— Mitähän kaikkea sinä vielä keksit! No miten niitä kenkiä sitten on hoidettava?
— Heti kun uusista kengistä pohjista on kulunut pinta pois, pitää niitä ruveta voitelemaan tavallisella keitetyllä pellavansiemenöljyllä, maaliöljyllä. Lopuksi ei nahka enää sitä vedä itseensä, vaan öljy kuivaessaan kovettaa sen kivikovaksi. Kuten tiedät, on maaliöljy siitä harvinainen, että se kuivaa ja kovettuu, ja siihen perustuu sen edullinen käyttö kengänpohjiinkin. Terva, traani ja muut rasvat eivät kovetu, eivätkä siksi ole yhtä hyviä. Pirttipiian huoleksi annan tämän kenkien hoidon, samoinkuin sukkainkin parsimisen. Mutta mitä aiot ruveta miehillä teettämään?
— Tulin juuri ajatelleeksi, että mahdollisesti täytynee ruveta sovittamaan tuota sinun korvausjärjestelmääsi miestenkin puhdetöihin. Paljon on talossa kaikenlaista puutyötä tehtävänä, joka on tahtonut jäädä, kun väki on ollut halutonta, mutta ehkä se tällä tavalla käy. Täytyy ruveta sitä asiaa järjestämään.
— Varmasti se käy, sanoi Eva innokkaasti. Olen huomannut, että heidän haluttomuutensa on hyvinkin helposti voitettavissa ja että he ovat suorastaan innostuneita näihin meidän uusiin puuhiimme. Kuuluvat kylällä kerskailevan, että eri komento on nyt Soljalassa. Mutta kaukana olemme vielä päämäärästämme. Vielä ovat kaikki entiset alustalaisesi, joille nyt olet palstoja puuhaamassa, uudelle uralleen saattamatta, vielä on koko puutarha-asia vireille panematta.
— Ensi viikollahan tulee puutarhuri perustusta suunnittelemaan.
— Niin meille, mutta entäs kaikille niille, jotka asuvat maallamme tahi ovat saaneet meiltä palstatilan?
— No vähitellen.
— Vähitellen! Niin te aina sanotte, mutta se "vähitellen" merkitsee meidän kansallemme ainakin vuosisataa. Elleivät ne, joista tuollaisten ihmisten elämän edistys riippuu, nimittäin maanviljelijät, itse herää, ja kiireesti, tarmolla ja puoleksi pakottamalla pane alkuun kaikkia jokapäiväisessäkin elämässä tarpeellisia uudistuksia, jäävät ne toteuttamatta kymmeniksi vuosiksi. Minä ainakin tunnen Soljalan emäntänä olevani kuin kaikkien tilallani asuvien ja palveluksessani olevien äiti, jonka vastuulla heidän sekä henkinen että taloudellinen menestyksensä on. En tahdo säästää mitään vaivoja ja uhrauksia saattaakseni heidän elämänsä sellaiselle uralle, että vähitellen onni ja tyytyväisyys astuisi vihan ja kurjuuden sijaan. Kallein omaisuus, jonka Luoja on ihmiselle antanut, on maa. Korkeammassa katsannossa se kuuluu todellakin kaikille ihmisille, mutta että se tulisi viljellyksi, on se täytynyt jakaa. Mutta siksipä onkin sillä, joka siitä palan on saanut, ankara velvollisuus täytettävänään. Hänen on kuten Goethe sanoo ihmisestä, oltava "jalo, avulias ja hyvä". Hänen on Suomessakin kaikesta lopuksi vastattava, maansa ja kansansa onnesta ja onnettomuudesta.
Eva oli sekä innostunut että kiihtynyt. Rakastettavalla epäjohdonmukaisuudella hän sitten muutti puheen aihetta.
— Kuule, sanoi hän, kun nyt olet katsonut näille mäkitupalaisillesi palstat, niin et suinkaan aio antaa heidän ominpäinsä töllejänsä sinne uudelleen kyhätä?