Mutta mitäpä kuvaisin enempää niitä omituisia näkyjä, joita lapsuuden mielikuvitus, yhtyen milloin mihinkin aiheeseen, loitsii historian nimien ympärille. Tarkoitukseni on ollut vain huomauttaa, kuinka syvästi tohtori Martti Lutherus on vaikuttanut meidän "oikeassa uskossa" kasvatettujen suomalaisten henkiseen olemukseen jo hamasta nuoruudestamme alkaen. Hän oli nuoruutemme oppi-isä ja koulumestari, kiinteä ja ankara tosin, mutta siitä hänelle kiitos!
* * * * *
Mutta ehkä tärkeämpi kuin opettajana on hän meille opetuslapsilleen todellisen miehuuden esikuvana. Hän on niitä harvoja ihmiskunnan jättiläisiä, jotka totuuden pakottamina kokoavat henkisen voimansa ja nousevat koko maailmaa vastaan. Hänellä ei ollut muuta asetta kuin neroutensa ja uskonsa siihen, että totuus vaatii avointa sanaa, pelotonta puhetta ja horjumatonta rohkeutta. Ei ollut tohtori Martin asema kadehdittava Wormsin valtiopäivillä, jossa maailman mahtajat kylmästi häneen tuijottelivat. Sitä rohkeutta, jota häneltä vaadittiin silloin sanoakseen: "tässä seison, enkä muuta voi", ei voi mitata tavallisella luotauslangalla, sillä se on siksi liian syvä. Hän antoi tuolla teollaan ikiajoiksi kaikille heikoille opetuksen, josta ei voi häntä kyllin kiittää, että nimittäin oikeudella itsellään, sen kaipaamatta aineellista tukea, on oma voittava luonteensa, että heikko saa voimansa siitä, eikä muusta. Sen todistaja voi kuolla hirsipuussa, mutta sillä kuolemallakin on aatteelle lunastava merkitys.
Lutherus oli jumaluusoppinut, munkki, pappi, miten tahdotte. Mutta tuo hänen lähtönsä sen pohjalta, mitä hän piti totuutena, ja järkkymätön kiinni pysyminen tässä avasi aivan suunnattoman laajoja aloja yleiselle hengen kehitykselle. Hän protesteerasi jyrkästi sitä vastaan, mikä oli hänen mielestään valhetta, hän protesteerasi järjettömyyttä ja perusteettomia uskomuksia vastaan — tullen siten tieteellisen, ennakkoluulottoman ja kriitillisen ajattelun isäksi. Mitä ihmiskunta on hänelle velkaa siitäkin, on mittaamatonta.
Kuljin kerran rajan takaisessa Karjalassa. Kun näin, missä henkisen lapsellisuuden ja siitäkin johtuvan aineellisen kehittymättömyyden tilassa heimolaiseni siellä elivät, välähti sieluuni kuin salamana ajatus: ensimäinen ehto näiden pääsemiseksi alennustilastaan on Lutheruksen oppi. Lukutaitoa he tarvitsevat, pikkukatkismuksen järkeä, protestanttien viileätä oppia, joka kylmästi terottaa velvollisuuden ja ahkeruuden tarpeellisuutta, valoa ja kansan yleistä opetusta. Pois pitkäkauhtanat ja taikauskoa levittävät tietämättömät pappilurjukset, jotka pyhällä savullaan huumaavat ihmisten sielun ikuisesti uneliaisiin kahleisiinsa. Pois katala nöyräselkäisyys ja sijaan todellista Lutherus-henkeä, joka kirkkain silmin sanoo, mitä miehen tulee, "eikä muuta voi!"
* * * * *
Kuinka usein olenkaan nautinnolla lukenut kuvauksia tuon meheväsanaisen, terävä- ja tervejärkisen, iloisen ja elämänhaluisen saksalaisen kansanmiehen — sillä sehän Lutherus oli — elämästä! Varsinkin nykyaikoina, jolloin kansanvallan varjossa harjoitetaan mitä ontelointa suunsoittamista ja alastominta kiipeämistä, on usein juolahtanut mieleeni tuon väkevän miehen esimerkki. Milloin nousee meidänkin keskuudestamme uros, joka kukistaa ne Zwickaun propheetat ja muut, jotka meilläkin ovat päällä päsmäreinä? Kuka sanoo meilläkin yhtä lujasti kuin Lutherus kuullessaan anemyyjä Tetzelin ontot lavertelut: "Minä lyön reijän tuohon rumpuun." Ja hän löi sen, löi niin perinpohjin, ettei särähdystäkään enää kuulunut. Uudistakaamme mielessämme Lutheruksen opetukset!
Kun muistamme koko sen valtavan kiitollisuudenvelan, mikä meillä on Lutherukselle — lepäähän koko kansamme sivistys tavallaan hänen hartioillaan — selviää meille salaman tavoin, kuinka sovittamattoman kaukana me hengeltämme olemme sekä Venäjästä että kaikista niistä maista, jotka eivät Lutherusta tunnusta. Häneltä saimme oikean suunnan järjellemme ja hengellemme, hänestä ovat alkuisin kaikki ne ominaisuudet, joita maailman voittavissa kansoissa ihailemme — Lutheruksen jättiläishaamu johtaa hänen periaatteilleen ja opeilleen uskollisina pysyneitä kansoja voittoon. Wormsin valtiopäivät — tuota — Suomen eduskunta kokoontuu ensi viikolla. Toivottavasti eivät Habsburgien hunajakieliset lähettiläät tahi heidän raa'at soturijoukkonsa saa edustajiamme unohtamaan pikkukatkismuksen ja kansakoulun yleisen historian antamia opetuksia, joista tärkein oli tuo: "tässä seison!"
* * * * *
Kuten lukija ylläolevasta huomaa, olen minä täydellisesti tohtori Martti Lutheruksen puoluetta. Niin on kirjailija Kyösti Wilkunakin. Pöydälläni, muun kirjallisuuden joukossa, oli kerran eräs huomattavimpia uusia kotimaisia hartauskirjojamme, korkean kirkonmiehen tekemä. Suositin sitä leikilläni Kyöstille. Hän otti sen käteensä, lehteili sitä vakavasti ja kysyi vihdoin, katsoen epäluuloisesti ja tutkivasti lasiensa yläpuolelta: