Näin siis olin tullut Kuolaan saamatta matkalla tai sen jälkeen muuta ikävyyttä, kuin kovan katarrin, joka oli niin ankaraa laatua, että muutamaksi päiväksi kiinnitti minut vuoteeseen rasittaen minua päänsäryllä, korvainsuhinalla ja muilla katarrin tukalilla seuralaisilla.
42.
Tohtori Rabbelle.
Kuola, 3 p:nä maaliskuuta 1837.
Rakkahin Veli!
Juuri kun otan esille tarpeelliset kirjoitusvehkeet muuten tervehtiäkseni Sinua täältä Pohjolan ylimmästä kaupungista, sain tavattoman tervetulleen kirjeesi. Jokikinen kotimaasta tullut kirjain minua tavattomasti ilahuttaa talla vieraalla seudulla, missä minulla nyt kahden viikon aika on ollut oikein ikävää. Isäntäväkeni ei puhu muita kieliä kuin venättä, johon en vielä ole oikein perehtynyt. Muista kaupunkilaisista ainoastaan tohtori, kunnon mies, puhuu latinaa, ja komendantin rouva, kotoisin Riiasta, puhuu saksaa. Ilman heitä kenties jo olisin menehtynyt pelkkään ikävään. Varsinkin tohtorin luona olen usein käynyt ja heittänyt hiiteen raittiusseuran, jonka jätin Kajaaniin paluuseeni säilytettäväksi. Saatat kuitenkin tästä kirjeestä päättää, etten ole tehnyt kovin suurta poikkeusta, sillä hetki sitten palasin hänen luotaan. Mutta kun hänen kanssaan laverran latinata, tapahtuu joskus, että sama kieli tuppaa tunkeutumaan venäjäänkin, jota minun on pakko puhua kortteerissani. Niinpä olen jo useammin kuin kerran emännän kanssa alkanut puhua latinaa. Tämä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna hullunkurisiin erehdyksiin, jotka tämä kieltensekoitus on aiheuttanut. Niinpä isäntäni joku päivä sitten kysyi minulta, oliko minulla vaimoa. Mutta kun hän joskus on käynyt norjalaisessa Vargön kauppalassa ja kuullut vaimoa siellä sanottavan konaksi, niin hän sovitti saman sanan venäläiseen kysymykseensä, joka koski vaimoa. Mutta minä käsitin kysymyksen kuin olisi se koskenut hevosia, kun hevonen on venäjäksi konj. Sen tähden vastasin, että minulla oli kokonaista kaksi — "konia", mikä ensin pani hänet ja muut läsnäolijat suuresti hämmästymään, ja sitten, kun asia lähemmin selveni, nosti yleisen naurun. Täällä oloni ensi päivinä alotin venäjän kielen opiskelua, mutta kyllästyin siihen sitten niin täydellisesti, etten viikkoon ole aukaissut ainoatakaan venäläistä kirjaa. — Tähänastisesta matkastani saan kertoa, että se enimmäkseen on ollut ikävä, mutta tästä lähin toivon sen käyvän hauskemmaksi. Osaksi olen kulkenut jalan, osaksi hiihtänyt, osaksi ajanut hevosilla tai poroilla. Koirilla en vielä ole tullut ajaneeksi, vaikka Kannanlahden rantakylissä, joiden kautta matkustin, yleisesti ajettiin niillä. Niinpä täällä Kuolassa kaikki puutkin kuljetetaan metsästä kotia koirilla, joita joko yksi tai pari valjastetaan eteen. Halkometsää ei kuitenkaan ole peninkulmaa likempänä. Hevoset ovat harvinaiset, eikä muutamia vuosia takaperin ollut niitä koko kaupungissa muuta kuin yksi; nyt kuitenkin on 4-5, joilla ajaen välistä pidetään hemmetin-moista melua kaduilla, vaikka kyllä useimmat huviretket tehdään poroilla. Vallashenkilöitä täällä on tusinan vaiheille: Komendantti, ispravnikka, sudja [tuomari], kaksi sossedaatelia, tohtori, postinhoitaja, jauhomakasiinin hoitaja, suolamakasiinin hoitaja, viinaherra, tullinhoitaja, kaksi pappia, kirjuri y.m. Itse kaupunki on niemellä Kuolan- ja Tuulomajokien välissä. Ne yhtyvät heti kaupungin alapuolella ja muodostavat alun neljän peninkulman pituiseen Kuolanlahteen, joka tosin on Jäämerta, mutta jota ei siksi luulisi, kun se tuskin koskaan jäätyy talvella. Taloja on ehkä vähä toista sataa, 5-6 hieman paremmin rakennettua. Yksi pääkatu, muut mitättömiä kujia. Kirkkoja kaksi, toinen suuri puukolossi, toinen kivestä ja oikein hyvin rakennettu. Rahastorakennus niinikään kivestä tehty, mutta mitätön. Joka taholla kaupungin ympärillä alastomia korkeita vuoria ja melkein alituinen myrsky niiden välisellä alangolla. Enempää ei minulla tällä kertaa ole Kuolasta sanottavaa. Ensi syksynä tullessani Helsinkiin kerron lisää. Lähden nyt Inariin ja sieltä kuljen Suomen puolta rajaa pitkin; toukokuussa tulen Kajaaniin kirjoittamaan reseptejä Malmgrenille ja tilaamaan Uudet vaatteet. En näet ollut arvannut, että vaatteet puolessa vuodessa niin kokonaan voisivat kulua, kuin nyt alkaa olla laita. Kajaanista lähden sitten rajaa pitkin Sortavalaan, poiketen sekä Venäjän että Suomen puolelle; Sortavalasta Viipurin läänin kautta Helsinkiin. — Kyhäystäni rokotuksista saatte kernaasti muuttaa, niin ettei sen tarvitse vaikuttaa minun paluuseeni. Hyvä, jos siitä korjaamallakaan voi jotain tulla.
Jää hyvästi!
E. Lönnrot.
J.K. Olinpa vähällä unhottaa pyytää Sinua tervehtimään ensin, joskin minulle tuntematonta, suuresti kunnioitettua rouvaasi, ja sitten muita sikäläisiä tuttavia! Jumala pitäköön teidät kaikki terveinä! Huomenna tai ylihuomenna lähden matkaan. Lappalaisia saapui tänään siltä puolen, mistä olen tilannut itselleni kyyditsijöitä Suomen rajalle. Tähän asti olen ollut vailla sekä kauhtanaa että turkkeja, mutta nyt minun kait talven jäljellä oleviksi viikoiksi on hankkiminen turkit tai poromekko, kun en muuten uskalla lähteä 20 peninkulman pituiselle erämaan-matkalle. Jos vastedes tahdot ilahuttaa minua muutamilla riveillä, niin lähetä ne toukokuuksi Kajaaniin. Jätän tällä kertaa Arkangelin matkan kokonaan sikseen, kun se on turha tarkoituksilleni.
43.