Liperin kreikanuskoiset. He siirtyisivät kaikki, väitetään, luteerilaiseen kirkkoon, jos asetukset sen sallisivat. Kreikanuskoinen pappi: "Hän tulee kun hukka minun lampaisiin." [Tämä ja muut lainausmerkkien väliset lauseet tämän kappaleen loppuun asti tällaisinaan muistiinpanoissa.] — "A minä en tule sinun lampahiin, vaan lampahat kun hyö ei tunne oman paimenensa ääntä; tulevat vieraan luoksi." Nykyään ei Taipaleen pappi kuulu ymmärtävän sanaakaan suomea, vielä vähemmän osaavan sitä puhua. Kuitenkin hänellä Synoodissa kuuluu olleen suomalaiselta opettajalta todistus että hän osasi. Vähä seurakunnalla siis on hänestä hyötyä, vaikkapa olisi raitiskin, mikä ei kuulu olevan laita. Kreikanuskoon kääntyneistä on ainoana esimerkkinä muuan tyttö. Hänen sisarensa oli naimisissa erään kreikanuskoisen kanssa, ja hän itse joutui toisen veljen kanssa kihloihin. Mutta kreikkalaisen kirkon sääntöjen mukaan häntä ei voitu vihkiä. Sitä ei sallittu, koska pappi oli ajoissa saanut ilmoituksen luteerilaiselta papilta. Majuri Nilsson houkutteli hänet kääntymään kreikanuskoon, jonka hän tekikin toivossa, että pappi asianlaitaa tuntematta heidät vihkisi. Mutta kreikanuskoisen papin, joka sai tiedon heimolaisuudesta, oli nyt varsin mahdoton sitä tehdä. Nyt tyttö kuuluu kauheasti katuvan tekoaan. — Monet kreikanuskoiset kuuluvat tahtovan viekkaudellakin kastattaa lapsensa luteerilaiseen oppiin, niin että pappein on tarkoin oltava varuillaan. Olisipa, jos asiata raha-asiana katselisi, joku, vaikkapa vähäpätöinen voittokin päästää nämä kreikanuskoiset siirtymään luteerilaiseen taikka vapaasti valitsemaan kreikkalainen tai luteerilainen tunnustus. Moniaasta kreikanuskoisesta talonpojasta oli tullut "herännyt". Papille valitettiin hänen valattaneen pyhimystenkuvansa ("jumalaisensa") lehmänkelloksi. Pappi tulee hänen huoneeseensa, menee ristinmerkin teolle ja huomaa kuvan. "Piessat, kun valeheltiin." — "Kumarrate!" — "Kyllä kun näytättä Pipliasta sen paikan, missä käsketään." — "Onko sinulla pipliita?" — "Saan lainaksi naapurista." Pappi ei laskenut lainaksi ottam[aan]. Lupais toiste koissaan näyttää, vaan ajo pois talonpojan kun mäni kysymään. "Eikö se ole hupelo, joka heittää oman peltose, ja menee vieraalle työhön?" — "On." — "Ei, kun oma on laiha eikä kasva mitän edl."

54.

Lehtori Keckmanille.

(Alk. suomeksi.)

Sortavalassa 31 Elokuuta 1837.

Oiva Veljeni!

Kirjasi tänne tultuani käsitin. Kiitän Sinua toimistasi niissä asioissa, joilla jälkimmäinen Kajaanista keväillä työtty kirjani tuli Sinua vaivaamaan. Niin kyllä taitaa olla, ettei Mehiläiselle saa kahdeksi vuodeksi välitoimittajata, jonka tähden, jos ei ketä saisi, taidan itse kokea, vaikka tulevatki muut toimeni sen kautta jälkeen jäämään. Vähettyä ottajain lukua en justin pelkää, koska jo heti työhön ryhtyessäni päätin omista varoistani panna noin korkeinta 200 ruplaa pränttikulujen avuksi, jos muuten eivät tulisi täyteen. Ja sillä summalla hoti pääsenki selväksi, jos tulevana vuonna en pränttäytä usiampaa kappaletta, kun mitä suorastaan ottajille menee. — Ilahuttava asia oli kirjassasi lukea, jo Sophokliai suomeksi käätyn. Kolmesta näytteeksi pannustasi värsystä on kolmas. "Rukoiliain oliivalehviä kantaen" — minusta somimmin kuuluva, toisissa pidän vikana, että siitelmä, riennätte ovat loppulyhyitä, kun minusta pitäisi olla keskilyhyitä eli alkupitkiä, jotta kuuluisivat esim. näin: "Oi! lapset muinas Kadmon uusi siittämä (siittelö, kantama), mit' ootta istuimille näille rientävät (rientäneet, joutuvat, -neet, kokoutuneet edl.)." Mitat tässä värsylajissa Greekalaisilla, jos oikein muistelen, olivat: x | — x | — kolme kertaa perätysten pantuna eli: x | — x | — x | — x | — x | x johon tahtiin Roomalaiset monellaki tavalla sommittelivat sanojansa ja samate taidettaisi ehkä meidänki kielessä tehdä, jotta kuten kullonki tulisivat juoksemaan. Niin olisi avara tila suomen sanoilla tässä värsylajissa eikä tulisi värsy niinkään poikkeamaan alkuluonnostaan, kun Latinalaisilla Terentiolla, Plautolla, Phaedralla edl. — Renvallin kirjan sain Prof. Linseeniltä lähetettynä. Jopa näyttää joutaviin ruvenneen, Savolaisten ja Karjalaisten kielitapaa moittimaan, jota ei hyväsesti taida tuntea'kan. Sillä missäpä koko Suomessa sanotaan mähtä, mätsä (s. 7 ja 9), missä: myö tulloon, olioon (s. 9), missä, missä isähän, isään pro isänsä (isäsä, isäse') s. 9. — Siv. 8, r. 1-11 selittää hän peräti omalla tavallaan, minkä tähden Savon ja Karjalan kieli olisi länsisuomea kehnompi, eikä muista että justin Länsisuomi oli Ruotsin, Viron ja Saksanki vaiheilla, joista helposti puuttui vieraita aineita, jota vaston Itäsuomella meidän maan Savossa ja Karjalassa oli toisella puolella Hämeen Suomi ja toisella laajat Venäjän Karjalan, Aunuksen ja Inkerin maat, joissa vieläki puhutaan semmoista kieltä, että erähät pitävät yhtä selvänä ja hyvänä kun Hämeenki kielen. Siv. 9, r. 8 lanka on villoista, rihma pellavista eli hampuista kehrätty; viitsiä' taas on Hämeen sana, joka kyllä yli koko maan ymmärretään ja toisinaan käytetäänki, ehkä usiammasti: kehata'. Kehata merkitsee: olla hidas työssä eli liikunnassa ja kehno, hidas, joka sanan alkumieli sitte on kahtia eronnut, jotta Häm. en kehtaa jag täcks icke, kehno, blyg; Karj. en kehtaa, jag ides ej, kehno dålig; vaan sillä mielellä, kun Hämeessä sanotaan en kehtaa (jäg täcks icke), sanovat Karjalassa: en julkia' (julkea, julkii', julkee'), eikä millonkaan (?) samalla mielellä en viitsi (viiti, viihi), joka aina(?) on = en kehtaa. Renvallista näyttää, kun en viitsi, karj. merkitsisi; jag täcks icke. — Siv. 20, r. 6-3 alalta. En tiedä, jos siinä luettava soimuu sopii Grottlundiinkan, joka kuitenki enimmästä on Savon kielestä huolta pideksellyt, mitä eritteessä (noten) vielä samasta asiasta lausuu, koskee kaikitse'ki enimmästi itseen lausujaan, — S. 21, r. 19. Ensimmäinen selvä ja suora Kielioppi saatiin Suomessa von Bekkeriltä, joka ei seurannut erittäin Hämeen eli Karjalan kieltä, vaan rinnakkaa kumpaaki, vaikka hänki muutamissa kohti on tainnut erehtyä, esimerk. selvityksessään koskevasta Caritavus casus, jossa rupiaa Lapin kielen avulla näyttämään, että sitä tulee kirjottaa yhdellä Teellä t ei kahdella tt — luvata ei luvatta. Minkäpä tähden siis sanotaan luvattoman, luvattomalla edl. kahdella Teellä, jos ei Caritiv. alkusesti olisi ollut luvatta? Nykynen usiammissa paikoissa käyvä luvata näyttää sillä tavoin syntyneen, että alkuperäistä luvatta on ruvettu itsepäällänsä käyttämään (tekliineeraamaan), josta sitte Muutuntasiassa (Lokat. formal.) on saatu luvataksi, luvatak samate kun edemmäksi, edernmä', taemmaksi, taemma' edl. Niin on myös Lausukkain Käskentätavassa (Imperativ) Hämeen tapaan seottanut Käskentä- ja Toivontatavan, vaan niistäpä ei nyt ollutkan virkettava, jonka tähden taas ryhdyn Renvallin kirjottamaan. Siv. 23, r. 1-3 mitä hän tuosta mixtum compositumista Bekkeri miettinee, itse Mehiläisen ja muiden kirjotusteni suhteen kyllä sen voinki kärsiä, koska en aina ole'kan tullut yhdellä tavalla yhtä sanaa eripaikoissa kirjottamaan, vaikka, mitä s. 23, r. 12, 13 R. siitä asiasta lausuu, useinki tulee siitä syystä, että on eri kirjottajilta kirjotettu tuloo, tulee, vuoen, vuoden ja runossa härän, muissa härjän edl,, jonka kyllä hänki olis voinut älytä, kun muuten olis tahtonut. — S. 26, r. 8 edl. alalta lukien. Renvalli ei näytä vähää hyvänä pitävän, kun ei kohta saa kaikkia, ei huoli yhdestä eli kahdesta talosta, kun ei samassa saa koko kylää. Vaan mintäpä pitkitän kirjani näillä lauseilla, koska itse paremmin näät Renvallin uuden kirjan mielen, laadun ja luonnon. Mitä III:ssa jaossa erittäin minua vastaan kirjottaa, niin siitä saan sanoa vanhan sanaparren: adhuc sub judice lis est (ratkaistu ei viel ole riita). Samalla tavalla kun Heksametrosta saapi: "minlai nensuku lehtilö jensepon ihmisi enki" saa hän, jos tahtoo, tavallisista nelimittarunoistaki esimerk. "Suoja | rahti | maata | rähti, kangas | vasta | hanka | lahti" sen laisia katkaistuja sanoja. Niihin sopii myös s. 32, r. 16 tehty kysymyksensä: "Ovatko Suomea?" Mitä s. 32, r. 21-26 inttää, ei taida niin toden tosi olla, kun R. luulee. Jos puhuisi kaikista niistä kielistä, joiden pitkäarvoset tavuet myös ovat korolliset, niin sitte olisi tosi lauseensa, ei kyllä muuten.

Savonlinnasta 20 Lokakuussa 1837.

Edelliset kirjotin Sordavalasta, vaikka jäivät lähettämättä. Sitte olen lukenut R:n kirjasta erityisen tutkinnon H:forsin Avisassa, joka kyllä ei suuresti armahda R:ia. Vaan mitäpä niistä. — Sortavalasta vaelsin esinnä Jaakkiman pitäjään, siitä Kurkijokeen (Kronoborg), Parikkalaan, jossa Majuri Lagervallin luona viivyin kokonaisen viikon ja teetin uudet saappaat. Parikkalasta kuljin Ruokolahteen, Joutsenoon, Lappeesen, Lemiin, Savitaipaleen, Taipalsaareen; jälle Ruokolahteen Säämikään ja vihdoin tänne Savonlinnaan toissa päivänä. Täältä nyt lähden Kerimäen pitäjän halki Heinäveteen, Taipaleen, Juukaan, Nurmekseen ja Kajaniin. Niin olenki jo kauan ylimäärän matkallani viipynyt, etten tohdi'kan Helsinkiin tulla, joka vielä viikomman viivyttäisi kotiinpäästöäni. Ja ompa toinenki syy, joka kieltää tulemasta: kaikki pukimeni ovat jo niin hajanaiset, että tuskin pääsen niillä kotiini. Runokokoukseni on tänä kesänä jotenki kasvanut sekä vanhoilla että nykyisemmillä runoilla. Semmoisia vanhoja lauluja, kun Kantel. 2 osassa olen saanut joksikin runsaasti. Kohta syntyy niistä yksinään kaunis kirja. Sanalaskuja on monta tuhatta ja välilehdet Juteinin Sanalaskukirjassa niin täpi täyteen semmoisilla kirjotetut, että harvassa kohti enää saapi siaa. En ole lukenut montako tuhatta niitä on, vaan arvoituksia on 1,200. Tulee niistä kylläki tulevaksi talveksi työtä, enkä tiedä, kuinka ennätän, jos Mehiläiselle ei saa toista toimittajaa. Kirjotan kyllä nyt Pehr Tickleinin luoksi kysyen, jos tahtois tulevanaki vuonna Historiaosan toimittaa, vaan en tiedä mitä vastannee. Kolmen viikon päästä aion olla kotona Kajanissa ja pyydän Sinua sinne siksi kirjottamaan. Haglundille panen tässä kirjan, vaan kosk' en tiedä'kän, jos hän on Helsingissä asuva, niin pyydän, ettäs lähettäisit sen hänelle, jos olisi muuallaki. Sano terveisiä kaikille tuttaville.

Ystäväsi
Elias Lönnrot.