Ontrei väitteli sen jälkeen morsiantaan, eikä ryhtynyt tekemään ratkaisevasti totta naima-aikeestaan. Jyrki tuli päivä päivältä synkemmäksi ja surullisemmaksi, mutta samalla ikäänkuin voitostaan ja asiastaan varmemmaksi. Outikin rupesi puolestaan Ontreita kaihtamaan. Tästä ymmärsi Ontrei heidän puhuneen keskinäiset asiansa selväksi, ja nuoremman veljensä koettavan houkutella Outia puolelleen. Katkeruus ja viha leikkasi sydäntä. Veljekset kulkivat päivät päästään kuin unessa ja aivot hakkasivat vain tuota yhtä kysymystä: miten selvitä?
Pian tiedettiin koko kylässä veljesten välinen asia. Suruissaan Jyrki erehtyi juomaan ja vietti päiviä hoilaten ja kiroten tai itkien, väliin uhkaillen veljeään, mutta väliin puhuen hänestä suurella rakkaudella. Ontrei hautasi asian sydämeensä eikä sallinut kenenkään siitä kanssansa keskustella. Odotettiin hänen jo luopuvan puuhastaan, kun tiedettiin tytön suosivan enemmän nuorempaa, mutta sitäkään hän ei tehnyt. Tyttö oli hänen, eikä hänen tarvinnut luovuttaa morsiantaan kenellekään. Hän ei edes huolinut ruveta asiaansa sitenkään selvittämään, että olisi häitä kiirehtinyt, kulki vain umpimielisenä tietänsä.
Talvi tuli. Pimeää ja lumista kujaa myöten hoippuroi Jyrki kotiin, mieli synkeänä viinasta ja ikävästä elämästä. Veljenrakkaus oli ruvennut hänestä tyysten sammumaan, ja hän piti Ontreita nyt vain onnensa ryövääjänä. Hän vihasi veljeään, ja tunsi tuon vihan tänä iltana elävämmin kuin koskaan ennen. Ei, tyttöä hän ei ikinä luovuttaisi, ei vaikka siinä autuus menköön.
Hän seisahtui kotinsa portaille, johon sataneeseen lumeen jalka painui narahtamatta, ja kuunteli. Oli myöhäistä eikä pirtistä enää kuulunut mitään. Ontrei oli kylällä tai oli pannut maata.
Hiljaa avasi hän pirtin oven ja hiipi sisään. Tuolta häämötti Ontrein haahmo penkiltä tilaltaan Jumalankuvan alta. Tasainen huounta osoitti, että hän nukkui.
Kamala ajatus lennähti Jyrkin päähän, niin hirveä, mutta samalla ihanasti koston ja vihan himoa hivelevä, että hengitys tahtoi salpautua. Hän hiipi varpaisillaan lähemmäksi Ontreita katsomaan.
Hän makasi selällään, kädet nostettuina pään yläpuolelle. Kasvolihakset nytkähtelivät rauhattomasti ja silmäluomet värähtelivät; hengitys purkautui väliin ulos huokauksena.
Jyrki kumartui hiljaa hänen ylitseen.
Silloin avasi Ontrei silmänsä ja katsoi veljeänsä.
Hän ei muuttanut asentoaan, ei säpsähtänyt eikä säikähtänytkään, katsoi vain veljeään sinisillä silmillään, vakavasti ja surumielisesti.