— Mutta kyllä meidän elämisemme sitten kapeaksi käypi, vastasi nyt
Lusti kiivastuneena, jos tässä ilmaiseksi aiot koko maailman parantaa.
Ottaisit edes ruokaa, sillä meillähän ei ole ollenkaan eväitä.
Ja isäntä lisäsi:
— Vasta teurastettiin tuossa lammas. Ottakaa edes sen lihat mukaanne, niin on jotakin, mitä tiellä pureksia.
Huomatessaan, että isäntä teki tarjouksensa todellakin hyvästä sydämestä ja kiitollisena, taipui Santtepekki tähän, ja Lusti sulloi lampaanlihat laukkuunsa. Levähdettyään ja syötyään he taas läksivät kulkemaan.
— Ei, hyvä veli, tämä tällainen käy päinsä, puheli nyt Lusti opettavaisesti Santtepekille. Kun olet kerran tuollainen taitoniekka, että kädellä pyyhkäisemällä teet sokean näkeväksi, niin siitä taidostahan vasta killinkejä heltiää. Parempaa elämisen keinoa ei voi olla. Mitäpä siis muuta kuin sinä toimitat sairaiden parantamisen, ja minä otan osalleni maksun kantamisen. Voit olla varma siitä, että yhtä tunnollisesti ja perinpohjin kuin sinä tehtäväsi suoritat, minäkin pidän huolen omastani. Näin me molemmat levitämme onnea ja siunausta, emme ainoastaan koko maakuntaan, vaan vieläpä omaan vatsaamme, joka muuten olisi aina tyhjä paitsi suu auki vastatuuleen kuljettaessa.
Santtepekki ei sanonut mitään, vaan huokasi hiljaa itsekseen.. Mitä oli hänen tehtävä tälle omituiselle ihmislapselle, joka ei näyttänyt horjahtavan erikoisluonteensa tasapainosta silloinkaan, kun jumalallinen ihmetyö tapahtui hänen silmäinsä edessä? Päinvastoin hän oli heti valmis käyttämään sitä tavalla, joka ei ollut Jumalan tarkoitus, saadakseen itselleen rahaa ja lihallisia nautintoja. Olisiko mitään keinoa, jolla saisi hänen sielunsa järkytetyksi ja silmänsä avatuksi? Santtepekki tunsi, kuinka Jumalan aivoitukset sotamies Lustin suhteen olivat hänelle tuntemattomat, ja huoaten hän kaipasi Jeesuksen kaikkiviisasta läsnäoloa ja johtoa. Hän päätti kääntyä rukouksella mestarinsa puoleen ja halusi siksi poistua syrjemmäksi. Hän pyysi Lustia hetkisen odottamaan ja tämä selittikin:
— Mikäpä siinä. Laihaa olikin tuon talon ruoka, niin että mielinpä vähän maistaa näitä lampaanlihoja. Mene sinä vain, minne haluat; minä teen tulen ja paistan rasvaiset paistit, etteivät lihat pääse pilautumaan.
Ja hän kaivoi lihat laukustaan ja rupesi tekemään tulta. Pietari sanoi mennessään Lustille:
— Paista sydänkin ja säästä se minulle.
— Saattaneehan tuon paistaa, lupasi Lusti ja jatkoi mielissään puuhiansa, sillä aikaa kuin Santtepekki raskaalla ja ahdistetulla mielellä pyysi Jumalalta apua tämän ihmissydämen arvoituksen ratkaisuun.