Kokeneena miehenä ymmärsi Lippo hyvin, mitä tästä kaikesta, vaikka vielä itse asianomaisten sitä tietämättä, saattoi kehittyä. Staalo oli hänelle kertonut, että Laila oli luvattu Aslakille, joka oli hänelle kaikin puolin sopiva pari. Sepän saapuvilla olo saattoi pahasti häiritä tätä tytön ja pojan onnellista ja rauhallista suhdetta, vaikka Seppä ei antaisikaan siihen mitään suoranaista aihetta. Ja vihdoin oli muistettava se uhka, minkä Vornan ryöstöaie aiheutti heidän kaikkien rauhalle ja menestykselle alkaneen talven aikana. Siinä kolmen nuoren perässä verkkaan hiihtäessään huomasi nyt Lippo Suomalainen, että synkimmässäkin erämaassa saattoivat ihmissydänten ristiriidat aiheuttaa mitä vaikeimpia yhteentörmäyksiä.
IV.
Eräänä syystalven hämäränä päivänä, jolloin kireä pakkanen parhaillaan lujitteli järven jääpeitettä, askarteli Seppä jotakin majansa edustalla. Lippo oli pistäytynyt järven toiselle puolelle kokemaan siellä erään puron viidakkolaaksossa olevia riekon rihmojaan, joilla hän ikäänkuin tärkeämmän pyydön ohella piti heitä tuoreessa lihassa. Siinä kumarassa työskennellessään oli Seppä kuulevinaan takaansa hiljaista kähnimistä ja kääntyi tuota katsomaan. Hän säpsähti hiukan nähdessään siinä Staalon seurueen noidan hymy huulillaan hänen työtään katsomassa.
Seppä ei voinut tuota miestä sietää. Syytä siihen hän ei itsekään tiennyt, ellei hänen vastenmielisyytensä ollut saanut alkuaan siitä, ettei hän voinut hänen noitatemppujaan pitää missään arvossa. Hän oli kerran sattunut kodalle, kun siellä juuri noita oli maannut lovessa, vaahto suusta pursuten. Mitä hän tainnostilastaan herätessään oli ilmoittanut, sitä ei Seppä tiennyt, mutta jotakin Lailaa koskevaa se oli ollut, koskapa Staalo oli ollut sen jälkeen yhä enemmän mietteissään. Hän oli kuullut, että joka kerta kun noita arpoi kannuksellaan Lailan kohtaloa, putosi rengas manalan tielle, aina kuljettuaan vastapäivään, mikä oli erittäin huono merkki. Vaikka tämän ei olisi pitänyt suinkaan olla noidan vikaa, inhosi Seppä häntä kuitenkin kuin jotakin pahan ilman lintua, varsinkin vielä sen jälkeen, kun hän oli sattunut näkemään noidan epäjumalalle uhraamassa saaren metsikössä. Niinpä hänelle nytkin lennähti heti paha aavistus mieleen, kun hän näki miehen.
Tämä tervehti häntä nöyrästi toivottaen onnea työlle ja kysyen sitten, oliko Lippo tietotarkka kotona.
— Ei ole. Miksi kysyt?
Noita oli käynyt rauhattoman näköiseksi ja kysyi uudelleen epäröiden:
— Onhan toki kotona? Eihän toki liene nyt pyydyksillä?
— Mitä tarkoitat?
Seppä oikaisihe ja katsoi miestä pitkään. Tämä näytti suorastaan kutistuvan hänen kiinteän silmäyksensä edessä, mutta kiiruhti siitä huolimatta selittämään: