevan siis hikinen päivä, varsinkin kun kiertomatka Balaton-järven ympäri tulisi kestämään sangen kauan, mutta tutkimusmatkailijan ei auta hätäillä. Jalosti sijoittuivat miehet vaunun käytävään, katselivat vilpittömästi meluavaa yleisöä ja lausuivat kiitokset Tuomaalle, joka vielä viime hetkellä kerkesi ostaa virkistysvälineitä. Kun juna läksi liikkeelle, rupesivat veljeksetkin pitämään tarkempaa tutkintoa, eikö mistään mahtaisi löytyä istumapaikkoja.
Jo vaunuun tullessa oli Simeonin huomiota herättänyt eräs outo kieli, joka kaikui hänen korvissaan kuin "körö-körö". Väliin kuuli hän tuon tuostakin toistettavan sanaa "kerem". Hän tietysti arvasi heti, että se oli unkarinkieltä, ja häpesi, että se saattoi hänestä tuntua niin oudolta. Olihan hän näet aikoinaan tutkintonsa vuoksi joutunut sitä lukemaan ja kääntänyt sanomattomalla vaivalla ja aherruksella Imre Madachin kuuluisaa näytelmää "Ihmisen tragedia" puolisataa sivua. Ainoa, mikä hänelle jäi siitä palkaksi, oli tuon suurenmoisen aatenäytelmän tarjoama kirjallinen nautinto, joka on sen lukeneille unohtumaton. Mutta itse kieli — se oli haihtunut muistista niin tarkkaan, ettei jäljellä ollut muuta kuin jonkunmoinen, ehkä pääpiirteissään oikeaan osuva kuva sen rakenteesta.