Se tulee tuntumaan teistä kovalta, säälitteli hän totisella äänellä.
Minä olen tuottanut teille tuskia, kun luulin vain piinaavani itseäni.
Olen epätoivoinen.
Sammallus, tuo lempeä äänensävy, joka yhtyi niin monien vaarojen ja uhkarohkeiden tekojen muistoihin, kaikui kuuroille korville.
— Jumalani! huokasi Stanton vaipuen kasvot käsien peittämänä tuolille.
— Teidän täytyy se kuulla Stanton: on olemassa vain minä. Mutta se onkin ainoa, missä olen teitä pettänyt. Kaikki, mitä elämästäni olen teille kertonut on totta lukuunottamatta Jessiä. Minun isäni tahtoi pojan, ja hän kasvatti minut siksi. Aluksi, kun olin pieni, kutsui hän minua leikiltään Jessiksi, kun olin puettuna pojaksi. Mutta kun huomasimme, että kaikki naapurit, kaikki tehtaalaiset, yleensä kaikki lukuunottamatta hoitajatartani luulivat, että Jes ja Jessica olivat kaksoiset, annoimme heidän olla siinä luulossa. Se kävi helpommaksi hänelle niin kasvattaa minut yhtiötoverikseen. Sillä hän sanoi, että minä sovin siksi. Päivisin Jes lueskeli, ajoi kilpaa ja teki työtä yhdessä hänen kanssaan, iltasin esiintyi Jessica. Me asuimme yksinämme suuressa rakennuksessa, se kävi siten päinsä niin helposti. Tapani oli tummentaa hiukan ihoani, siinä kaikki. Te ette kuuntele, te tarvitsette aikaa ajatellaksenne.
Stanton ei liikahtanut eikä vastustanut tyttöä. Hän tarvitsi aikaa toipuaksensa, aikaa käsittääksensä kaikkea tätä.
— Kun isäni kuoli, jatkoi hän jälleen, ja kun huomasin, etten minä kuollutkaan, kävi minulle selväksi, että Jes kyllä voisi elättää itsensä, kun sensijaan minä tulisin kuolemaan nälkään. Se oli nähtävästi veressä, luulen, että rakastin tätä työtä; sanoin teille kerran, että pelkkä gasoliinin haju sai minut suunniltaan kilpailukuumeesta. Jokainen automobiilikilpailija tuntee samaa, kuten tiedätte. Niin sain paikan Merkuriusyhtiössä, ja sillä tavalla tapasin teidät.
Stanton keskeytti hänet jyrkästi melkeinpä ankarasti, kuten hänen oli ollut tapana tehdä Floydille.
— Miksi tuota kaikkea kerrot? Sinä olet sinä nyt. Sinä olet kaksi kuukautta antanut minun luulla itseäsi kuolleeksi, antanut minun olla helvetissä.
— En, en! kielsi hän. Minä en luullut, että piditte minua kuolleena; olin vakuutettu, että tunsitte minut — Jessican.
— Miten olisin voinut sen tehdä? Sinä et milloinkaan lähentynyt minua. Se Floyd, jonka minä tunsin, olisi tullut. Yksinäisten päivien ja öitten synnyttämä katkeruus salpasi hänen suunsa.