— Siinä on ainoa vanki, julisti toinen tuojista.
— Niin näkyy, arvosteli heti joku, mutta siinäpä tuota onkin.
Joku kuului naurahtavan ja kaikki katselivat tyttöä uteliaasti. Jo ojentui joukosta käsi ja tarttui Ainoon, jolloin tämä säpsähtäen siirrähti.
— Ka ka…
— Rohkeammin ne Vornan miehet Iin tyttöjä tapailivat kuin sinä tätä.
Eivät kysyneet, kelpasiko kosija, vaan kosimatta ottivat.
Puhujan ääni oli kylmä kuin rauta ja Aino kuuli sen kalpeana. Miehet olivat vaiti, toisten heistä hymyillessä pahanenteisesti. Kuului joku sanovan:
— Olipa paha, ettei Viitalan Matti elänyt. Hän olisi tehnyt tässä samat konstit kuin karjalainen teki hänen morsiamelleen. Viedään mukaan tyttö, kun sattuu näin nättikin olemaan.
Miesjoukko laskee raakaa ja kauhistavaa leikkiään. Heidän mieleensä muistuu sarja kauhukohtauksia, joissa heidän omat naisensa ovat olleet uhreina, ja heille tuottaa erikoista nautintoa miettiä, miten kukin niistä olisi nyt tämän tytön tuskalla kostettava. Ainolle selviää siinä, että häntä mahdollisesti odottaa samallainen kauhea kohtalo kuin monia muita näiden retkien jalkoihin joutuneita nuoria naisia. Mutta hän on liian ylpeä armoa rukoillakseen.
Lippo hiihti kiireesti paikalle. Hän ehti kuulla miesten puheita ja puuttui asiaan:
— Älkää tuottako kirousta päällenne, miehet, sanoi hän vapisevalla äänellä, vaan armahtakaa neitoa tässä. Hänhän on viaton, ja teette saman synnin hänet häväistessänne kuin ne tekivät, jotka teidän naisenne raiskasivat. Olkaa jalompia te.