Erityisiä selityksiä mainitut kaksi runoa eivät kaivanne. Olen aina hyvin halukkaasti niitä kokoellut ja luulen niiden antavan meille useita tietoja esi-isiemme koti-elämästä ja monesta muusta seikasta, joita nyt olisi vaikea saada selville. Jätän koskettelematta niiden omaa runollista arvoa. Vanhojen runojen sekä niiden tietojen avulla, jotka itse kieli tarjoaa, pitäisi monen seikan selvitä. Kieli esim. osottaa, että suomalaisilla, heidän muodostaessaan yhden ainoan heimon, oli käsitys yhdestä Jumalasta, ja tämä nimi on sen tähden yhteinen nyt hajalla olevilla suomensukuisilla heimoilla. Monijumalaisuus on varmaankin myöhemmin syntynyt; sillä muuten eri heimoilla ei olisi eri jumaluusolentojen nimiä, kuten asian laita kuitenkin näyttää olevan. En sentään luule suomalaisten olleen monijumalaisuuden tunnustajia; päinvastoin lienee liika aikaista tehdä pitkiä luetteloita jumalista, joita he muka ovat palvelleet. Ne nimet, joita suomalaisten luullaan jumalallisella kunnioituksella palvelleen, tarkoittavat, minun tietääkseni mytologisia henkilöitä, mitkä arvoltaan olivat kreikkalaisten puolijumalien tai kristinuskon enkelien ja pyhimysten veroisia. Mutta sillä, että jumalallista voimaa omistetaan muutamille henkilöille suuremmassa määrin, ei jumaluuden yhteyttä kielletä. Vai lakkaako aurinko olemasta yksi siltä, että se kuvastuu järveen, ja selvemmin tyyneen kuin myrskyn myllertämään veteen? — Lisäksi saa kieltä tutkimalla sen tiedon, että suomalaiset jo ennen jakautumistaan eri heimoihin, harjoittivat karjanhoitoa, kalastusta ja raudan valmistusta, kuin myös osaksi maanviljelystä. Näitä elinkeinoja osottavat sanat ovat suureksi osaksi yhteisiä eri heimoilla, ainakin Suomessa ja sen rajoilla asuvilla. Sitä vastoin he vasta hajaannuttuaan näyttävät oppineen täydellisempää kehruu- ja kutomataitoa, sillä näitä toimia vastaavat eri seuduilla erilaiset tehtävien ja työaseiden nimet (pirta, kaide; sarka, verka; levet, kielamusta; suppula, syöstäin eli syöstävä; palttina, liina, j.n.e). Millaisia vaatteita suomalaiset alkujaan ovat käyttäneet ja mitkä sittemmin kunkin heimon erityisen kehityskannan johdosta ovat tulleet käytäntöön, saattaisi myös osaksi tulla selville. Lisäksi, mitä eläimiä, kaloja, lintuja, kasveja, j.n.e. oli siinä maassa, joka oli heidän alkuperäinen asuinpaikkansa; sillä voipa olettaa, että he säilyttivät nämä nimet samoihin esineisiin kuuluvina missä hajautumisensa jälkeen tapasivat ne muuttumattomina; mutta niille esineille ja asioille, joita eivät ennestään tunteneet, heidän täytyi keksiä uudet nimet. Puut, joita ei tavata Suomen pohjoisseuduissa, mutta joiden nimi on yleinen, kuten esim. omenapuu, tammi, pähkinäpuu, samoiten eläimet, joita ei ole missään maassamme, kuten esim. tarvas, otava y.m. välttämättömästi viittaavat alkuperäiseen asuinmaahan, joissa suomalaiset ovat tunteneet noiden nimitysten esineet ja josta ovat perintönä tuoneet ainoastaan nimet. Monet kukat, kuten esim. horsma (epilob. angustif.), joilla on yhteinen nimi koko maassa, lienevät todenmukaisesti olleet suomalaisille tuttuja ennen hajaantumista. Toisia sitä vastoin, joilla nyt on eri nimet, vaikka niistä onkin joltinenkin hyöty taloudessa, luultavasti on vasta myöhemmin tavattu.

[Tästä lauseesta loppuun otettu L:n käsikirjoituksesta.] Vakaumukseni että tutustumalla eri suomalaisten heimojen murteisiin saataisiin tietoja monista nykyään tutkimattomista seikoista, olen täten lausunut. Varmasti tämä tutkimus suuressa määrin edistyisi, jos kustakin heimosta otettaisiin pari tai kolme nuorukaista, joille jossakin meidän oppikoulussa valmistettaisiin tieteellinen kasvatus. (Matkustajalla, joka ryhtyy näihin tutkimuksiin, on liian avara ala, voidakseen menetellä tarkasti). Nämä nuorukaiset saattaisivat sitten ilmaista, mitä heiltä kysymyksessä olevista asioista tahdottaisiin tietää.

Jätän nyt nämä mietteet, tai miksi niitä sanottaneen, samoin myös Vuokkiniemen laulajat. Vuokkiniemestä tulin taas Tsenaniemeen. Tänne oli muuan Kivijärven mies vähää ennen hevosineen saapunut noutaakseen kauppakuormaa. Mutta kuultuaan, että odottamansa henkilö oli saapuva vasta seuraavan päivän iltana, hän tarjosi hevostaan minun käytettäväkseni. Otin vastaan hänen tarjoomuksensa; säkki täytettiin puoleksi heinillä ja sidottiin kiinni hevosen selkään. Minun tuli sääli tuota eläin parkaa, sillä nuora vedettiin hyvin kireälle sen ruumiin ympärille, jotta säkki olisi pysynyt paikoillaan. Varmaankin tämä satula oli hyvin epämukava hevoselle, mutta ehkä sentään vähemmin epämukava kuin mitä luulisi. Teen tämän johtopäätöksen siitä, etteivät talonpojat, jotka tavallisesti pitävät hevosestaan ja varsin tarkasti tietävät, mikä on sille terveellistä, mikä epäterveellistä, käyttäisi sellaisia satuloita, joista hevoset jollakin tavoin kärsivät. Koska nyt oli ilta ja pimeä, poikkesimme yömajaan 1/2:n peninkulman päässä Tsenaniemestä. Sen talon isäntä oli kotoisin Siikajoelta Suomesta ja oli ottanut tilan uutisasutuksena viljeltäväkseen. Koko talon sisustus oli kuitenkin sellainen kuin muilla näiden seutujen suomalaisilla, ja talon tavat olivat vallan samat kuin muualla täällä. Hänen tyttärensäkkin olivat puetut maan tavoin. Seuraavana aamuna läksimme täältä aikaisin liikkeelle ja matkustimme kuutamossa; päivän valjetessa olimme perillä Kivijärvessä, ja olimme siis kulkeneet kolmatta peninkulmaa. Sama mies, joka Vuokkiniemestä oli kyydittänyt minut tänne, tarjoutui viemään minut Salmijärveen, jonne saavuimme päivällisaikaan. Olin tosin aikonut ensin käydä Latvajärven kylässä, joka on vallan päinvastaisella ilmansuunnalla, mutta kuultuani, ettei laulaja Arhippa ollut kotona, hylkäsin tämän matkan. Salmijärvessä jakelin lääkkeitä; kävin myös erään sairaan luona ja tein hänelle lääkkeen. — Voi, jota muualla olin syönyt, ei edes vivahtanut tuoreeseen voihin. Omituiselta minusta sen tähden tuntui, kun täällä sain syödä mitä parasta voita. Kysyin syytä siihen, ja minulle sanottiin sen johtuvan suoloista. (Venäjän suomalaiset ostavat suolansa Kemistä, ja se on hyvin likaista, minkä vuoksi voikin saa likaisen värin. Mutta rajakyläläiset saavat välistä Suomen puolelta parempia suoloja, kuten nyt esim. täällä oli tapahtunut. Tässä näet on vallan lähellä suomalainen kylä, jopa vaan muutaman askeleen päässä.) Täältä läksin Akonlahteen, missä jo syksyllä v. 1831 olin käynyt. Muuan tyttö, joka sieltä yksityisillä asioillaan oli tullut Salmijärveen, tuli opastajakseni, kuitenkin vasta pitkään tuumittuaan; hän näet arveli maineensa kärsivän siitä, että kahden kesken vieraan miehen kanssa kulkisi tuon puolentoista peninkulman pitkän tien. Sovimme matkalla erittäin hyvin, eikä tyttö malttanut olla perillä kiittämättä hyvää käyttäymistäni. Aina Vuokkiniemeltä alkaen tänne johtavat tiet olivat niin hyvässä kunnossa, että kaikkialla olisi voinut kulkea ratsain, jopa hätätilassa rattaillakin. Soilla ja rämeillä oli kapulasiltoja, jotka oli tehty jo 1788:n vuoden sodan aikana. Vaikkei niitä siitäperin oltu korjattu, ne kuitenkin vielä olivat jotenkin hyvät. Siitä näkee, miten kauan puu kestää vedessä. Akonlahdessa poikkesin Trohkimon taloon, missä minut vanhana tuttavana ystävällisesti vastaanotettiin. Sauna pantiin heti lämpiämään, huolimatta siitä, että jo oli sangen myöhäinen hetki; olin näet sinä päivänä kulkenut 5 peninkulmaa, 2 ratsain ja 3 jalan. Talo, joka edellisellä käynnilläni oli ollut köyhissä oloissa, oli tänä vuonna kaskimaistaan saanut paljon rukiita ja teki nyt kahta varakkaamman ja hauskemman vaikutuksen. Seuraavana aamuna läksin täältä Juortanalle Suomen puolelle. Vanha Trohkimon isäntä tuli oppaakseni ja näytti minulle matkalla lähteen, nimeltä Kultakallio. Se oli vähän matkan päässä polulta suon laidassa, josta Trohkimon kertomuksen mukaan vettä virtaa kahdelle eri taholle. Tämä lähde oli nyt miltei kokonaan sammalen peitossa, eikä siinä näyttänyt olevan muuta merkillistä kuin nimi, jota Ganander taisi pitää vielä merkillisempänä, kun on ottanut sen teokseensa "Mythol. Fennica". Ainoa, minkä oppaani siitä tiesi oli, ettei se koskaan jäädy ja että se aina sulattaa ympärilleen keräytyvän lumen. — Juortanalla aion lopettaa tämän matkakertomuksen, ja minulla on siihen sitä suurempi syy, kun sinne saavuttuani saappaani oli vallan anturatta.

E. L.

Liite.

1.

Maisteri Wirzénille Kasanissa.

(Kirjekonsepti.)

11 p:nä lokakuuta 1833.

Kiitos viime kirjeestäsi syyskuun 2:selta päivältä kuin myös siitä ehdotuksesta, että joka kuun ensimäisenä postipäivänä tahdot kirjoittaa tänne sillä ehdolla, että minä sinulle teen samoin. Tämä ehdotus oli minulle erittäin tervetullut, vaikka pelkään sinun melkoisesti siinä häviävän, kun näet minun kirjeeni täältä erämaan keskustasta eivät saata sinusta tuntua muulta kuin perin yksitoikkoisilta ja sisällykseltään köyhiltä, kun sitävastoin sinun kirjeidesi jokainen rivi minussa herättää monipuolista mielenkiintoa. Mutta sopimus on tehty, kuten sanottu, ja se, joka laiminlyö noudatettavaksi ottamansa velvollisuuden, häntä kuritetaan velttoudestaan siten, että hänen tulee kirjoittaa kaksi kirjettä siinä kuussa, jossa laiminlyöminen on tapahtunut. Jospa usein laiminlöisit ja saisit maksaa sakkoa! Syynä siihen, ettei tämä kirje lähde Kajaanista lokakuun ensimäisenä vaan toisena postipäivänä on eräs läänissä tekemäni tarkastusmatka, johon minulta on kulunut lähes kuukauden aika. — Läksin näet Kajaanista syyskuun 8:ntena päivänä ja jatkoin matkaani kruununvouti Vichmannin seurassa (kelpo mies näihin seutuihin nähden) Kiannalle, missä 14:ntenä päivänä erosin hänestä lähteäkseni Kuhmoon noin 15:n peninkulman pituisen sydänmaan läpi. Mutta päähäni pälkähti matkustaa Kiannalta Kuhmoon Arkangelin läänin ja Vuokkiniemen pitäjän kautta, ja tämän tuuman toteutinkin. Siellä viivyin syyskuun 24:nteen päivään, ja tällä matkalla kokosin koko joukon runoja vanhasta Väinämöisestä, Lemminkäisestä ja muista. Näillä seuduin asuva kreikanuskoinen suomalainen väestö eroaa mielestäni sangen edullisesti Kajaanin läänin rahvaasta. Ollen erittäin vieraanvarainen ja palvelukseen altis se lisäksi noudattaa asuinhuoneissaan suurempaa siisteyttä, kuin rahvas mainituissa Suomen puolisissa seuduissa. Pirtin lattia pestään joka lauantai, pöydät, penkit ja tuolit melkein joka päivä. Lisäksi tämä väestö on niin vilkasta puheessaan ja liikkeissään, että melkein luulisi sen olevan vallan toista kansanrotua kuin suomalaista. Vaatteet eroavat melkoisesti suomalaisen rahvaan vaateparresta. Miehillä on paidan päällä eräänlainen mekko eli lyhyt paita, joka tavallisesti on tehty sinisestä kankaasta, ja sitten vielä tämän päällä sarkakauhtana, jota kuitenkin käytetään ainoastaan matkoilla. Naisilla on omituinen puku, johon kuuluu alusliivi ja hame; se pannaan kiinni edestä pitkin hameen pituutta ja hyvin tiheään lähellä toisiaan olevilla napeilla. Liikkuessaan ulkona heillä on yllään röijy, joka on melkein paljaina hihoina. Päähineenä heillä on kämmenen levyinen punainen käärenauha, jonka ylälaidassa on kultakuteinen raita; tämä nauha kääritään koko pään ympärille ja köytetään takaa kiinni nyöreillä. Naitujen vaimojen päähine eroaa naimattomien päähineestä siinä, että sitä peittää eräänlainen myssy, kun sitä vastoin tyttöjen; on avoin. Millainen on rahvaan puku niillä seuduin? — Tytöt naitetaan täällä tavallisesti hyvin nuorina, usein 13 tai 14 vuoden ikäisinä, ja siitä on seurauksena, että he usein ennen aikojaan tulevat vanhan näköisiksi. Mutta nyt keskeytän jo tämän ja tarjoisin sinulle kernaasti uutisia, jos vaan niitä tietäisin. Kun ensi kirjeestäsi saan tietää, onko siellä suomalaisia lehtiä, koetan sovittaa antamani tiedot sen mukaan. Ellei siellä niitä ole ollenkaan, olen joka kerta, kun luen meidän lehtiä, niistä kirjoittava muistiin sellaista, minkä luulen huvittavan teitä ja täyttävä sillä kirjeeni, sillä vieraassa maassa on sentään sangen hauskaa saada tietoja kotiseudulta. — — — — — —