Kun Stanton hotellissaan riisui hansikkaitaan, huomasi hän hämmästyksekseen veripilkkuja oikean käden sormissa. Vähitellen hänen muistiinsa palautui, että Jessican rannerengas oli tuntunut lämpimälle ja kostealle, kun hän nosti sen maasta. Se oli siis riipaissut hänen käteensä irtaantuessaan, päätteli hän itsekseen. Eikä hän ollut puhunut mitään. Stanton naurahti hyväksyvästi ja ihaillen, tytöllä oli veljensä itsensähillitsemiskykyä ja rohkeutta. Stanton halveksi valittavia ihmisiä.
Hän vain toivoi, ettei Jessican silmät olleet niin peräti samanlaiset kuin Floydinkin, se saattoi hänet hämilleen.
KAHDEKSAS LUKU
Sopimus.
Floyd vastasi Stantonin vierailuun muutamaa päivää myöhemmin omalla tavallaan.
— Eräs herra tuolla haluaa puhua kanssanne, ilmoitti hotellin juoksupoika muutamana iltapäivänä. Hän sanoi, ettei hän uskalla jättää automobiiliaan, mutta että hän olisi iloinen, jos te tahtoisitte tulla alas, sir.
Stanton katsahti saamaansa korttiin ja nousi innokkaasti ylös.
Hänen koneenkäyttäjänsä seisoi eteisessä katsellen suuren akkunan läpi katukäytävän vieressä olevaa harmaan ruskeaa automobiilia, joka oli yhtä paljas tarpeettomista varustuksista kuin ammattinyrkkeilijä, joka on matkalla areenalle. Kuullessaan alastulevan hissin kolinan, kääntyi hän ympäri ja tervehti ohjaajaa kasvot päivänpaisteisina.
— En uskaltanut päästää automobiilianne näkyvistäni, huudahti hän. Se lähetetään Indianaan tänä iltana, mutta päällikkö tahtoi, että te näkisitte sen sitä ennen. Ei ollut aikaa noutaa teitä tehtaaseen sen jälkeen, kun ohjauslaite oli muutettu toivomuksenne mukaiseksi, ja siksi he lähettivät sen tänne tarkastettavaksenne. Päällikkö lähetti terveisiä ja pyysi sanomaan, että te koittelisitte sitä missä tahdotte hän kyllä maksaa sakot, jos kävisi hullusti, mutta että automobiili lähetettäisi länteen tänä iltana, jollei se ole korjauksen tarpeessa. Puhutaan lakon mahdollisuuksista rautatiellä, ja siksi olisi välttämätöntä saada se lähetettyä ajoissa.
Kuka sen ohjasi tänne? kysyi Stanton mustasukkaisesti silmäillen akkunan läpi, vaikka muuten odottamattoman ystävällisesti asianhaaroihin nähden.