46.

Viisi päivää Venäjän Lapissa.1

[Otettu lehdestä "Kanava, Sanansaattaja Viipurista", v. 1847, 51 n:o. Tämä matkakuvaus, jos kohta suureksi osaksi kertoo samaa kuin edellinen matkakertomus, on kuitenkin liitetty tähän, koska on Lönnrotin alkuperäisiä suomenkielisiä kirjoituksia ja edellistä ehyempi ja sujuvampi.]

Lapinmaassa harvat meikäläiset kulkevat, vielä harvemmat Kuolassa. Alanimitettyä on asiansa vaatinut jo kahdestikin niillä seuduilla käymään, ensimäisen kerran Vienan meren rannoitse Kantalahteen, sieltä Kuolan kaupunkiin ja Inarin kirkolle, toisen kerran perin vastahakaan Inarista Kuolaan j.n.e. Kumpainenkin matkustus tapahtui talvis aikana, eikä niitä teitä kesällä hyväisesti kuleta'kaan. Talvella sitä vastoin ovat kyllä hauskat ja hupasat kulkea, peräti toisin, kuin ennen Lapissa käytyäni ajattelin. Ihmiset Lapissa ovat hyväntahtoiset, raittiit ja iloiset, peurat juoksevat ilman perkeleittä ja ruoskatta, pakkaset eivät ole paljo kovemmat kuin meilläkin, jota vastoin vaate varustus on paljo lämpimämpi, ettei kyllä kenenkään tarvitse vilua kärsiä enemmän, kuin muuallakin vielä paljo Suomeakin eteläisemmissä maissa.

Mainituista Lapin matkoistani nyt en huoli kertoa kuin jonkun osan, nimittäin Kuolasta Norjan Lapin rajoille, etten liialla lorulla menettäisi turhaan omaa ja lukian aikaa. Muutamia päiviä ennen tapahtuvaa lähtöäni Kuolasta tuli sinne Suomen-alaisen Lapin silloinen nimismies, Paul Ekdahl, joka oli minulle varsin otollinen sattuma, koska hänestä sain hyvän matkatoverin, jonka seurassa kulin aina Inarin Lapin rajoille. Kun hän oli asiansa suorittanut, piti meidän lähteä matkalle samain Lappalaisten kanssa, jotka olivat häntä Kuolaan tuoneet. Ne olivat Muotkan kylästä, johon luetaan kahdeksan penikuormaa Kuolasta. Aamulla varhain piti lähdettämän — niin oli suostuttu lappalaisten ja meidän välillä — mutta jo varhemmin olivat saattomiehemme päässeet viinan makuun ettei heitä saatu koskaan yhtaikaa kokoon. Välistä kyllä saimma heitä kolmin neljin käsiimme, mutta toisia hakiessa katoisivat entisetkin. Viimein päätimmä antaa lappalaisten ryyppiä rauhassa ja vasta aamulla jälkeen lähteä, koska emme sinä päivänä kuitenkaan olisi enää Muotkaan ennättäneet. Toinen syy tähän päätökseen oli pelkomme, että saattajat viinapäissänsä milteivät hukuttaisi itsiänsä ja meitä Kuolajokeen, sillä kaupungin likellä on joki koskinen, ja vielä puolen penikuormaa ylempänäkin, josta tie kulkee sen poikki, niin virtasa että välistä ajavat sisäänkin. Peurat vietiin siis yöksi metsään ja Lappalaisia varoitettiin kovasti ne aamulla varhain sieltä jällensä noutamaan ja itsensäkin kokoutumaan ennenkun viina olisi saanut heitä minnekään eksytetyksi.

Yön levättyämme lähetimmä varhain aamulla jälestä muutaman saltakan eli sotamiehen Lappalaisia majapaikoistansa keräämään. Tiiman paikoilla viivyttyänsä tuli hän ypö yksinään takaisin ja sanoi ei voivansa saada Lappalaisia kokoon koska jo taas olivat humaltumassa, toiset jo hyvästikin humaltuneet. Sanansa todisti puoliksi sillä, että itsekin oli saanut päänsä täyden. Laitoimma siis toisia hakioita, joiden avulla viimeinkin saimma Lappalaiset kello 9:n ajaksi kokoon, monen jo kylläkin hoipertavaisilla jaloilla.

Aivan lähtöjalkeella saanemma luvan ennen matkalle jouduttua muutaman sanan hyvästi-jättäisiksi Kuolasta virkkoa. Se on pieni, isomman Hämeen kylän kokoinen kaupunki ei kaukana Jäämeren rannalta. Taloja siinä luetaan olevan 136, mutta nekin eivät ole rakennukseltaan paljo Hämeen taloja suuremmat. Asukasten luku sanottiin olevan puolen-kahdeksatta sadan paikoilla. Paras elatuskeinonsa on kalastus ja Lapinkauppa, muutamilla käsityö. Lappalaisia elää usiammissa kylissä ympärillä, nimittäin Muotkassa, 8 penikuormaa länteenpäin; Petsamossa, Paatsjoessa ja Näytämössä, vielä etempänä länne alla; Nuottajärvessä, Suonikylässä ja Hirvaskylässä, eteläänpäin niistä ennen nimitetyistä; Kiltinassa Kuolanlahden rannalla 3 penikuormaa koillista ilmaa kaupungista; Maaselässä, 7 penikuormaa eteläänpäin ja muissa. Kaikista näistä Venäjän Lappiin kuuluvista kylistä matkustavat Lappalaiset kolme eli neljä kertaa talvessa Kuolaan, kaupaksi vieden sinne peuran lihaa, taljoja, sarvia, koipia, koipikenkiä, lapinturkkia eli peskiä, lintuja, revon ja majavan nahkoja, majavanhajua ja kaikkia, mitä heillä löytyy. Koko kyläjäs, taikka tarkemmin sanoen mies eli pari kustakin perehestä laittauvat yhteen matkuehen, sillä teiden vuoksi, jotka tavallisesti ovat ummessa, on parempi matkuessa kulkea kuin yksitellen. Umpitietä astuessa uupuu peura, ellei saa toista vuorostansa edellä kulkemaan. Jos tavaroita riittää siksi, niin on kullakin miehellä kymmenkuntaa peuraa hallittavana. Ensimmäisen reessä eli pulkassa istuu itse, ja toiset, kukin hihnasta edellisensä rekeen sidottuna, seuraavat peräkkää kuormarekilöitä eli ahkioita vetäen. Kymmentä sillä tavoin toisihinsa kiinnitettyä peuraa ahkionensa sanotaan raidoksi.

Päästyänsä perille eroaa kukin ennen tuttuun majataloonsa ja antaa tuliaisiksi majan isännälle jonkun revonnahkan taikka muun pienemmän lahjuksen. Isäntä taasen puoleltansa syöttää, juottaa ja apattaa Lappalaista yltäkylläisesti, sen saadun lahjan hyvästä, ken vasta saatavan toivossa, ken kauppansa parantamiseksi, ken hyväntahtoisuudesta eli muusta syystä. Koko olo aikansa juotetaan Lappalaista niin majapaikassansa, kuin muuallakin missä liikkuu, odottaessa että hän jollain tavalla palkitsisi suuhunsa tungetun viinan, jonka toinen älynsä ja kunniansa osoitukseksi tavallisesti tekeekin, jos ei sillä kerralla, niin toiste käydessänsä. Vielä lähtö evääksikin pannaan Lappalaiselle majapaikastansa viinanassakka mukaan, jolla paluu matkansa ajan ja muutaman päivän kotiinkin tultuansa pitkittää Kuolassa aletun viina juhlansa.

Kuolasta Muotkaan.

Heti Lappalaisten koottua istuimma pulkkihin ja läksimmä matkalle. Enimmät peuransa ja pulkkansa olivat Lappalaisilla metsässä kolmen neljänneksen päässä, jonne asti minulle piti kaupungista pulkka lainata. Se sovistui niin teräpohjainen ja vapera, että töin tuskin pääsin perille, koko matkan käsillä ja jaloilla ulkona pulkasta varoessani, ettei pääsisi kumoon. Sitte sain vähä vakavamman, mutta senkin selkälaudattoman. Pahapa on istua kärryissäkin, joissa ei ole mitään tuetta selkää vastaan, mutta semmoisessa pulkassa ajaminen on kahta katkerampi sentähden, että siinä täytyy pitää jalat suorana pitkin pohjalautaa, jolla istutaankin. Mutta ollaan päivä onnettakin, ja yöksi tiesimmä mekin vaivamme loppuvan, joka vahvisti kärsiväisyyttäinme. Nassakat myös, joita melkein yhtenään pidettiin käsillä, saattoivat ruumiin noriammaksi ja jäsenet notkiammiksi.