Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle.
Kirjelmässä 28:nnelta päivältä helmikuuta 1836 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kehotti minua lähtemään matkalle etsimään sellaisia suomalaisia runoja y.m., joita suusta suuhun kulkevan muistotiedon säilyttäminä vielä saattoi elää, ja joita ei siihen asti oltu kirjaanpantu. Tämän tarkoituksen toteuttamista varten Seura oli myöntänyt tuhannen ruplaa pankkiseteleitä. Sittenkuin vielä minulle armossa oli myönnetty vuoden kestävä virkavapaus, tehtiin se matkasuunnitelma, että ensin oli käytävä niillä seuduin asuvien suomalaisten luona, jotka ovat lähinnä valtakunnan rajaa täältä pohjoiseen päin, ja että matka sitten oli ulotettava täältä kaakkoon, osaksi Venäjän, osaksi Suomen alueelle.
Tämän suunnitelman mukaisesti matka alettiin syyskuulla mainittuna vuonna. Vaellus suunnattiin ensin Arkangelin kuvernementissä oleviin Lonkan, Vuonnisen, Jyvälahden ja Uhtuen kyliin. Ylioppilas, herra Johan Fredrik Cajan, joka tähän saakka oli matkakumppanina minua seurannut, palasi nyt Suomeen ja minä läksin pohjoiseen Tuoppajärven ja Kuusamon pitäjän välisille seuduille, missä lähelle joulua oleskelin Ohdan, Pistojärven, Suvannon, Makarin, Tuhkalan, Katoslammin, Akkalan, Käpälin, Suurenjärven, Vaarakylän, Skhiitan ja Pyhänsaaren kylissä. Itse joulunpyhät vietin Kuusamossa. Sieltä käännyin Pääjärven ja Kantajärven tienoille, missä suomalainen asutus Venäjän puolella rajaa lakkaa, siis näillä seuduin 20-30 peninkulmaa etelämpänä kuin Suomen puolella rajaa; maanviljelys, hevoset, lehmät ja suomalainen asutus ulottuvat näet viimemainitulla alueella Inarin järven eteläpäässä olevaan Kyrön kylään asti. Elleivät monet seikat, joista minun Kuolassa piti saada lähempiä tietoja, olisi tiukkaan vaatineet, että minun sinne saakka oli jatkaminen matkaani pohjoiseen, olisin Pääjärven lähikylistä suorinta tietä lähtenyt Kemijärvelle, Sodankylään ja Kuolajärvelle. Siten olisin voittanut lähes kahden kuukauden ajan, joka nyt varsinaiselta matkan tarkoitukselta meni melkein hukkaan matkustellessani venäläisten ja lappalaisten keskellä. Mutta siitä, miten pohjoiseen suomalainen kansanheimo ulottuu Venäjän puolella, olin kotoa lähtiessäni niin tietämätön, että luulin tapaavani suomalaisia Kannanlahdenkin tienoilla, jopa pohjoisempanakin. Pohjoisimmat suomalaiskylät ovat Kuva ja Tumtsa, jotka sijaitsevat lähellä Pääjärveä. Melkoisen suuren Koutajärven rannalla ei nyt enää ole ainoatakaan ihmisasuntoa, eikä suomalaisia asu mainitun järven pohjoispuolella. Sentähden matkustin Pääjärven tienoilta kaakkoon Vienanmeren rannalla olevaan Kierettiin Majavalahden, Heinäjärven, Jäletjärven ja Uudenkylän kylien kautta, jotka kaikki ovat Koutajärven eteläpuolella, ja joissa on suomalainen asutus. Kieretissä taas, joka on melkoinen kauppala, asuu venäläisiä. Sieltä luetaan 12 peninkulmaa Kannanlahteen, nimittäin 4 Mustanjoen kylään, 2 Koudan kauppalaan, 8 Knäsoin kylään ja 3 Kannanlahden kauppalaan. Kaikissa näissä kylissä puhutaan venäjän kieltä. Kannanlahdesta luetaan 22 peninkulmaa Kuolan kaupunkiin, nimittäin 3 Imandran järvelle, 11 sen rantaa pitkin ja sitten 8 Kuolaan. Koko matka suoritetaan poroilla. Säännöllisiä postiasemia on tien varressa, 3-4:n peninkulman päässä toisistaan. Näillä asemilla olevat lappalaiset puhuivat kaikki välttävästi venättä. Kuola on mitätön kaupunki, 4:n peninkulman pituisen Kuolanlahden päässä, joka lahti nyt, kuten useampina muinakin talvina, oli sulana. Kaupunkia ympäröivät joka taholta ylängöt. Enimmät polttopuut kuljetetaan kotia koirilla, kuten tapa myös oli Koudassa ja Kannanlahdessa. Suurimmat koivut, joita käytettiin polttopuiksi, eivät läpimitaten olleet juuri yli 2 tuuman, ja niitä noudettiin lähes peninkulman päästä Tuulomajokea pitkin. — Kuolasta läksin maaliskuun alussa lappalaiskylien Muotkan, Petsamon, Paatsjoen ja Näytämön kautta Näytämönjoelle, joka on Norjan-Lapin rajalla, 15 peninkulmaa pohjoiseen Inarin kirkolta. Koko matka sanotaan 30 peninkulmaksi. Nämä kylät, ovat vaan 3 tai 4 peninkulmaa etäällä Jäämerestä, ja niissä on kussakin noin 10 perhekuntaa, jotka asuvat yhtä monessa hirsistä kyhätyssä mökissä. Venäjän kieltä puhuivat tai ainakin ymmärsivät useimmat miehet. Nämä Venäjän lappalaiset eivät elä paimentolaisina, eipä heidän sanottu edes voivankaan niin elää, he kun paastoajoiksi hankkivat itselleen kalaruokaa, ollen sen vuoksi pakotetut luopumaan laveammanpuolisesta poronhoidosta. Näytämönjoelta luetaan 10 peninkulmaa Inarin järven pohjoispäähän, sieltä 5 peninkulmaa Inarin kirkolle, sieltä vielä 5 peninkulmaa Kyrön kylään, missä taas tapasi suomalaisia, savupirttejä, saunoja y.m. Inarin seurakuntaan kuuluvat lappalaiset puhuvat, paitsi äidinkieltään, murtamalla suomea, jättämällä pois muutamia loppuääntiöitä, melkein kuin Suomen eteläosissa, jonka ohella d usein äännetään epäselvänä r:nä. Jumalanpalvelus pidetään suomeksi, ja ainoastaan suomalaisia kirjoja näin heidän mökeissään. Varsin moni kuitenkin sanoi naapureitaan, Norjan lappalaisia, onnellisiksi, heillä kun oli jumalanpalvelus ja kirjat äidinkieliset. Inarin lapin murteen sanottiin siilien määrään eroavan sekä Venäjän että Utsjoen ja Norjan lappalaisten murteista, että näitä murteita puhuvat vaivoin ymmärtävät toisiaan. Minusta tuntui kuin Venäjän lappalaisten kieli olisi ollut, jos ei juuri puhtahinta, ainakin enimmin suomen kielen kaltaista. Tämä lausunto älköön kuitenkaan vastaiseksi käykö muusta kuin minun yksityisestä arvelustani. — Kyröstä luetaan 12 peninkulmaa Sodankylän kirkolle. Kuljettuamme Sompiotunturien yli, tapasimme paljoa paksummalti lunta Sodankylän puolella kuin Lapissa. Kyytimies kertoi, että Lapissa aina on vähemmän lunta kuin Sodankylässä ja niissä pitäjissä, jotka ovat siitä etelään. Jos tämä on totta, on meillä tästä, kuten myös monesta muusta seikasta, esim. luulotellusta Lapissa vallitsevasta polttopuiden puutteesta, vallan väärä käsitys, joka on syntynyt siitä, että matkustajat ja muut ylen määrin ovat suurentaneet todellisia ja kuviteltuja lappalaisten parissa kokemiaan vastuksia. Minä puolestani en tahtoisi yhtyä heidän valitusvirsiinsä, vaan luulen, että ihminen Lapissa elää vallan yhtä onnellista elämää kuin muualla, seikka, jonka muun muassa lappalaisten iloiset kasvot ja hilpeys joka tilaisuudessa todistavat. — Sodankylästä kuljin 12 peninkulman matkan tai hieman yli Kuusamoon ja edelleen 25 peninkulman matkan Kajaaniin, jonne saavuin toukokuussa.
Siten oli pohjoinen osa matkaa suoritettu, ja siihen meni 8 kuukautta. Eteläpuolisen aloin kesäkuun ensi päivinä, matkustin taas Vuokkiniemeen, sieltä Repolaan, Pieliseen, Ilomantsin Enon kappeliin, Liperiin, Rääkkylään, Tohmajärvelle, Kiteelle, Ruskealaan, Sortavalaan, Jaakkimaan, muutamiin Kurkijoen kyliin, Parikkalaan, Rautjärven kappeliin, Ruokolahdelle, Joutsenoon, Lappeelle, Lappeenrantaan, Lemiin, Savitaipaleeseen, Taipalsaareen, Ruokolahdelle (toisen kerran), Sääminkiin, Kerimäelle, Liperiin (uudestaan), Kontiolahden kappeliin, Juuan kappeliin, Nurmekseen ja Kajaaniin. Tähän matkan osaan kului minulta lähes 6 kuukautta. Käymättä jäivät etenkin ne Venäjän-Karjalan seudut, jotka ovat etelään Repolan pitäjän rajalta, ja joihin aion vastedes erityisesti matkustaa.
Mitä tulee matkani tuloksiin, olen ainakin itse niihin tyytyväinen.
Olen kerännyt seuraavaa:
1) Mytologis-historiallisia runoja. Suurin osa näitä on Kalevalan lisiä ja toisintoja.
2) Loitsurunoja. Topeliuksen aikaisemmin keräämien ynnä muiden kanssa kaikki yhteensä painettuina saattavat paisua 500 sivuksi tai sen ylikin, kahdeksataitteista kokoa.
3) Idyllisiä runoja (sisällykseltään lyyrillisiä lauluja, romansseja, ballaadeja j.n.e.). Aloin niiden järjestämisen jo matkalla ja olen jatkanut sitä kotona. Jo olen järjestänyt 274 runoa, toiset lyhempiä, seuraaviin ryhmiin: Lasten lauluja 9, Poikien lauluja 12, Paimenlauluja 10, Neitojen lauluja 62, Häälauluja (sulholle, morsiamelle, kaasolle, kosiomiehelle, juohtokansalle j.n.e.) 32, Soutulauluja (kätkyt- eli kehtolauluja) 14, Miniäin lauluja 24, Miesten lauluja 7, Orjain lauluja 8, Virsiä eli virrelmiä (romansseja, ballaadeja) 16, Pieniä lauluja 34. Tämä kokoelma tulee lisättäväksi runoilla, jotka ennen ovat painettuina Gottlundin "Pieniä runoja" nimisen kokoelman 2:ssa vihossa, "Kanteleen" toisessa osassa, useissa Mehiläisen vihoissa, muutamissa Mnemosynen numeroissa sekä muilla käsikirjoituksena olevilla runoilla, jotka osaksi kuuluvat ylempänä mainittuihin ryhmiin, osaksi toisiin, kuten Metsänkäviän lauluja, Jauhorunoja, Laulajan runoja y.m. Koko kokoelma paisuu kaiketi 5 tai 6 sadan sivun suuruiseksi kahdeksataitteiseksi nidokseksi.
4) Myöhäisempien aikojen runoja. Kuten tunnetaan on tällaisia sekä tavallisen runomitan muotoisina että myös monen muunlaisen runomitan muodossa. 7-jalkaisia runosäkeitä sisältäviä lauluja lauletaan nykyään hyvin yleisesti ympäri koko maata, jopa osaksi Venäjän-Karjalassakin. Kieli näyttää soveltuvan niihin yhtä hyvin kuin tavallisiin runoihin, jotka niiden vuoksi näyttävät yhä enemmän joutuvan unhotuksiin. Sisäiseltä rakenteeltaan ne eroavat tavallisista runoista siinä, että kukin niiden runojalka enimmästi alkaa korollisella tavulla. Jokainen runojalka on säännöllisesti trokee, jonka kanssa tribrachys tai daktyyli joskus vaihtelee. Ensimäiseen ja viidenteen runojalkaan sopii myöskin varsin hyvin pyrrhichius, ja neljännen runojalan muodostaa joskus ylsi ainoa tavu. Kaksi kokonaista säettä on keskenään loppusoinnullisia ja päättää lauseen. Tämä runomitan laji näyttää olevan kotimainen eikä ulkoa lainattu. Sävelet vaihtelevat suuresti eri seuduilla. Seuraava tytön valitus poissa olevasta lemmitystään olkoon näytteenä mainitusta runomitasta:
Mull' on huolta montakin, ja se on suurin huoli:
Kun en tieä kullastani, elikö vai kuoli.
Muut ne käyvät kultansa kanssa, käyvät käsityksin.
Minä raukka vanhenen ja olen aina yksin.
Alahall' on aurinko, ja ilta on jo lässä,
Kultani on kulkemassa viien virstan päässä.
Kulkemass' on kultani ja kauas taisi mennä,
Jost' ei vielä viikon päästä lintunenkan lennä.
Kunpa se pieni lintunenki sanoman nyt toisi,
Suru menis mielestäni, parempi mun oisi.
Lennä, lennä, lintu rukka, puhu kuullakseni:
Kävitkö sä kullan maalla, näitkö kultaseni?
Puhu, kuinka kullan maalla aamu armas koitti,
Iloisnako elettihin, vaiko suru voitti?
Mitä näit sä muutaki ja näitkö vielä senki,
Jos oli kaikki tervehet ja kulta liiatenki?
Tule jo kulta tälle maalle, tule poika kulta,
Ettei tulis turha'an se ikä nuori multa.