Koetti karhu hamuilla leukoihinsa suurta kokoistansa kiveä, mutta eihän siitä mitään tullut. Hänen siinä äkäisenä yrittäessään piukasi muurahainen jo männyn latvasta, että täällä ollaan, ja pudotti sinne viemänsä kiven karhun niskaan sekä tuli alas. Mutta karhu suuttui ja roppasi pikku miestä suurella kämmenellä selkään, niin että toinen aivan hävisi hiekkaan. Säikähtyneinä ruvetaan häntä hakemaan, kun hän jo ilmestyykin hiekan sisästä kuin vedestä ja alkaa kiivaasti kannella karhun niskaan. Mutta kettu sanoi:
»Ole vaiti! Karhu on sittenkin Metsolan väkevin urho ja siksi on Tapio määrännyt hänet valtiaaksi Pohjolan metsiin. Kun hän tekemillämme teillä kävelee, pitää muiden mennä tieltä pois.»
Äkäinen muurahainen laahautui puolivaivaisena ketun eteen ja valitti:
»Kaikki pienet rikat minä olen nokkinut ja kantanut pois ja nyt minua karhu tällä tavalla runteli! Mitä minä nyt teen?»
Kettu vastasi lohduttaen:
»Saat niitä rikkoja kantaa koko ikäsi ja niistä tehdä talosi ja kartanosi. Ja minkä vain yhdytät tielläsi, niin sen saat tappaa, jos voitat. Ja me keitämme sinulle vielä sellaista väkevää voidetta, että silmät sokaiset kun sitä vain päälle ruiskutat. Ja heinänkorren verran me sinulle vielä annamme voimaa lisäksi, että tosiaankin olisit kaikista elävistä kokoosi nähden vankin mies.»
Rauhoittui siitä muurahainen, mutta karhu mulkoili häneen vihastuneena kämmentensä takaa ja päätti syödä hänet missä tapaa, koska rupesi hänen kanssaan voimista kilpailemaan. Ja niinpä karhu vielä tänäkin päivänä syöpi muurahaisen missä vain yhdyttää.
* * * * *
Jakaa kettu edelleen niitä Tapion palkinnoita. Tulee saapuville hukka, irvihuuli, ja työssä on suunsa revennyt suureksi ja poskinahat vyyhdellä riippuvat. Ulisee hukka, että mitä hänelle Mikko antaa palkinnoksi. Mikko toimittaa, että ota mitä saat syödäksesi, lammasta, sikaa, vuohta. Hukka siihen mukautuu: »No, omianipa olenkin niitä ottamaan, kun olen oppinut tässä kantamaan selässäni juurikoita ja puita.»
Jakoi kettu liuvari palkinneita. Antoi ilvekselle nopeat jalat ja koppurakynnet sekä viskasi lopuksi hiirien kokoamia mustia ja valkeita kivenrakeita sille selkään, ja niin siitä tuli kirjava papumus. Otti ymmyrkäisen heinän tuppuran ja heitti sillä jänistä housuille, ja niin sai jänis palkinnokseen tuppurahännän. Tempasi terävän ja soukan, ymmyrkäisen tikun, ja heitti sen rotan perään, jolloin se muuttui hännäksi sitten. Huusipa vielä takaisinkin ja teroitti sen kynnet, että pääsee seinääkin myöten nousemaan, jos tahtoo ja hätä on. Kärpälle vahvistettiin voutivalta syödä hiiri, niinkuin oli tien teossakin hänellä lupa ollut; ja kun orava, neulanrosvo, kuusen oksalla malttamattomana tirskui ja löi näppiä muulle kansalle, sieppasi kettu pitkän kasvin, jossa oli paljon karvoja ja villaisia pöyhtyviä, ja kun orava sen huomattuaan lähti kiireesti hyppyyn, viskasi kettu sen hänen jälkeensä. Sepäs juuttuikin kiinni pakanain väliin ja niin sai orava mahdottoman kauniin hännän, josta sitä vieläkin pöyryhännäksi ja kantakeikkeliksi sanotaan.