Vorna melkein naurahtaa, kun tällaiset ajatusten välähdykset sekunniksi taistelun lomassa hänen aivoihinsa ilmestyvät. Hetki hetkeltä hänestä käy yhä selvemmäksi, että ottelu on nyt toivotonta ja että tavallaan suurempi vahinko tehdään viholliselle sillä, että paetaan sen edestä niin monin miehin kuin suinkin. Ja silloinhan jäisi Seppä yhäkin Lailasta epätietoiseksi eikä olisi vähääkään lähempänä päämääräänsä. Ja kun naapurikylistä apuun kiiruhtavat miehet, jotka varmaan heti päivän noustua olivat nähneet sankan sotasavun ja arvanneet, mistä olisi kysymys, paikalle tulisivat, olisi heille joku jo kaukana vastassa tietoa antamassa ja opastamassa. Kylliksi oli hän jo näyttänyt, että ei ole hänen eteensä astumista. Ja ehkäpä Seppä, epätietoisena Lailasta, ryntää häntä yksin takaa ajamaan. Mahdollistahan on silloin, että he ottavat yhteen jossain muualla, missä ei ole todistajia. Vielä ei tiedä, kuinka taistelu siinä tapauksessa saattaisi päättyä.
Vorna tuntee hiukan väsymystä, sillä hänen voimiansa on tänään kysytty ylenmäärin. Sitä ei kuitenkaan huomaa muusta kuin siitä, että hän ei enää hyökkää niin tulisesti kuin aikaisemmin, vaan ottelee puolustaen ja tyynesti, käyttäen vain taitoansa, mutta säästäen voimiansa. Sepän tappara oli kuin vahingossa päässyt äsken hipaisemaan lappeallaan hänen vasenta olkapäätänsä täräyttäen sitä niin, että hermoissa tuntui hiukan arkuutta. Vorna huomaa sen, minkä aikaisemmin Arhippakin, että Sepästä kehittyy tapparan käyttäjä joka iskulta. Äsken vasta hän joutui taisteluun ja nyt jo heiluttaa asettaan kuin olisi se valettu hänen käteensä. Koskaan ei ollut Vornan edessä vielä sellaista miestä seisonut.
Sepän kasvoille on levinnyt kalpeus ja hänen silmiinsä on tullut kiihkoinen hehku. Vaikka hän tuntee joka hetki olevansa mitä suurimmassa hengen vaarassa, ryntää hän kuitenkin sokeasti uskoen onneensa ja yhä lisääntyvään taitoonsa. Hänen voimansa tuntuvat pian olevan virkeimmillään ja hän antaa iskujensa sataa sakeasti kuin rakeiden. Kun hänen miehistään joku äsken olisi tahtonut häntä auttaa ja pistää Vornaa keihäällä takaa päin, ärjäsi hän synkästi kieltäen, sillä yksin tahtoi hän miehensä voittaa. Mutta hänen kieltonsa kuullessaan ymmärsi Vorna, mistä oli kysymys, ja ponnahti äkkiä salamannopeasti ja joustavasti kuin ilves taaksepäin: miekan välähdys vain ja mies kieri hangella verissään, jotavastoin Vorna itse oli entisellään ällistyneen Sepän edessä, pilkaten lausuen hänelle iskunsa evästykseksi:
— Kiitti kun varoitti. Sano toistekin.
Seppää ärsytti Vornan pilkallisuus ja hän ryntäsi uudelleen häntä vastaan, irvistäen tavoittaen tuota komeata päätä, joka väistyi hänen iskujensa tieltä kuin noiduttu. Ja yhä viipyy hänen kasvoillaan tuo arvoituksen tapainen hymy, joka koko kamppailun ajan on Seppää kiusannut. Häntä itseä ei hymyilytä, sen hän tunnustaa, sillä koskaan hän ei vielä ollut niin kamalassa leikissä käsinä. Ja hänenkin päässään vilahtaa ajatushäivähdys silloin tällöin. Missä lienee nyt Lippo? Kunhan ei vanhus olisi sortunut vihamiehen eteen. Missä lie Staalo? Ja missä Laila?
— Missä Laila? ärjäisee hän uudelleen, mutta Vorna ei vastaa, vaan hymyilee salaperäisesti, ja silloin antaa Seppä pontta kysymykselleen iskulla, jonka väistämiseen tarvitaan Vornan koko voima ja taito.
Mutta äkkiä Vorna huutaa miehilleen käskyn hajautua pakoon kaikkialle ja pelastaa itsensä ken voi. Ja hänen huudostaan hölmistyneen Sepän edestä häviää hän itse liukkaasti kuin kärppä. Muutamalla huikealla sivalluksella lyö hän ahdistajansa loitolle ja on jo hyvän matkan päässä tantereella, ennenkuin ällistynyt Seppä huomaakaan, mitä on tapahtunut. Vilauksessa hän näkee muidenkin paenneen, miestensä hajautuessa kaikkialle uhrejansa takaa ajamaan. Neuvottomana silmää hän ympärilleen, näkee syrjemmällä sukset. Hänen aivoissaan vilahtaa mielihyvä; hän muistaa, että ne ovatkin Nykyrin sukset; hän pistää tapparansa vyöhönsä, ryntää suksille ja lähtee kiivaalla vauhdilla Vornan perään. Hän kuulee kyllä, että joku huutaa häntä, mutta hän ei jouda katsomaan, kuka se on, vaan hurjana suoriutuu tielle, jossa Vorna menee jo monen viitanvälin päässä. Mistä Vornakin sai sukset? vilahtaa kummasteleva kysymys hänen mielessään, mutta hän ei jouda sitä enempää pohtimaan, vaan hiihtää kovemmin kuin koskaan ennen.
* * * * *
Aino näkee piilostaan, että miehet lähtevät pakosalle, ja huomaa ilokseen, että veljensäkin tekee samoin. Vorna juoksee tänne päin, mutta raskaasti käy hänen kulkunsa pehmeässä lumessa. Tuolta lähtee jo takaa-ajaja suksilla ja saavuttaa varmasti pian. Sehän on itse Seppä.
Aino ottaa kiireesti suksensa ja vie ne tielle valmiiksi. Sauvat lyö hän pystyyn molemmin puolin. Sitten kiiruhtaa hän taas piiloonsa, sillä hän ei tahdo tavata veljeänsä.