Vorna juoksee joustavasti, mutta huohottaa jo. Äkkiä huomaa hän edessään sukset ja ilostuu. Miekkansa, jota hän tähän saakka on pitänyt kädessään, sujauttaa hän äkkiä tuppeen, nousee suksille ja on samalla mennyt.
Mutta ennenkuin Seppä ehtii paikalle, rientää Aino uudelleen metsästä ja asettuu Sepän tielle. Pois! ärjäisee tämä raivostuneena, mutta neito ei liikahda. Kun Seppä yrittää kiertää hänet, tuntien, kuka hän oli, ja haluamatta koskea häneen, heittäytyy tyttö hänen jalkoihinsa kietoen käsivartensa niiden ympärille. Hurjistuneena kumartuu silloin Seppä, nostaa hänet syliinsä väkivallalla ja viskaa hänet koppina syrjään nietokseen. Ennenkuin Aino sieltä selviää, on hän jo mennyt.
Ainon mielen täyttää kiitollisuus siitä, että hän edes täten oli voinut veljeänsä auttaa. Hän yrittää takaisin metsään, kun samassa lujat kädet tarttuvat häneen ja vievät hänet huudoista ja valituksista, pyynnöistä ja rukouksista huolimatta palavaan kylään päin.
Kuin jäykistyneenä oli Lippo seurannut taistelun kulkua, rukoillen ja toivoen sen pikaista ja onnellista päättymistä. Sivumennen oli ohi kiiruhtava karjalainen heristänyt keihästään hänellekin, arveluttavan läheltä oli vihamielinen nuoli lennähtänyt, mutta Lippo oli ne kaikki helposti väistänyt. Vaikka taistelu ei ollut oikeastaan kestänyt kovin kauan, oli se kuitenkin ollut hänestä niin pitkä kuin ijäisyys. Tuskaisena pohti hän siinä, mistä hakea Lailaa ja mitä tehdä, jos Seppä kaatuisi, kunnes karjalaisten ja Vornan äkillinen pako tuli hänellekin yllätyksenä. Ennenkuin hän pääsi ymmärtämään, mitä oikeastaan oli tapahtunut, huomasi hän Sepän painaltavan Vornan jälessä. Hän koetti huutaa häntä pysähtymään sekä luopumaan takaa-ajosta, mutta turhaan. Neuvottomana mietti hän siinä, mitä tehdä, hätäillen kiiruhtaen edestakaisin verisellä tantereella, kunnes hetken kuluttua poro kuin noidan nuoli porhalsi hänen sivutsensa. Hämmästyksekseen huomasi hän Lailan istuvan ahkiossa ja koetti huutaen pysäyttää häntäkin, mutta yhtä turhaan; vilauksessa oli ajaja kadonnut. Ja tuskin oli hän ehtinyt tämän asian täysin ymmärtämään, kun hänen uudeksi hämmästyksekseen toinen poro kiidättää hänen ohitseen Staaloa, joka pyrkii tyttärensä perään. Lippo ei huoli häntä puhutella, viittaa vain Lailan perään ja lähtee hakemaan suksiansa.
* * * * *
Sissit ovat luopuneet takaa-ajosta ja kokoontuvat vähitellen taistelupaikalle. Väsyneinä ja verisinä hakevat he esiin eväskonttinsa, ottavat kylän hiiloksesta palavia hirrenpäitä nuotioksensa ja ryhmittyvät niin tuliensa ympärille. Tuolla kiskaisee muuan karjalaisen ruumista syrjemmäksi.
— Siirryppäs, veikkonen, elävien tieltä, sillä kyllä sinulle riittää nyt lämmintä muutenkin. Mene tuohon tappajasi Viitalan Matin viereen, sillä kai nyt sovitte, joskin äsken vielä kovasti riitelitte.
Miehistä joku hymähti. Äskeisen kuolemanriehunnan jälkeen oli tuntunut hiukan jäykältä, mutta nyt rupesivat kielet vertymään. Muuan jorahti palansa välistä:
— Nykyriltä löivät pirut pään halki.
— Niin tekivät. Lakkasi kerran sekin myljymästä.