— Mitä Lailasta huolehdit! Omistasikin on tarpeeksi.
XX.
Tuona kohtalorikkaana yönä, jolloin paosta Ainon kanssa sovittiin, jäi Laila hänen lähdettyään mitä ristiriitaisimpien tunteitten valtaan. Hän oli tietysti iloinen siitä, että pääsi lähtemään pois vankeudesta, jossa häntä uhkasi häpeä, mutta toisaalta tuntui hänestä, ettei hän iloinnut siitä niin paljon kuin olisi pitänyt. Aslak, joka innolla oli ottanut neuvotteluun osaa, oli huomannut jonkunmoista epäröintiä, ja katsonut häneen hiukan kummastellen. Sen nähdessään oli Laila säpsähtänyt ja koettanut osoittaa yritykseen innostustaan. Kun Aino oli lähtenyt ja he olivat jääneet pimeään, koetti Laila selittää itselleen ristiriitaisia tunteitaan.
Hän ei ymmärtänyt, että Vorna oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen olemallakin melkoisesti toista kuin mitä hän oli uskonut ja pelännyt. Julmuuden ja raakuuden sijasta olikin hän osoittanut eräänlaista lempeyttä ja sääliväisyyttä, avomielisyyttä ja tunteellisuutta, jota hän ei ollut osannut odottaa. Vornan kuva väikkyi nyt hänen mielessään jonkunmoisessa lempeässä ja surumielisessä valaistuksessa, jonka rinnalla Sepän harvasanainen kiinteys — se täytyi Lailan itselleen myöntää — ei tuntunutkaan niin miellyttävältä.
Laila itki hiljaa nurkassaan. Hänellä kävi kaiken lisäksi sääliksi
Aslak, jonka piti jäädä tänne hänen sijaansa. Hän sanoi:
— Ellen uskoisi varmasti, ettei Vorna tee sinulle mitään pahaa, en ikinä suostuisi jättämään sinua tänne.
— Minuako! Mitä ihmettä sinä nyt minusta välittäisit! — kuului hiljaa Aslakin ääni, nöyrästi ja alistuvaisesti, ehkä hiukan katkerasti. Hänen omalle osalleen ei onni suuresti parantuisi, joutui Laila Sepälle tai Vornalle, mutta siitä huolimatta oli paon onnistuminen hänelle kuitenkin yhtä tärkeä kuin Lailallekin: se oli ikäänkuin täyttymys sille sovituksen työlle, jota hän oli koettanut tehdä ryöstömatkalta saakka. Vaikka hän hiukan aavistikin Lailan ajatuksia, oli tuo kaikki yhäkin hänelle ikäänkuin ulkoista, jolla oli merkitystä vain sikäli kuin se koski hänen omaa pyrkimystään sisäiseen tyydytykseen.
* * * * *
Vornan sanat, että hän saapuisi aamulla heidän lähtöään katsomaan, olivat Ainolle mieluinen suunnitelmien täydennys. Nyt pääsisi hän erikoisesti häntä peräänsä houkuttelemasta, saisipa hänet ryhtymään takaa-ajoon yksin, mikä kaikki tekisi koston varmaksi. Katsottava vain olisi, että Vorna joutuisi paikalle vasta sitten, kun he jo olivat menneet, sillä muutoin menisivät kaikki puuhat myttyyn.
Heti kun yö hiukan oli kallistunut aamupuoleen, oli hän jo Aslakin kanssa valmiina poroineen. Tiu'ut oli otettu pois, joten pieninkään ääni ei häirinnyt hiljaisuutta. Kiireesti oli lähdettävä.