Kun Merkuriusyhtiön apulaisjohtaja seuraavana aamuna kulki junan läpi ja näki noiden kahden syövän yhdessä aamiaista ravintolavaunussa, pysähtyi hän keskelle käytävää pahantuulinen ilme kasvoillaan. Näkemänsä oli todellakin tavatonta.
— Ei, mutta! pääsi häneltä. Ei, mutta!
Stanton katseli häntä pilkallisesti.
— Jos te joudutte riitaan Floydin kanssa, niin mistä minä täällä hankin teille toisen koneenkäyttäjän, lausui Green jyrkästi.
— All right, kuului vastaus.
Floyd istui kartan yli kumartuneena katsahtamatta ylös; hän näytti nuoremmalta ja iloisemmalta kuin tavallisesti, ja jokin tuon kiharaisen pään asennossa vahvisti, että todellakin oli all right. Mr Green kulki edelleen, jättäen heidät loppumatkaksi rauhaan.
Automobiilikilpailujen oli määrä kestää kolme päivää. Rata oli hyvässä kunnossa ja kaksi penikulmaa pitkä. Kilpailtiin useammissa luokissa ja monilla matkoilla, Merkuriusvaunu oli ilmoittautunut ainakin yhteen kilpailuun joka päivä, toisina päivinä useampiinkin.
— Eikö ainoakaan Atalanta-vaunu ota osaa kilpailuihin? ihmetteli Floyd ensimäisenä aamuna radalla.
— Ei, vakuutti Stanton.
— Silloin ei minun tarvitse polttaa josstikkuja [hyvältä tuoksuvia tikkuja, joita kiinalaiset polttavat jumalankuviensa edessä temppeleissään].