Makarista, 29 Marraskuuta 1836.

Perjantaina 25 Marraskuuta läksin Uhtuesta Ohtakylään. Matka luetaan olevan 45 virstaa kylätöntä taivalta. Keli ei ollut kiitettävä, jos ei varsin kehnokana. Muutamassa paikassa uppo hevonen rinnuksista saati suohon, jotta oli kylläi vaikia jälle ylös päästä. Samaan paikkaan sano kyytimies hevosia toisinaan jääneenki. Ei muuallakan kantaneet suot varsin hyvästi. Ilman kulettiin vaihetellen soita, lampia ja kankaita, jota laatua ovat kaikkiki maat näillä pohjasilla seuduilla. 20 virstaa kylästä tultuamme oli sauna, johon eräs mies Uhtuesta oli asettaunut lähellisessä lammissa kalastamaan. Siinä istui hän meidän tullessa valkian ohessa poikansa kera. Oli myös vähä ennen meitä tullut Koljolan kylästä eräs ukko akkane ja tyttärenensä. Hänellä oli mieli lähteä parempoa elopaikkoa etsimään Venäjän maalla, lähteä pääelolle, kuin hän sano, taikka kerjäämään eli kysymään, sillä kerjäämistä täällä sanotaan kysymiseksi. Sitä varten oli hän varustaunut hevosella, padalla, kuppiloilla (staltsoilla) ja pussiloilla (värtsilöillä). Tässä oli tämä kulkeva perekunta kalastajalta saanut kaloja keitokseksi, isoja, lähes puolentoista korttelin pituisia, valkosia muiehia (muikkuja), joita vaan hyvistä lampiloista saahaan ja jotka kuulu vasta jään alla kutevan. Niistä keitti akka rokkoa ja jäi vielä meistäki keittämään, sillä kyyttimieheni vet ei syöttänytkän kauan hevostansa. Ukko sanottiin Koljolan kylän parahaksi laulajaksi, vaan tässä ei nyt käyttänyt häneltä lauluja kirjottaa, sillä jos polvet pöytänä maassa savun seassa vähin olisinki kirjotellut, niin ukko ei niin heti myöstynytkän laulamaan, eikä sanonut oikein laulumahtiinsa pääsevän, ennenkun saisi ryypin eli kaksi suuhunsa. Sanottiin häntä myös koko paikkakunnan parahimmaksi tietäjäksi ja kertopa itseki, jotta häntä usein oli etähellä'ki kuletettu ihmisiä pahoista päästämään. Kerran oli Petrosavotskassa herra mielirikkouksiin tullut ja sinne'ki oli häntä, käyty. "No voitko päästä hänen jälle mielihinsä?" kysäsin minä. "Mintäpä tuonne ilman olisin lähtenythän", vastasi ukko. Niin tarkat toki ei kaikki tohtorit ole. Vielä kysyin ukolta, paljonko hänellä siitä päästöstä maksettiin. Hän sano itsensä ei konsa suuren palkoillansa olleen, vaan vähempään tyytyneen. Niin sillonki oli hänelle tunkemalla tungettu tukku valkosia pumakoita (25 ruplan setelilöitä) käteen, vaan hän ei ollut ottanut, kun yhen sinikön (5 ruplan) ja mitä vähä ruokavärkkiä keralla. Ukko ei ollut kun jos korttelin päällä kahen kyynärän, jonkatähen hän kyllä nuorempana mahtoki, kuten sanottiin, rattaan tavalla maassa pyöriä ja ilmassa oravan tavalla puusta puuhun lentää. Sekä Ohdassa, Pistojärvessä, Suvannolla ovat miehet myös lyhyitä, tuskin puolen kolmatta kyynärää, jotta kyllä luulenki heiän Lappalaisista alkunsa saaneen. En tieä, miten lienevät näistä seuvuin pohjaseen päin. Ohassa nukuin yötä, ja läksin siitä toissa pänä (26) Pistojärveen 15 virstan päässä. Siinä vietin sen päivän ja seuraavanki, joka oli sunnuntai. Isäntä arveli minun kyllä hyvästi vielä maanantainaki Suvantoon kerkiävän, koska siilon hänellä itsellä sinne oli hevosen kera lähteminen. Niin jäinki ja kyselin laulajoita, joita ei kuitenkan ollut tässä kylässä, eikä muutakan kirjalle pantavata. Maanantai aamuna lähti hän Kierettiin elon noudantaan ja otti minun Suvannolle saati rekehensä. Minä siitä en luullut hänen hoti kysyvän, jos 5 riunaa palkkaa korkeinta, kuitenki kysy hän perille päästyä kokonaista ruplaa. Vähä ouostuen sanon: "eikö tuo vet kaheksalla riunalla vättäisi [? välttäisi] maksetuksi" ja sihempä jäiki. Suvannolta tänäpänä oli kahapäinki mieleni, taikka Kuusamon kirkolle taikka Pyhään saareen. Ikävöitsinpä taas hoti vähäksi ajaksi Suomen puolelle päästä, vaan toisin puolin katsoin sopivaksi, sitä ennen käyä Tuoppajärven kylissä kuulustelemassa ja keralla pyhäin miesten ja naisten asuntoa silmäämässä. Sillä matkalla ei toki menne'kän jos korkeimmaksi 3 viikkoa ja niin toivottavasti pääsen joulua Kuusamossa pitämään. Niin läksin iltapuolella Suvannolta ja tulin 6 virstaa tänne Makariin eli Multimakariin, jolla nimellä tätä paikkaa myös kuuluu mainittavan. Kaikki ylen köyhiä. (Talossa, jossa kirjottelen, akka Skiitasta. Mies poissa; akka vasta pääsi tähkiä olesta veitsellä leikkaamasta, josta rokkaa keitettiin. Lapsista vielä toinen oli sairas — — —) Tässä kylässä ei nouse, kun kaikkinansa 3 savua, niistäki yhen talon asukas mennä kesänä Kuusamosta Suomen puolelta tullut. Siinä kävin vastikänä ja oliki ilahuttava nähä siinä meiän tapaan elettävän, vaikka oliki siinä eräs rosvonnäkönen venäläinen yötymässä, jolta hyvä, jos huomena pääsen rauhassa kulkemaan. Talossa, jossa nyt kirjottelen muun väen nukkuessa, vasta kerrottiin, hänellä parahillaanki rosvottu takki päällä olevan. Häneltä kuitenki vaihoin itselleni hyvän puukon, josta annoin kaksi kouraa tupakkaa. Isännältä kuulin seuraavan hirviän tapauksen, joka Kuusamolla hänen nuorra ollessa oli sattunut. Oli renki talossa 10-kunta vuotta palvellut ja antanut palkkansa olla isännällä ottamatta. Niin isäntä hänen kera kerran lähti oravametsälle ja saunassa metsässä ollen rengin nukkuneena löi pyssyn krassin korvasta puhki. Jätti kuitenki rengin vähin elämään, vaan leikkasi kielen poikki ja tunki ison tupakkatukun suuhun, jotta ei saisi ni mitä ilmotetuksi. Lähti siitä kotiinsa ja sano rengin korvansa kannon oksaan puhki langenneen. Väki siitä tuli katsomaan, renki veettiin ahkiossa kotiin yhä hengissä. Niin isäntä siellä rupesi arkkua laatimaan ja muien ei nähessä luultavasti pani hänen elävänä arkkuun. Lääkärin katselossa vasta nähtiin, miten miehen kera oli menetetty ja isäntä lyötiin rautohin. Jonkun ajan linnassa oltuaan ja keräjissä käytettyään tuomittiin häntä iän päiväksi Viaporiin vietäväksi. Vietäissä teeksentelihen sairaaksi, monena päivänä ei ni syönyt mitä, vaan yhä valitteli jo kohta kuolevansa. Kulettaja ei ni varannut hänen semmoisen karkaavan, heittihen huolettomammaksi ja anto hänelle tilan pakoon päästä. Hään ni siitä tekeyty kuohariksi, eleli sillä viralla jonkun ajan maakunnassa ja kotia viimmen tultuansa piilehteli kellarissa pirtin alla. Sieltä häntä haettiin, ei saatu, vaan poikia sakotettiin, kumpastaki 8:lla tuhannella. Hään itse sitte eli Venäjän puolella ja kuoli viimmen punatautiin matkalla, kun oli lähtenyt Venäjän puolelta kotonansa käpäsemään. Siitä häntä metsään hauattiin.

Vaikiampata yötä en ni konsa muista viettäneeni, kun mennehen yön tätä 30:ttä vastaan Makarissa. Pirtti jossa ensin kirjottelin oli vilu, ettei arveltavasta ollut nukkumaan rupiamistana. Sentä ni menin toisen taloon Suomen eläkkään luoksi, jossa tiesin vähä lämpimämmän olevan. Siellä kyllä sain pienen taljan allani, vaan peitettä ei ni mitä. Omalla haljakallani koin peitellämätse, vaan ei tahtonut riittää. Vähä siinä kyllä nukuttiin koko pitkässä yössä. Ja kaiken yön puhu tuuli kovasti ikkunoihin paahtamalla. Ei millä ole nämät Venäjän pirtit meiän pirtelöihin verrattavat. Esinnä on heissä paljo ikkunoita ja likellä toinen toistaan, ettei tuulen liikkumatonta paikkaa lahitsoilla. Myös on lattia korkialla maasta ja siitä käy yhtäläiseen tuulen henki.

12.

[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]

Vaarakylässä 2 Joulukuuta 1836.

Makarista hiihin esinnä 5 virstaa Tuhkalaan ja siitä samana päivänä 3 v. Iljalaan, johon yövyin. Iljalasta Suureenjärveen tie esinnä 3 v. Akkalaan, siitä 20 Käpäliin, siitä 15 Suureenjärveen. Niin tavallinen tie. Kuultuani suoraa syänmaan halki ei olevan, kun 30 virstaa, päätin hiihtää, vaikkei ollutkan jälkeä ennistä. Oppaaksi lähti eräs mies kylästä ruplan palkalla, jota en kieltänytkän, koska hän kuitenki viipyi lähes 2 päivää matkalla, yhen mennessä, palatessa toisen. Sainpa jo kylliksiki mitä toivoin jalotella sillä taipalella. Umpi pian koko taipalen ja vielä päälliseksi jäätäjä keli. Vaan kuitenki päästiin illaksi kylään, jossa ottima majan Tuhkaispapin Homan talossa.

Näillä seuvuin minun tieostani ollaan kolmea vieroa [= uskoa], jotka ei kenkän sovi yksistä astioista syömään. Oikia papinviero, jota myös mieroksi sanotaan ja sen tunnustajia mierolaisiksi, on ylen pieni ja yhtäläiseen vähenemässä. Sitä vaston levenee Tuhkasen viero, minkä voipi. Tämän jälkimmäisen pappi ja levittäjä kuuluu asuvan Karkalahen kylässä Kieretin ja Kemin välillä meren rannalla. Vaan kuin onki ylen suuri hänen lääninsä, niin onki pitänyt hänen asetella eri pappia, jotka pienemmissä lääneissään käyvät lapsia kastamassa, ventsäämässä [= vihkimässä], kuolleita hautaamassa ja muissa toimituksissa. Itse kuuluu hän noin kerran vuoessa ympäri suuren lääninsä kulkevan ja toimittelevan, mitä sattuu. Niin häntä, kuin hänen asetettuja aluspappia pitää kylien (Tuhkalaisten) kyyittää ja ruokkia kulkunsa ajan. En varmon tieä liekkö heillä muuta palkkaa, kun mitä kuki ehostaan antaa; eipä taia olla, koska siitä ei ni mitä ole virketty. Paljopa tulisiki maakunnalle rasitusta, jos heillä vielä maksaa pitäisi, sillä oikioille laillisille papeille pitää kaikista papillisista toimituksista, joita nämät erivierolaiset tarvitsevat omilta papeiltaan, maksaa, minkä hän määrää, vaikk'ei hän ni mitä tee muuta, kun salassa pitää asian. Useinki olen Tuhkalaisilta kysynyt, missä heiän uskonsa mierolaisista erotaksen, vaan siitä en ni vielä ole mitä selvitystä saanut, eivätkä näytä itsekän tietävän. Sitä vaan sanovat, että papinviero molii toisilla sormilla, kun J[uma]la on käskenyt ja vieläpä mainivat muutamat kirotun (proklat) olevan, joka molii papin tavalla.

13.

[Päiväkirjasta; alk. suomeksi.]