[Kajaani,] 6 Helmistä 1835.
— — — — — — —
Kerta sitte Helsingistä tultuani käpäsin taas tänä syyssä Venäjänki puolella Repolan pitäjässä lisännyksiä [nim. runoja] saamassa, josta jo ehkä ennen lienen kirjottanut.
— — — — — — —
KUUDES MATKA v. 1835.
[Kalevalan valmiiksi saatuansa ei Lönnrot joutanut lepäämään, päinvastoin hän entistä suuremmalla innolla jatkoi tehtäväänsä, jonka merkityksen yhä selvemmin alkoi ymmärtää. Huhtikuussa v. 1835 hän teki sen laajan kiertomatkan, josta seuraavilla lehdillä kerrotaan, venäjän-karjalaisen asutuksen itärajalle, kulkien Kuhmosta Repolan kautta Rukajärveen, sieltä pitkin Tsirkkakemiä Jyskyjärveen, Uhtueen, Jyvälahteen, Vuokkiniemeen ja vihdoin Kiannan kautta kotiin. — Liitteeksi on pantu muutamia otteita kirjeistä, joista näkyy, että Lönnrot elokuun lopussa 1835 käväisi Lapukassa Venäjän puolella.]
1.
Lehtori Keckmanille.
(Alk. suomeksi.)
Kuhmosta, 12 Huhtikuuta 1835.