Tuoppajärven Saaressa 5 Jouluk. 1836.

Eilen hiihin Vaarakylästä esinnä 12 v. Skiittaan, siitä 8 v. Pyhään saareen(!). Edellinen taival metsänen, soinen, 4 lampia tahi järviä taipaleella: Vaarajärvi, Haapajärvi, Neitijärvi ja Pamojärvi. Skiitta on kun muinenki Hämeen kylä, ei juuri nurkka nurkassa, ei paljo väliä, huonukset tahi talot ilman järjestyksettä, lahta pitkin Tuoppajärven rannalla. Jumalan palveloa pietään joka päivä kylässä olevassa kirikössä. Vaan ei miehiltä, yksin naisväeltä, jotapa vaan Skiitassa asukseleeki, vähin miehiä. Mitä näillä naisilla lie muutai työtä, kun kirikössä käyä, en ni voi sanoa; taitaa hoti olla ommelluksia ja muita senlaisia. On myös kylistä ympärillä tuotu tänne tyttölapsia opastettaa kirjalukuun, lauluun ja kirjotukseen. Nuoremmat naisista asuvat lukon varassa, eivätkä laske heti luoksensa tuntematonta, niin erähät vanhemmatki. Matka Skiitasta Saareen on järveä ja tullah muutaman pienemmän saarenki poikki kulkemaan, ennen isoon saareen tultua. Tämä iso saari kuuluu olevan noin 10 virstaa pitkä, usiammalta pienemmältä piiritetty. En tieä mikä minussa mieli, niin muinen Valamon monasterissa käyessäni, niin nykyäni tässäki. Tuskin olin tullut huomisten ta kirikön näkyville, ni jo taasen teki mieleni kääntyä jälelle. En ni kuitenkan kääntynyt, vaan menin kylään. Pimiä oli minun jo jäällä hiihtäissäni yllättänyt, jonka tähen kyllä katselinki, mihin tässä kylässä mennä. Eräältä mieheltä kysäsin, kussa bolsij Starets (Polsakka Startsa) asui ja häneltä juohatettima päällysmiehen luoksi. Tämä ei kovin vanha, yksisilmä ukko asu kahessa pienessä huoneessa, kumpasetki noin 4 tahi 4 l/2 kyynär. suuruiset ja eipä vielä niitänä yksin viljellen, vaan toisen toveritsan kera, joka pöyän äärellä istu sisämmäisessä ja näytti kirjaa lukevan. Sisään tulleelta tuli Pols. St. kysymään minulta, mitä lie kysynyt Ven. kielellä. Kun sitä en malttanutkan niin vastasin: Ja nie govoriu po ruski a po niemetski, svetski, latinski, korelski. [= En puhu venättä, vaan saksaa, ruotsia, latinaa, karjalata.] Sai hän siitä sitte erään talonpojan tulkiksi, jonka kautta selvitti minulle, että hänen piti mennä kirikköön, vaan miehen käski hän juohattaa minua matkamiesten majaan, jossa yön lepäsin, häntä enää näkemättä, vaikka kiriköstä —

14.

Yliopp. Cajanille.

(Alk. suomeksi.)

Kuusamosta, 1 Tammikuuta 1837.

Rakas Veljeni!

Tuskin uskotkaan, kuinka Uhtuvasta lähettyäni maailma minusta näytti kamalalta. Sitä ikävätäni en voi "sanoilla sanoa, enkä virsissä veteä". Olen usein ennenki Venäjän puolella ollut, vaan niin apialla mielellä en konsa vielä. Usein tulivat vielä toisella ja kolmannellaki päivällä veet silmihini. Voi kuinka mielelläni olisin jälkeesi kotiin kääntynyt, jos olisin kehannut ja jos toisella puolella ei himoni olisi vetänyt minua ulommaksi tievustelemaan, mitä voisi löytyä. Ainaki pitää niillä seuvuin kerta käyä, saa min saapi, ajattelin ma, ja ehkä toisten en enää pääsisikän. — Niin läksin ja olen sitte Sinusta erottuani osittain jalan, osittain hiihtämällä, osittain hevosella matkannut päälle 300 virstan, Tuoppajärven kylissä enimmiten, jotka kuitenki olivat hyvin köyhiä, niin ruualta, kuin runoilta. Muutamassa Makari nimellisessä kylässä ostin kaksi hyvää asetta, suuren Venäjän puukon ja sukset. Vaan kumpastaan ei ole minulla enää koska Pyhässä Saaressa vaihon puukkoni vielä suurempaan ja mielestäni parempaan, sukset taasen unohtuvat jälkeeni. Sitä ennen niillä kuitenki hiihin ylehensä 60 virstaa, jotta jousivatpa unohtuaki. Katoslammin kylästä Suureen järveen hiihtäessäni oli 30 virstaa aivan umpea ja vähällä olin sillä taipaleella uupua. Ilman oppaatta en kyllä lähtenytkän, vaan hänki, eräs karkulainen, täällä piilossa elävä mies, ei ollut suuresti itseäni parempi. Illaksi toki pääsimä kylään ja majautuma Tuhkaispapin Homan taloon. Jos muistat Jaakkosen Jyvälahessa, niin jopa kyllä helposti arvaat, mimmoinen mies tämä Homa oli. Esiksi ni hän ei suannut minua itsensä ja muien kera kylyyn, vaikka oppaani, pahapäivänen karkuri kyllä pääsi, sitte kumartaa ilvehteli hän puolen iltaa ja viimmeksi väitti vanhat homeiset, savustuneet Slavonskankieliset kirjansa olevan Gretjseskan kieltä. Skiitassa tapasin äskenmainitun Jaakkosenki veljentyttäret, jotka vaativat minun sekä Venäjän kirjoja lukemaan, että laulamaan Karjalan lauluja ja valminna soittamaan. Heiän opettajansa eli hoitajansa oli aivan ummikko Venäläisakka riepu, jos lieneeki alkuansa jotai herrasrotua ollut. Koko nais pyhitys Skiitta näköänsä ei ole parempi, kun muinenkan Venäjänpuolinen kylä, jotta pettymään kyllä tulinki, kun luulin siinä tavallisen naisten monasterin löytäväni. Pyhä saari, jossa miehet Jumalaa palvelevat, taikka ovat palvelevanansa, on Skiitasta 8 virstaa pohjaseen päin. Ei äyriä parempi kun Skiitta ollut se minusta. Kirkossa kyllä kävin jo kaksiki kertaa ja kyllä näin, että siellä oli muutamia tomuttuneita kuvia, vaan en ni, mitä niien olisi pitänyt kuvailla. Päällysmiehen, jonka nimi oli Ilja, sanottiin koko maailman kielet osaavan, vaan nähtävästi Karjala, Ruotsi, Saksa ja Latina näihin koko maailman kieliin ei kuulunut, sillä niitä myöten en saanut sanaakan häneltä. Yhen yön ainoasti viivyin tässä, enemmin rosvopesältä, kun monasterilta näyttävässä rakennuksessa. Siitä tulin taas Skiittaan ja vielä samana päivänä Vaarakylään, vaikka kyllä vaaittiin minua Skiittaan yöksi jäämään. Kuinka sieltä olen tänne Kuusamoon joutunut, sillä nyt en ni kirjotustani pitkittele. Täällä olen Arvuutukset selväksi kirjottanut ja uuen laukun kaheksalla erisialla teettänyt. Nyt lähen Pääjärven kylihin ja Vienasta, jos sinne minulle kirjan laitat Helsingistä, taasen Toukokuun lopulla kirjotan enemmin. Unohtu minulta Vaseniukselle viimmen kirjottaa käännöstyöstä. Tässä nyt on kirja hänelle siitä asiasta, jos luulet tarvitsevasi, niin vie käteen. Leikkaa myös erille seuraava tietoanto Mehiläisestä ja pyyä Kamreeri Rabben toimittamaan se Suomen Yht. aviisiin, taikka paneta itse, muistamalla minun puolestani, jälkimmäisessä tapauksessa, panna pränttäyskuluki. Niitä tietoja myöten, joita täältä ja matkaltani tätä ennen olen saanut, Suomen tahi Karjalan kieli loppuu heti Pääjärven pohjaspuolella ta lappi alkaa. Niin ollen kyllä tuleeki minulle tuumaamista joko Suomen tahi Venäjän puolitse ylös Kuolaan mennä. Taitaapa pitää Suomen puolelle tulla, sillä Lappalaisten kanssa minun ei ni ole mitänä tekemistä ja toimittamista. Sano terveisiä muillenki ja Keckmannille, jolle minulla ei nyt ole mitän erittäin kirjottamista, ennen kun Kuolasta tahi Kemistä, jos sieltä kirja kulkisi.

Ystäväsi
Elias Lönnrot.

Jos Waseniuksella ei olisi käännettävää antaa, niin käy Frenckellissä eli pyyä Keckmannin puolestasi käymään ja toimittamaan.