Kilpailu oli menetetty. Ei edes Stanton kyennyt saamaan takaisin puolta tuntista, jonka kilpailijat olivat saaneet eduksensa. Neljännen tunnin lopussa, hän antoi Floydille merkin kumartua lähemmäksi.
— Missä on Duplexvaunu? kysyi hän innokkaasti.
— Ollut jo tunnin korjauspajassaan, kuului Floydin toiveikas vastaus.
Ainoastaan Atalanta-vaunu on meistä edellä.
Stanton puisti päätään, mutta ei sittekään lisännyt vauhtia.
Merkurius tuli perille ummelleen 5 minuuttia myöhempään kuin Atalanta-vaunu ja sitä tervehdittiin yhtä kovaäänisillä kunnianosoituksilla kuin voittajaakin. Sen merkillinen ajo, rekordi yhdellä kierroksella, muuten nopein saavutus, mitä milloinkaan oli tällä radalla ajettu ja toiseksi perillä, onnettomuudesta huolimatta, kaikki tuo melkein saattoi varjoon Atalanta-vaunun voiton.
Suosionosoitusten kaikuessa astui Floyd alas vaunusta, jäsenet jäykkänä ja peräti väsyneenä 5 tuntia 58 minuuttia kestäneestä ajosta. Mutta Stanton pysyi paikallaan ohjauskehrään nojaten ja ollen kaikkien huomion esineenä. Vasta kun yksi palkintotuomareista tuli puristamaan hänen kättänsä, kävi syy selväksi.
— Jos tulen alas, täytyy jonkun auttaa minua, ilmoitti Stanton rauhallisesti, päästäessään irti naamarin ja paljastaen väsymyksestä harmaat kasvonsa.
Kaikkien niiden suureksi ihmeeksi, jotka tunsivat hänen tavallisen kestävyytensä, kävi todella välttämättömäksi auttaa lopen rasittunut ohjaaja vaunuistaan alas.
Vähän myöhemmin, kun Floyd oli vapautunut pahimmasta tomusta ja hiukan levähtänyt sairasvaunussa, missä hänen kätensä oli kunnollisesti sidottu, tunsi hän käden laskeutuvan olkapäälleen.
— Aijon lähteä täältä, ilmoitti Stanton lyhyesti. Lähtekää mukaan, lähettäkää hakemaan tavaroitamme ja tulkaa minun luokseni yöksi.