Kuinka yksinkertaista ja kuinka oikein! Niihin lauseisiin sisältyy elämän rakkaus-ohjelma ja suurien epäkohtien ratkaisu.
* * * * *
Juho kuuli takaansa kärryjen ratinaa ja nousi. Renkipoika sieltä ajoi hiestyneenä ja kiihtyneenä. Nousematta ajopeleistään hän sanoi:
— Emäntä pyysi isäntää tulemaan heti.
Juho ymmärsi kaikki. Sanaa sanomatta hän hyppäsi kärryihin, tempasi pojalta ohjakset ja riipaisi hevosen hurjaan juoksuun.
Samalla kuin hänen ajatuksensa nyt vaappuivat hillittömän riemun ja vapisevan pelon välillä, viipyi hänen silmissään ikäänkuin omalla voimallaan suurenmoinen kuva laajoista lakeuksista, joita viljelee ihminen, tuo omituinen maapallon päällä asuva arvoitus, jonka sekä syntyminen että elämä on suuri ja ratkaisematon ihme.
XXII.
Harvoin oli Soljalan ori saanut koetella juoksijalahjojaan niin perinpohjin kuin tänä kertana, jolloin isäntä ajoi kotiin Toivolan suolta perillistään vastaanottamaan. Tulta iskivät kärryjen pyörät maantien kiviin, eikä lakannut somero rapisemasta ajoneuvojen etusuojaa vastaan. Vaahto palloili hevon pyöreillä lautasilla. Mutta Poku tuntui ymmärtävän, mistä oli kysymys ja mitä häneltä vaadittiin. Vastaukseksi ohjaksien tiukkaan ja määräävään kiristykseen se puistalti päätänsä, niin että tuuhea harja leiskahti, painoi turpansa alas ja antoi mennä matalasti ja tasaisesti, kuin pyyhkien ja kertaakaan juoksun oikeata tahtia rikkomatta. Mäet ylös, toiset alas, silmissä yhä hurjistuva ja villi ilme, se lasketti uupumatta, läpi kesäisen ihanan luonnon, ruohon vihreyden, lehvän leppoisuuden ja lauhkean länsituulen. Ja kun saavuttiin sille kunnaalle, josta aukeni näköala Soljalan komealle lakeudelle, heitti se päätänsä ylöspäin ja hirnui intohimoisen riemukkaasti ja kauas kuuluvasti, kuin ilmoittaakseen, että nyt tullaan, ja lähti sitten suorittamaan viimeistä uljainta otettansa. Ja samalla kuin kärryt lentää tömähtivät portista kartanolle, oli Juhokin jo maassa ja hävisi muutamalla pitkällä loikkauksella ovesta sisään.
Se oli tapahtunut aamupäivällä — asia, jota jo niin kauan oli odotettu, mutta jonka hetkestä ei oltu oltu varmoja, kun nuoressa kokemattomuudessa ei oltu aikoinaan tehty allakkaan tarpeellisia merkkejä. Mutta nukuttuaan yön levollisesti ja rauhallisesti oli Eva noussut tavallisille aamuaskareilleen, ja juuri kun hän oli mittaamassa kermaa, tuntuikin samalla niin masentavan kipeältä. Mutta kun se lakkasi pian, ei hän ollut siitä milläänkään, vaan teki töitänsä edelleen. Puolen tunnin kuluttua jysäytti kipu häntä uudelleen ja silloin hän meni Leenan luo suurien aavistusten vallassa. Leena ei kysynyt enempää, vaan toimitti hänet heti vuoteeseen ja lähetti toisen rengin hakemaan Juhoa, mutta toisen lääkäriä ja kätilöä, Haapalaisen Maria, joiden molempain kanssa asiat oli jo aikoja sitten sovittu ja parhaasta menettelytavasta tällaisen hetken varalle tarkkaa neuvoa pidetty.
Tieto koittaneesta tärkeästä hetkestä levisi kuin salama Soljalan väen keskuuteen. Kuinka olikaan, niin kaikkialla tapahtui vähitellen hiljainen työnseisaus. Heiluttiin hetkinen, kunnes taas pysähdyttiin ja mietittiin sekä keskusteltiin. "Tuleekohan tuosta poika vai tyttö?" "Saa nähdä, kestääkö kauankin?" "Emännänhän sillä on lanteet, jotta oikein", arvosteltiin toisaalla hyväntahtoisesti, — "hyvinhän se käy niin riskiruumiisella ihmisellä." "Taitaapa olla nyt isännän suu hymyssä — sietääkin, sillä kovin se onkin nämä viikot riehunut." Lopetettiin työkin aikaisemmin ja siirryttiin kotiin, jossa istuskeltiin pihalla vakavina ja miettiväisinä. Kaikilla oli sydämessä iloinen ja hilpeä odotus. Soljalan vielä hiukan penikkamainen talon vartia Halli oudostui tällaisesta väenkokouksesta, näki iloiset ja toivorikkaat välkkeet ihmisten kasvoilla ja lähti selkä matalana mennä pyyhkimään ympäri pihaa. Pääskyset livertelivät taukoamatta ja mennä sujahtelivat sinertävinä viivoina pihan yllä. Oli tavattoman leppoisa ja kirkas päivä, ilmassa kyllältään tuomen ja pihlajan väkevää tuoksua.