— Tarvitsen koneenkäyttäjän kilpailukauden loppuajaksi, selitti Stanton lyhyesti. Otatteko toimen vastaan.
Floyd suoristihe; huonosta valaistuksesta huolimatta saattoi nähdä, miten hän punastui.
— Ottaisitteko minut? Tekö?
— Ottaisin.
— Te ymmärrätte — oh, minä osaan hoitaa moottorin, ymmärrän työni — mutta taipaleella — tiedättehän, etten jaksa kiertää vaunua käyntiin enkä muuttaa rengasta yksinäni.
Stanton naurahti kuivasti.
Luulen olevani kylliksi vahva itse kiertääkseni vaununi käyntiin, sanoi hän. Te olette rohkea, pelkuri-raukasta en huoli. Teen teille tarjoukseni; hyväksykää tai hyljätkää se. Mutta muistakaa, että on hyvin todennäköistä, että taitan niskanne.
— Siihen vaaraan antaudun, vastasi Floyd vetäen syvästi henkeänsä ja ojentaen sitte toiselle pienen kätensä. Minä suostun.
Asia oli ratkaistu.
Vähän myöhemmin saavutti apulaisjohtaja Floydin, kun tämä näköjään vähän puhtaampana ja puettuna pitkään tomutakkiin oli matkalla asemalta.