— Ja ne yhä lisääntyvät. Aika on tullut ryöppynä ylitsemme, mutta kunhan me taas saamme pään aallon pinnalle! Ja kansamme tahtoo valistua ja edistyä.
— Niin tahtoo, Jumalan kiitos! Ja se tulee valistumaan ja sivistymään, koska siinä itsessä on vihdoinkin herännyt siihen oma halu, se oikea maahenki…
— Vai maahenkeä setäkin tässä kiittää! Eipä uskoisi.
— En kiitä! Mutta sen olen aina myöntänyt, että tuolla liikkeellä saattaa olla arvaamaton merkitys maalaiselämän henkisenäkin sivistäjänä, kun sitä vain oikein johdetaan. Ja ehkä johto on sallimuksen tahdosta saanut suunnan, joka on sopiva siihen siksi, että se on osannut herättää laumassaan jonkunmoista herännäisyyden tapaista kiihkoa päästä kaikin puolin kohoutumaan, sivistymäänkin. Ehkä se juuri on tie, joka vie suomalaisen sielun perille, sillä selvä ja tyyni järki ei näytä siihen pystyvän.
Ukko nousi, haukotteli ja sanoi:
— Nyt kun olen puhunut tässä itseni virkeäksi, taidankin lähteä ajelemaan kotiin päin. Täytyy mennä aamupäivällä taas pitäjälle. Luuletko, että saadaan tähän aikaan hevonen valjaisiin?
— Kyllä, jos setä välttämättä nyt tahtoo lähteä.
— Parasta se on — helpompi itsellenikin. Menehän hommaamaan hevosta, niin käyn sillä aikaa vielä Juhoa katsomassa ja kokoan kampsuni.
Kun Eva meni pihan yli väen puolelle, oli idän taivas jo muuttunut purppuraiseksi. Linnut olivat heränneet ja vastailivat toistensa lauluun katkeamattomana kuorona. Ilmassa oli hyvää tekevä viileys ja virkistävä puhtauden tuntu. Evan sydämeen valahti äkkiä uusi voiton ja onnen varmuus. Iloisesti hypähtäen nousi hän pirtin portaat ja meni tupaan.
Ovenpielessä nukkui renkipoika likaisessa ja harmaan näköisessä vuoteessaan. Hän oli heittänyt takkinsa ja liivinsä vuoteen jalkapäähän, mutta oli muuten täysissä pukineissaan, paitsi avojaloin. Kädet olivat likaiset, tukka pahasti pörröllään, ja kasvojen päivettyneen värin alta kuulsi kalpeus. Hän hengitti raskaasti ja poisti toisinaan vaistomaisesti ahdistelevia kärpäsiä kasvoiltaan. Pirtissä oli inhoittavan tunkkainen ilma. Toisista vuoteista kuului äänekästä kuorsausta. Piiat nukkuivat pää hupussa, mutta jalat paljaina. Lattia oli likainen. Ei ollut missään ainoatakaan kohtaa, johon silmä olisi pienimmänkään mielihyvän tuntein pysähtynyt.