Veri virtasi Floydin poskille, ja hän katsahti toveriinsa silmät innostuksesta ja ilosta loistaen.
— Antaisin jälellä olevan elämäni, saadakseni käyttää tehdasta isäni suunnitelman mukaan yhden vuoden… vaikkapa 6 kuukautta, osottaakseni, että ne, jotka uskoivat ja luottivat isääni, eivät erehtyneet. Te ette sitä ymmärrä, ette voi sitä ymmärtää.
— Enkö? vastasi Stanton. Floyd miksi luulette, että otan osaa kilpailuihin, jos en voi ymmärtää, että vissiin päämäärään päästäkseen täytyy uskaltaa. Sanoin teille kerran, etten tahdo elää ikääni köyhänä… minä en ole siihen syntynyt. Jos voitan pari palkintoa vielä tänä ajokautena, on minulla omaisuus, joka suunnilleen vastaa tehtaanne arvoa. Me olemme kumpikin varsin selvillä automobiiliteollisuudesta; olisiko teillä halua, jos kaikki käy hyvin, liittyä kumppanuuteen minun kanssani, herättääksemme jälleen henkiin — kuulut Kometziautomobiilit? Älkää vastatko nyt, vaan ajatelkaa asiaa.
— Stanton!
— Odottakaa! Meillä on hyvää aikaa. Me voimme helposti menettää kaikki, tehtaan ja kaikki tyyni.
— Minä uskallan oman osani.
— Sen teen minäkin, säesti Stanton. Sillä aikaa on parasta, että koittelette minua matkatoverina, ennenkuin otatte minut kumppanuuteenne. Muistakaa, että me ajaisimme kaksisin sangen pitkän matkan.
— Ei ole todenmukaista, että minä unohtaisin sen asian, vastasi Floyd.
Muistakaa sitä samaa minusta, Stanton.
YHDEKSÄS LUKU
Jessican onni.