Merkuriusvaunu päästi pahan mylvinän, joka puhdisti Pelhamin puiston neljännes penikulman matkalta, ja hypähti eteenpäin.
Floyd piti katseensa eteenpäin tähdättynä ja vältti huolellisesti katsomasta automobiilin vanavedessä syntynyttä liikettä. Hän huomasi hälväsemältä poliisikonstaapelin, jolla oli täysi työ säikähtyneen hevosensa pitelemisestä, kun automobiili kiiti ohi, ja Floyd oli varmasti vakuutettu, että heidän takanaan oli kokonainen joukkue.
— Ohjauslaite tuntuu jonkun verran jäykälle, huomautti Stanton, puikahuttaessaan erään automobiilin ja kärryjen välistä. Mutta sen me voimme korjata radalla.
Kaksi konstaapelia moottoripyörillä ovat kintereillämme, ilmoitti
Floyd, koettaen pidättää iloisuuttaan. Joko riittää?
— En ole nähnyt heitä vielä. Minä en tietenkään voi panna täyttä vauhtia täällä, mutta. — Oliko se koira?
— Villakoira.
Mutta se tuntuu hyvältä.
Samassa ilmaantui sivutieltä moottoripyörällä ajava poliisikonstaapeli käsi kohotettuna. Stanton pysähytti vaunun heti, ja Floyd kohotti kätensä varottaakseen takaa-ajavia…
— Te olette pidätetty, kirkui kolme ääntä yhdestä suusta,
Merkuriusvaunun seistessä paikallaan.
— Onko niin? kysyi ohjaaja riisuessaan naamarinsa ja käsineensä.