Erivaraisia porvareita tai oikeammin talonpoikia on Kieretissä. Muutamien varojen sanotaan nousevan 100,000:en ruplaan, jopa enempäänkin. Heidän kaupankäyntinsä on pääasiallisesti siinä, että j.n.e. ja viljaa, jota venäläinen talonpoika tosin ei ole oikeutettu kaupittelemaan, kun hänen näet vaan on lupa omasta puolestaan ostaa sen verta kuin voi ja tarvitsee. Nämä talonpojat eivät sitä kaupitsekkaan, sillä toiset talonpojat ovat pyytäneet heitä heidän nimessään ostamaan viljaa, ja näin he ostavat kuinka monta tuhatta tynnyriä tahansa. Mutta talonpojat, jotka ovat antaneet jollekin toimeksi ostaa, tosin välistä laiminlyövät rahojen hankkimisen viljan lunastamista varten, ja kukapa siis saattaisi moittia tätä yleistä viljan tukku-ostajaa siitä, että hän myy viljansa kelle voi ja siitä hinnasta, jonka mahdollisesti voi saada.

Tästä muistan, miten naapurit olivat kehottaneet erästä venäläistä talonpoikaa viemään heidän pellaviaan Suomen-puolisille markkinoille. Hän tulikin sinne mukanaan 3-4 kuormaa, jotka kaupungin viskaali suvaitsi ottaa takavarikkoon. Alkoi käräjöiminen, joka kuten tällaisissa asioissa tavallisesti käy, venyi sangen pitkälle, kunnes talonpoika asianajajansa kehotuksesta ehti saada naapureiltaan todistukset, joiden mukaan yksi oli uskonut hänelle 1 leiviskän, toinen 2, kolmas 3 j.n.e., kunnes kaikkien kuormien sisältämä pellavamäärä oli saatu täyteen. Tämän todistuksen avulla myyjä ei ainoastaan saanut takaisin pellaviaan, vaan niiden takavarikkoon-ottaja lisäksi alemmassa oikeudessa tuomittiin maksamaan hänelle melkoiset oikeuskulut ynnä monet matka- ja muut niistä aiheutuneet kustannukset. Miten muuten oikeusjutuissa asiat hyvinkin usein kääntyvät milloin toiselle, milloin toiselle tolalle, riippuu useimmiten pelkästä sattumasta. Jos takavarikkoon-ottaja olisi tiennyt tai tahtonut hankkia itselleen vastatodistuksia siitä, etteivät samat talonpojat, jotka olivat antaneet markkinamiehelle toimeksi myydä heidän valmistamiansa pellavia, koskaan olleet viljelleet pellavaa, jopa kenties, ettei pellavaa niillä seuduin kasvakkaan, tai ettei sitä ainakaan viljellä 30 peninkulmaa lähempänä, niin miten silloin olisi käynyt? Sellainen menettelytapa esiintyy usein oikeudenkäynneissä, jotka aiheutuvat kulkukauppiaiden laukkujen ja tavaroiden takavarikkoon-ottamisesta. He ottavat passinsa Kemistä mennäkseen milloin puoleksi, milloin koko vuodeksi Suomeen etsimään työansiota. Tämä on siinä, kuten tiedetään, että he suomalaisten kauppiasten vahingoksi kaikennäköisillä huonoilla huiveilla, nauhoilla, sormuksilla, neuloilla, naskaleilla, kammoilla, napeilla, kanvertilla, arsenikilla y.m. maasta viekottelevat itselleen vuosittain useita satoja tuhansia ruplia. Täksi summaksi näet heidän raha-ansionsa välttämättömästi on arvioitava, kun Vuokkiniemeltä nykyään 5-6 sataa miestä vuosittain lähtee liikkeelle, ja kun toisista pitäjistä kuten Paanajärveltä, Tuoppajärveltä, Pääjärveltä, Kiimasjärveltä, Repolasta y.m. yhteensä ainakin yhtäsuuri lukumäärä ryömii esille. Tasaluvuin oletettakoon siis, että noin tuhatkunta miestä täten joka syksy lähtee Suomeen keinottelemaan. Kullakin näistä täytyy olla ainakin 200 ruplan voitto, ja jos muutamat saavat vähemmän tai jos eivät saa mitään, niin muut sitä vastoin saavat monta vertaa enemmän. Mutta jos lasketaan 200 ruplaa miestä kohden, niin nousee maan heille suorittama verotus vuosittain 200,000 ruplaksi, joka ei siis ole mikään mitätön summa. Sitäpaitsi he rasittavat maata toisessa suhteessa ja tuottavat sille vaivaa yhtä paljon, jopa enemmänkin kuin yhtä suuri kerjäläisjoukko, sillä harvoin he maksavat ruuastaan, vaan ovat taitavat viekkaasti hankkimaan sitä itselleen monella tavoin.

Ehkä jollakulla on edullisempi ajatus tästä kaupasta. Hän tarkastakoon maan tilaa, maanviljelystä, karjanhoitoa, käsitöiden tilaa näillä seuduin ja lisäksi verratkoon jonkun täkäläisen maa-alueen väestölukua yhtä suuren alan väestölukuun Suomessa. Hän on varmaankin myöntävä, että olen oikeassa, kun väitän, että talonpojan oikeastaan pitäisi pysyä maantyössä eikä tottua metsään ja kauppaan. Ainoa tapaus, joka voisi tehdä hänestä puoleksi kauppiaan, on se, että hän ostaisi naapuriensa tavaroita, myisi ne ja toisi palatessaan kaupungista, mitä he enimmin tarvitsevat. Mutta tämäkin helposti johtaa siihen, että kun joku sen kautta joskus joutuu jonkunlaiseen varallisuuteen, noudattavat monet sadat hänen esimerkkiään, kaikki tahtovat ostaa, ei kelläkään ole mitään myytävää, ja tämä tuottaa välttämättömästi köyhyyttä koko seudulle y.m.

Ainoa todellinen hyöty, jonka Vuokkiniemen ja muiden seutujen miehet saavat matkoistaan Suomessa, on jonkunmoinen sivistys, jota kaipaa muilla lähiseuduilla. Lisääntyköön se, mutta hylättäköön kauppa, ja viihtykööt maanviljelys, karjanhoito sekä käsityöt paremmin!

33.

[Päiväkirjasta.]

Kieretti, 2 p:nä helmikuut 1837.

En ole vielä kuullut, mikä päätös on tehty passini suhteen. Mutta eilen olin ainoan täkäläisen herrasmiehen, herra Baitramin, luona, jolla on valvontansa alaisena kruunun viina Kieretissä, Koudassa, Kannanlahdessa ja Umbassa. Häneltä kuulin, että yleisesti pelättiin kauempaa majoittaa minua kylässä, ja ettei tiedetty, mitä pahaa vielä voin heille tehdä. Minä kuitenkin levollisesti odottaisin heidän päätöstään, jos olisin saanut paremman kortteerin, mutta harmikseni olen huomannut, että talonväki vaan yhä enemmän tahtoo päivilläkin asustaa minun huoneessani, missä tekevät kauppasopimuksensa, ja naiset päällepäätteeksi ompelevat päivät läpeensä. Senpä vuoksi taidan lähteä matkaan aikaisemmin kuin ensin ajattelin, sillä käy kuitenkin mahdottomaksi rauhassa tehdä työtä tässä paikassa. — Suureksi ilokseni ja hämmästyksekseni huomasin eilen, että Baitramin rouva, joka on kotoisin Arkangelista, puhui selvää suomea, sellaista, jota puhutaan Viipurin läänissä. Kysyin häneltä, miksei hän edellisellä kerralla ollut ilmaissut osaavansa meidän kieltä, ja tähän hän vastasi, ettei ollut luullut minun osaavani puhua sitä suomea, hänen kun näet oli vaikea ymmärtää sellaista suomea, jota näille seuduille matkustavat talonpojat puhuivat. — Missä hän oli oppinut Suomen suomea? — Hänen äitinsä oli ollut kotoisin Viipurin läänistä, josta hän äitinsä ja isänsä mukana kolmivuotiaana oli muuttanut Arkangeliin. Tämä äiti oli sekä hänen että muiden lastensa kanssa useimmiten puhunut suomea, kun ei yhtä hyvin ollut osannut saksaa eikä alussa venättä juuri ollenkaan. Siitä Baitramin vaimolla nyt oli tämä minulle sangen tervetullut kielitaito. Mainitun Baitramin isä oli 1788:n vuoden sodan aikana ollut luutnantti Venäjän palveluksessa, oli ollut mukana Suursaaren meritappelussa ja siinä tai myöhemmin joutunut ruotsalaisten sotavangiksi, minkä näin hänen poikansa hallussa olevasta sukukirjasta. Päästyään vapaaksi vankeudesta hänestä oli sittemmin tullut karanteenintarkastaja Arkangeliin. Muuten poika kertoi hänen olleen kotoisin Viipurista. Että hän oli ollut kielitaitoinen mies, huomasin, paitsi pojan kertomuksesta, mainitusta sukukirjasta, jonka sadat sydämelliset runopätkät ja nimikirjoitukset eräänä iltana läpikävin. Runot olivat kirjoitetut milloin saksaksi, ruotsiksi, ranskaksi, venäjäksi, hollanniksi, englanniksi, latinaksi ja tanskaksi. Poika sanoi hänen sitäpaitsi puhuneen juutalaisten kieltä jopa suomeakin, mutta näillä kielillä ei ollut kirjoitettuna yhtään runoa.

* * * * *

Harvoissa paikoissa on seppää, ainakaan ei kunnollista. — Sepät suomalaiset. — Pöydät ja tuolit Arkangelista. — Naisväen kaikki vaatteet ostettuja. Voin valmistus huonoa. — Kaikki pellava ja hamppu ostetaan. — Ikkunalasia ei ole. — Juustonvalmistus tuntematonta. — Perunoiden viljelys puuttuu kokonaan tai on vallan mitätön. — Verrattakoon nyt siis Venäjän-puolista varallisuutta Suomen puolella esiintyvään. — On Venäjän puolella niitä, jotka eivät vähääkään tiedä, mitä he seuraavana päivänä saavat.