— Lippo, sanoi hän, Lippo, sinä elät siis. Ne eivät sinua tappaneet, kuten pelkäsin. Kovasti olen ajanut. Tässä nämä hyökkäsivät päälleni äkkiä, mutta eivät juuri yllättäneet. Minulla oli keihäs ja käsi nokkelampi. Miten olet päässyt irti? Ketä olivat nämä miehet? Ellei noita olisi minua perääsi lähettänyt, olisit kenties joutunut kauemmaksi aikaa heidän valtaansa.
— Noita?
Lippo tuijotti hämmästyneenä Seppään, joka muutamalla sanalla selvitti asian.
— Ansaan olemme joutuneet, poika, sanoi nyt Lippo ja kertoi mitä tiesi.
— Jaksatko hiihtää vielä, Lippo Suomalainen? Seppä oli jo kääntänyt suksensa ja kysyi näin Lipolta.
— Äijän jaksaisin vielä, vastasi tämä, mutta käteni ovat kipeät. Hän näytti Sepälle käsiään ja kertoi, miten oli ne hätäyksissään polttanut.
— Hulluksiko sinä olet tullut, tuomitsi Seppä, mutta näytti aivan ällistyvän Lipon itseuhraavasta teosta. Luulitko sinä todella, että nuo miehet saisivat minut menetetyksi?
Hän teki kiireesti pienen tulen ja sulatti laukustaan Lipon käsiin poron kuuta. Mekostaan repi hän sitten kääreen, jonka sitoi taitavasti, niin että ukko saattoi jotenkuten suksisauvaa pidellä. Sitten sanoi Lippo:
— Anna mennä nyt, kyllä pysyn perässäsi. Vielä sinunkin voimiasi kysytään, ennenkuin on Laila kiinni hiihdettynä.
Kumea karjahdus tunki Sepän rinnasta ja hän puhaltautui menemään notkahdellen kuin korkea honka tuulen käsissä. Mutta kärppänä hilppoi perässä Lippo-ukko, nyt enemmän kuin koskaan ennen ylläpitäen kuuluisaa hiihtäjämainettaan.