Mutta teeri keikisteli koreana koivunsa latvassa ja kysyi muulta kansalta alituiseen ja uteliaasti: »Onko kukkaroa? Mitä minä sitten saan?» Kettu määräsi: »Saat syödä urpuja puista, marjoja maasta ja suolle saat, tanssipaikan.» Istui siinä pyy, pyrstönsä päristäjä surullisena kuusen oksan juuressa, pää kallellaan kuunnellen, mitä hänelle onnettomalle annettaisiin. Kovahan olikin hänen kohtalonsa!
Olipa näet kerta kaukana näiltä mailta Herramme Jeesus ajellut kirkkoon messua kuulemaan hevosella kiirevällä. Oli varhainen sunnuntaiaamu, sumuinen ja pilvinen, ja sumuinen oli myös Herramme sydän maailman syntien vuoksi. Ajoi hän siinä soita, ajoi maita, pitkin heliäistä hiekkatietä, kunnes saapui Kidronin ojalle, sinisen sillan sivuhun. Pyrähtipä silloin pyy, joka siihen aikaan oli härän kokoinen, lentoon synkästä korven kuusikosta sellaisella voimalla, että maa järähti, Jeesuksen sydän särähti ja Herramme varsan säärivarsi taittui. Surumielin nyt Vapahtaja rankaisi pyytä, koska se oli tehnyt teon suuruutensa ylpeydestä ja ylimielisyydestä, ylenkatsoen kaikkia muita luontokappaleita. Hän määräsi, että sen pitää pienenemistään pienetä maailman loppuun saakka, päivä päivältä, vuosi vuodelta, niin kauan, että mahtuu vaimon sormuksesta läpi lentämään siipien laitaan koskematta. Siitäpä on tullut sanonta, että pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, ja siitäpä pyy on synkkien, surumielisten korpien hiljainen ja alakuloinen lintu.
Tämä oli pyyn tarina ja kettu hänelle nyt antoi luvan syödä urpuja puista sekä pienen pillin, jolla pyy vielä tänäkin päivänä hiljakseen soittelee ja suruvirttänsä sirittää, odottaen aikaa, milloin mahtuisi vaimon sormuksen läpi lentämään siipien laitaan koskematta. Mutta silloinpa on maailmanloppukin lähellä.
Tuleepa siinä töiltänsä taas tapansa mukaan rivosti kiroileva metsäkana, vilkkasilmä kupurinta, ja alkaa ketulle vannoa: »Kaperr, kaperr, voi vietävätä, käytävätä, avojaloin, avojaloin, käy kivikkoa, käy kannikkoa, voi vietävätä, käytävätä.» Mutta kettu häntä hillitsi ja määräsi, että metsäkana saa talveksi valkoisen turkin ja kesäksi kirjavan hameen. Sadatellen tämä lähti lentämään ärjäisten: »Kopeikka, kopeikka!» ja vielä tänäkin päivänä se karvaisissa housuissaan vaeltaa tiheässä viidakossa ja kiroaa illan hämärässä poikain ansoja: »Pojat p—rkeleen pallipäät hakkaa risukkota, rasikkota, ettei saata kävellä täyteen askeleeseen.» Metso, harakopra, kiveränokka riippamaha, sai luvan syödä petäjän latvoista neuloja, kun oli siihen tietä tehtäessä oppinut. Kevääksi annettiin hänelle tanssin ja laulun mahti, niin suuri, että itsekin toisinaan pyörtyy siitä laulusta ja ilosta. Kuusanko putkipursto sai sen edun, että sitä ei saa ammutuksi metsämies. Kuusangon ruumis on niin pieni, että luoti harvoin siihen osuu, vaikka pörröisiä höyheniä pölyyttääkin. Tulipa siihen sitten käpyhakkari, marjasilmä kävynmurentaja, palkinnolleen, ja näytti hänelle silloin Mikko mielevä mies koloa puun kyljessä ja määräsi: »Tuohon saat pistää kävyn kiinni, kun sitä hakkaat ja siitä suomuksia irroittelet; nokkasi väännetään ristiin, niin että kun nostat sillä irti kävyn suomun, niin helposti saat samalla kielesi työnnetyksi sen juuressa olevaan siemeneen.»
Niin jakoi siinä kettu Tapion palkintoja, jakoi, kunnes olivat kaikki työssä olleet osansa saaneet. Mutta eläinten sitten poislähtöä tehdessä sanoikin Mikko mielevä mies: »Mitä annatte nyt Mikolle, kun olen ollut työn teettäjänä ja pitänyt kaikesta suurta huolta?» Rupesivat siinä eläimet miettimään, mitä annetaan työpehtorille palkinnoksi, kunnes keksivät: »Me annamme sinulle jokainen kolmannen osan viisauttamme.» Muuta eivät olisi pystyneet sille antamaankaan, ja sillä on kettu nyt niin viisas, viekas ja kavala.
Oli jo tullut ilta palkintojen jaossa ja eläimet taas hajautuivat öisille asuinsijoilleen. Mutta kettu uhaten ilmoitti, että kaikkien niiden eläväin, jotka eivät olleet ottaneet tien tekoon osaa, tuli seuraavana päivänä saapua kuulemaan Tapion lakia, jota ei kukaan saa rikkoa. Ja niin laskeusi taas Suomenniemen ylle lenseä yö, jolloin kuului kaukaa teeren sointuva kukerrus, metson soiminen, suden kaamea ulvonta, pyyn hiljainen, alakuloinen vihellys, karhun matala mörähtely ja koko salon väen salaperäinen keskustelu. Arkoina odottivat eläimet, mitä rangaistusta Tapio oli säätänyt työstä poissa olleelle Metsolan kansalle.
III.
TYLSÄ ON VEITSI LAISKAN VYÖLLÄ.
Koivun oksa konnan palkka,
Nuora pettäjän perintö.
Ruvetaan siinä nyt seuraavana päivänä kovaa tutkintoa ja tuomiota pitämään. Ilmestyvät ketun eteen muurahainen ja hiiri, ja alkavat äkäisesti päästäjäisen niskaan kannella: