Stanton, joka luuli tätä jonkun leikkisän kilpatoverinsa koirankuriksi, otti välinpitämättömästi kukat, mutta huomasi samalla valkean kortin, joka oli kiinnitetty nauhaan.
"Kiitos", luki hän. "Minulla ei ole laakeriseppelettä, siksi lähetän päivän sankarille kukat rinnaltani."
Lähettäjä oli ollut siksi ymmärtämätön taikka rohkea, että oli käyttänyt omaa korttiaan. Hänen nimensä Valene Atherton Carlisle oli painettuna ohuelle kortille.
Miss Carlisle oli luullut, että äskeinen villi kilpailu oli tapahtunut nimenomaan hänen tähtensä, ja että Stanton pelkästä hänen oikustaan oli pannut neljän ihmisen hengen niiden joukossa omansakin vaaralle alttiiksi.
Ylenkatseesta huudahtaen oli Stanton jo heittämäisillään kukat maahan, mutta ajatellen teon sopimattomuutta ja hyviä tapoja, hillitsi hän itsensä. Kämmekkäät kiertyivät pehmeästi hänen sormiensa ympärille; äkkiä hän huomasi, mikä suuremmoinen hävyttömyys piili tässä tytön menettelyssä, ja hän naurahti käheästi.
— Heitä nuo telttaan, Blake, pyysi hän ja sinkautti kukat eräälle miehelle. Ne tulevat kuihtumaan varsin pian.
Uusi rengas oli paikallaan. Kun Stanton kääntyi koneeseen päin revittyään kortin pieniin palasiin, huomasi hän Floydin katselevan itseään omituisella mielenkiinnolla.
Raaka, kostea sumu oli ruvennut vyörymään läheiseltä mereltä yli kentän. Aamunkoiton enteet katosivat, harmaa hämärä levisi kaikkialle, jopa pimitti valonheittäjien valaiseman radankin. Vaunut kulkivat siellä yhäti.
Yö oli ollut harvinaisen onnellinen. Ainoastaan yksi kone oli kokonaan tuhoutunut, vaikka tosin kolme oli luopunut kilpailusta. Kilpailujen virkailijat onnittelivat parasta kättä toisiansa, kun tapahtui toinen onnettomuus.
Sumu oli tiheytynyt, ja radalla oli käänteisiin muodostunut syvät raiteet. Merkuriusvaunun sivuuttaessa katsomoa, meni erään vaunun ohjauslaitos epäkuntoon, se tarttui jalansyvyiseen raiteeseen, kallistui ja puski lähimmän vaunun kanssa yhteen. Kahdesti vyörähti se ympäri, pirstautui hirmuisesti, mutta paiskasi samalla miehensä kauas sirpaleitten ulkopuolelle. Toinen vaunu jatkoi matkaansa nähtävästi vahingoittumattomana ja katosi sumuun. Kosteasta sumusta kuuluivat palkintotuomarien kellon läppäykset, ihmisten huutoja ja telefoonin soittoa sairasvaunuja kutsuttaessa. Stanton käänsi konetta, päästäkseen hylyksi käyneen vaunun ohi ja jatkoi matkaansa.