— Minullahan ei ollut mitään oikeutta kysyä, sanoi hän. Pyydän anteeksi. Uteliaat ihmiset saavat tyytyä siihen, että heistä tehdään pilaa.
Floyd luuli, että hänen kysymyksensä oli torjuttu ilmeisellä valheella, niinkuin joskus tehdään liiaksi kyseleville lapsille, niin mahdottomana hän piti sellaista huolimattomuutta. Ja Stanton antoikin hänen jäädä siihen luuloon.
Tosiasiaksi se kumminkin jäi.
Tuo pieni välikohtaus oli kumminkin puhdistanut ilman ja palauttanut
hyvän keskinäisen ymmärryksen. He ajoivat radalle, päivän työ alkoi.
Stanton sai olla ensikerran mukana moottorinsa virittämisessä, kuten
Floyd sitä kutsui.
— Oletteko päässyt korkeimpaan vauhtiin? luikkasi koneenkäyttäjä, ensimmäistä suoraa sivua ajettaessa.
Stanton, joka oli täydessä puuhassa ainoastaan nyökkäsi; nopeusmittari osoitti 84 penikulmaa tunnissa.
— Seisattakaa, sitä täytyy korjata.
Floyd oli nyt käskijänä. Stanton pysähdytti vaunun sopivalle paikalle, ja koneenkäyttäjä hyppäsi alas, nosti päällyksen paikaltaan ja käsitteli moottoria.
— Nyt koetetaan uudelleen. Nyt se kulkee 90 penikulmaa tunnissa, huohotti Floyd noustessaan paikalleen.
Stanton pani koneen taasen käyntiin.