Kannanlahdesta kuljimme 30 virstaa Kneäsagubaan ja sieltä toiset 30 virstaa Koudan kauppalaan. Kneäsaguba on köyhä, noin 25-taloinen kylä; sillä lienee alkujaan ollut karjalainen nimi Ruhtinan lahti, josta nykyinen nimi lienee venäläinen käännös, kuten kylän asukkaatkin olivat venäläisiä tai oikeammin venäläisten ja karjalaisten sekarotua. Sama lienee suureksi osaksi muidenkin täkäläisen merenrannikon venäläiskylien asukkaiden laita, vaikka venäjän kieli niissä tätä nykyä on päässyt melkein yksin vallitsevaksi. Ne monet karjalaiset paikannimet, joita täällä sekä useissa paikoin Venäjän-Lappia tapaa, kuten Maaselkä, Rikkataival, Niva-joki, Kannanlahti tai myöskin selvät yleisten karjalaisten paikannimien venäläiset muunnokset tai käännökset, kuten Pinosero (Pienijärvi) pohjoiseen Kannanlahdesta, Verchosero (Korkialampi) Kannanlahden ja Kneäsaguban välillä, Bjälosero (Valkiajärvi), Startsevosero (Ukonjärvi), Startsevaguba (Ukonlahti) Kneäsaguban ja Koudan välillä, Pajakanta-guba (Pajukanta), Glubokosero (Syvälampi) y.m. tekevät jotenkin luultavaksi, että Kneäsagubakin on venäläinen käännös nimestä Ruhtinan lahti, joka nimi esiintyy Suomessa, missä sitäpaitsi on muita samanlaisia kuten Ruhtinan salmi, Ruhtinan salo, Ruhtinan kivi j.n.e. Sellaisia käännöksiä ovat myöskin kaiketta epäilyksettä niinet Tshornarjeka, Ljetnarjeka y.m. Karjalassa yleisesti käytetyistä paikannimistä Mustajoki, Kesäjoki: venäläisillä näet on se tapa, että pitävät paikannimiä samanarvoisina kuin muita lisänimiä (epiteettejä), jotka kääntävät niin pian kuin tietävät niiden merkityksen. Tästä johtuu melkoinen sekavuus maatieteellisessä suhteessa, mutta toiselta puolen he siitä saavat etua kielensä soinnukkaisuudelle, sillä vieraat paikan-nimet kuuluvat kuitenkin vierasperäisiltä monessa kielessä.
Koutaan saavuimme sydänyöllä; jonkun aikaa kolkutettuamme meidät päästettiin stantsian oli kestikievarin pihaan. Vaikka pari kolme vanhanpuoleista naishenkilöä asui ja nukkui siinä huoneessa, johon meidät päästettiin, ei meidän ollut toivomistakaan mitään vuoteen valmistamista meille, minkä vuoksi paneuduimme maata lattialle matkalaukkujemme, reppujemme ja vaatteidemme keskelle, ja nukuimme hyvin seuraavaan aamuun. Yleensä emme ole nukkuneet kunnollisesti laitetussa vuoteessa sitten kun pastori Durchmanilla Inarissa. Lappalaiset antavat toisen panna maata minne tahtoo ja laittaa vuoteensa niin hyvin kuin osaa; korkeintain tuovat porontaljan alle pantavaksi; Kuolassa meillä tosin oli sänky, mutta ei likimainkaan kunnollista vuodetta; Kannanlahdessa makasimme kaksi yötä lattialla ja samoin kaikissa majapaikoissa sieltä Kemiin asti, sillä ei yhdessäkään niistä nähnyt edes sängyn merkkiä, sitä vähemmin erityistä vierashuonetta.
Seuraavana aamuna meitä tuli tervehtimään Koudan golovan piisari. Sekä piisari että golova ovat Suomessa outoja sanoja, sen tähden heti paikalla koetan taitoni mukaan niitä selittää. Golova on jonkunlainen kunnallisesimies, joka piirissään selvittelee jokapäiväisiä, vähemmän tärkeitä asioita, ja kun hän usein itse on kirjoitustaidoton, hänellä on apurinaan palkattu kirjuri, ja tämän nimenä on piisari. Piisarin käynnin tarkoitus oli, mikäli saatoimme arvata, kysyä, olimmeko asianmukaisilla passeilla varustettuja henkilöitä; sen tähden, hänen istuttuaan jonkun aikaa, säästimme häneltä vaivan kysellä passejamme, näyttäen ne itsestämme. Sitten panimme toimeen vähäiset aamupäivä kekkerit, lähetimme ostamaan viinaa, jota meillä Maaselästä lähdettyämme ei ollut hallussamme ollut, lainasimme toisesta talosta teekeittiön ja lasit itse piisarilta. Seuraamme lisäsi vielä postin-smotriteli, vanha rehellinen sotamies tai kersantti, luultavasti jälkimäinen, hän kun näet osasi lukea kirjoitettua, ehkä kirjoittaakkin. Sitten juotiin teetä vankasti, ja muun muassa tuli kysymys siitä, oliko meillä podorozhnaa. Tämän harmillisen sanan olimme jo lappalaisilta kuulleet, vaikka sillä siellä ei ollut mitään merkitystä, mutta täällä ja jo aikaisemmin Kannanlahdessa ja Kneäsagubassa se merkitsi sitä, että joko piti olla podorozhna tai täytyi joka paikassa tinkiä ja riidellä tuntikaudet kyytihevosista ja päälle päätteeksi maksaa melkein kaksinkertaiset kyytirahat tavallisiin verrattuina. Kannanlahdessa stanovoi oli auttanut meidät matkaan. Kneäsagubassa kaikki kylän miehet kokoontuivat pirttiin, missä asuimme, ja neuvottelivat parin tunnin ajan siitä, voisivatko kiskoa meiltä mielin määrin kyytirahoja, vai olivatko velvolliset kyyditsemään meitä laillisesta kyytimaksusta. Koudassa sana podorozhna oli ensimäisiä, jotka kuulin perille tultaessa ja myös ensimäinen, joka aamulla herätessämme kajahti korviimme; eikä siinä kylliksi — unetkin olivat lyhyen levon aikana enimmäkseen koskeneet podorozhnaa. Seuraavana aamupäivänä koutalaiset sitten neuvottelivat podorozhnasta kello 2:teen i.p., jolloin viimeinkin saimme kyytihevoset. Piisari ja postin-smotriteli kyllä keinottelivat ja puhuivat puolestamme, mutta luultavasti heitä pidettiin puolueellisina, kun olivat olleet meillä teevieraina. Riidan ja neuvottelun kestäessä, ja kun ei mitään kyytihevosia näkynyt, ajattelimme jo jäädä pariksi viikoksi Koutaan ja tiedustelimme huonetta, jossa olisimme voineet asua ja työskennellä, kunnes olisimme voineet saada postia myöten podorozhnan Kuolasta, josta aioimme kirjeteitse pyytää tätä tärkeätä asiapaperia. Mutta viimein tuli mainittuun aikaan kaksi hevosta ja rekeä pihaan, ja kuultuamme nyt tehdyn sen päätöksen, että olimme kyydin saavat, ja kun viipymisen kautta parin viikon kuluttua kelirikkokin olisi voinut käydä haitalliseksi matkan jatkamiselle, päätimme lähteä matkaan. Piisari vielä antoi meille kirjoituksen, jonka oli määrä riidatta ja petkutuksetta auttaa meitä pari kyytiväliä eteenpäin, kuten kävikin.
Kouta on muuten pieni, noin 50-taloinen kauppala; taloista useat ovat kaksikerroksisia ja yleensä paremmin rakennetut kuin Kannanlahdessa. Asema lienee kesällä hyvinkin kaunis, kun näet Koutajoki suureksi osaksi ympäröi kauppalan, virraten ensin etelästä pohjoiseen ja kääntyen sitten itään ja kaakkoon, ikäänkuin etsien uomaa lähellä olevaan mereen. Kouta jää siis niemelle eteläpuolelle tuota muutamina pienehköinä koskina eteenpäin kohisevaa jokea. Seudulla näyttää olevan kalan saanti runsasta, sillä tähänkin vuodenaikaan oli tuoretta lohta kaupan. Ostimme 23 naulan painoisen lohen, jota sitten useiden seuraavien päivien kuluessa itsellemme keitätimme, saamatta vielä Kemiin saakka sitä kokonaan loppuun syödyksi. Maksoimme siitä 20 kopeekkaa pankkiarvoa naulalta. Niitytkin ja niittyalat kuuluvat Koudan ja seuraavan, Tshornarjekan kylän ympärillä olevan erittäin hyvät, mutta karut muiden kauppaloiden ja kylien tienoilla, joiden sen tähden usein keväisin täytyy ostaa heiniä elukoilleen. Niiden hinta oli tänä vuonna 20-30 kopeekkaa puudalta. Sekä täällä että Kieretissä, jonne pian lähdemme, y.m. näki muutamia kannellisia ja mastollisia, pienehköjä laivoja rannoilla. Koudassa muutamat niistä olivat vallan kuivalla maalla, minne ne luultavasti veden korkeammalla ollessa olivat joutuneet ja missä nyt odottivat kevättulvia. Pienemmät veneet olivat 10-12 kyynärän pituiset; itse runko oli keskeltä 7-8 kyynärän pituudelta suoraa — laidat yhdensuuntaiset, mutta päistä äkkitaipeiset. Niiden kaaret olivat vankat ja pitemmän välin päässä toisistaan kuin Suomessa on tavallista. Sekä veneitä että muuta sellaista katsella minulla oli erittäin hyvää aikaa, sillä niin pian kuin olin lähtenyt lappalaisten luota, ei minun enää sallittu polttaa sisällä huoneessa. Sen vuoksi minun täytyi joka piipullista varten, jonka halusin polttaa, lähteä ulos taivasalle, enkä edes sitenkään aina saanut rauhassa tupakoida, kun näet kylän koirat tavallisesti seurasivat minun haukkuen toinen toistaan äänekkäämmin. Senpä tähden kuljin kernaammin niin kauas, että ne jättivät minut, ja palasin poltettuani piipulliseni loppuun. Lopuksi rupesin tästä elintavasta voimaan oikein hyvin, sillä ensikseen sain täten useammin tilaisuutta ruumiinliikkeeseen, ja toiseksi tupakkia riitti tavallista kahta vertaa kauemmin. Sitä ainoastaan pelkäsin, että täten vähitellen ehkä unhottaisin koko polttamistaidon, sillä nyt jo kului joskus useita tunteja, ennenkuin muistin piipun. Starovertseillä näillä seuduin on muuten hyvin epäedulliset ajatukset tupakista, sillä ensinnäkin ei Herra kuulu luoneen koko kasvia, ja toiseksi luulevat Vapahtajan tarkoittaneen tupakin savua, kun hän jossakin paikassa Uutta Testamenttia on sanonut, että se, mikä lähtee ulos ihmisestä, on syntiä. Tehdäkseni polttamisen vähemmän synnilliseksi, minun siis ainakin pitäisi totuttaa itseni nielemään savua, minkä olen kuullut käyvän päinsä ja mitä joskus olen nähnyt tehtävänkin.
Koudasta 22 virstaa kuljettuamme tulimme Tshornarjekan eli Mustajoen noin 30-taloiseen kylään. Tätä kauemmaksi emme sinä päivänä voineet ehtiä, joten jäimme yöksi Tshornarjekaan ja jatkoimme seuraavana päivänä matkaa Kieretin kauppalaan, jonne luetaan matkaa 40 virstaa. Siellä täällä näillä seuduin tapaa henkilöitä, jotka ovat tulleet Suomen rajapitäjistä ja kääntyneet kreikanuskoon. Thornarjekassakin tapasimme Kuusamon pitäjästä kotoisin olevan vaimon, joka täten oli hylännyt entisen uskonsa, kuten hänen miehensäkkin, joka paraikaa oli matkalla merelle murmannien seurassa. Kysyimme oliko hänen uusi uskonsa entistä parempi, johon kysymykseen hän ehkä meidän tähtemme ei vastannut myöntävästi eikä kieltävästi, vaan kysyi itse vuorostaan, emmekö mekin kääntyisi siihen.
Kieretti, jonne sitten tulimme, vei sekä Koudasta että Kannanlahdesta voiton. Se on erään joen pohjoisrannalla, joka on samanniminen kuin kauppala; siellä on sekä kirkko että oma pappi, joita muissa paikoin ei ollut aina siitä perin kuin läksimme Kannanlahdesta. Vähä sen jälkeen kuin olimme tulleet perille, meidät pyydettiin teelle porvari (tai kauppias) Saivinin, seudun varakkaimman miehen luo. Hänen tyttärensä oli naitu Kuolaan, mutta oli heti sinne saavuttuaan ruvennut potemaan kovaa luuvaloa. Paitsi bogoroditsaa (neitsyt Mariaa), Kuolan pappeja ja Kildinin lappalaisia oli minuakin käytetty hänen apunaan. Hän paranikin lopulta, ja lienee arveltu minun jouduttaneeni hänen tervehtymistään, minkä vuoksi hänen Kieretissä asuvat vanhempansa, jotka kirjeessä olivat saaneet siitä tiedon, tahtoivat osottaa kiitollisuuttaan pyytämällä meidät teelle ja ehtoolla illalliselle sekä vielä teelle seuraavana aamupäivänä. Tyttärellä oli itsellään omituinen ajatus taudistaan. Hänellä oli Kieretissä ollut useita kosijoita, jotka kaikki olivat saaneet rukkaset, minkä vuoksi, kun hän sitten oli mennyt vaimoksi nykyiselle, Kuolassa asuvalle miehelleen, sekä hän itse että koko talo vahvasti uskoi, että joku edellisistä kosijoista itse puolestaan tai kaikki yhdessä olivat noituneet häneen tämän taudin. Sen tähden oli ensin turvattu Kildinin lappalaisten apuun, ja kun se ei auttanut, kannettiin kirkosta suuri Marian kuva, jonka edessä joukko vahakynttilöitä lakkaamatta monta vuorokautta paloi. Samaan aikaan kun neitsyt Maria, minäkin olin hänen lääkärinään. Koetin kyllä vakuuttaa hänelle ja muille, ettei tauti johtunut noitumisesta, vaan vallan yksinkertaisesti matkalla sattuneesta vilustumisesta Kieretissä vietettyjen häiden tuottaman rasituksen ja yönvalvonnan jälkeen, mutta sellaista ei kukaan ottanut uskoakseen. Useissa toisissakin potilaissa, jotka joskus ovat pyytäneet neuvoani, olen näillä seuduilla tavannut sen uskon vallitsevana, etteivät heidän tautinsa ole johtuneet luonnollista syistä; siitä syystä he myöskin harvoin tahtovat parantaa itseänsä luonnollisella tavalla, vaikka heille voisikin määrätä jotakin lääkettä seuduilla, missä ei ole apteekkia eikä mitään lääkkeitä saatavissa. Kuolassa ei ollut apteekkia eikä täällä Kemissäkään, vaikka tämä kaupunki on ainakin kahta vertaa suurempi ja neljää kertaa väkirikkaampi kuin Kajaani Suomessa. Onpa myös yleinen puute eräänlaisesta väestä, jota Suomessa on yllin kyllin, nimittäin kuppareista ja suoneniskijöistä. Ne harvat tämänlaiset kirurgit, jotka tapaa, ovat tavallisesti Suomesta kotoisin. Koska paperi, josta tätä matkakertomusta varten olen tehnyt vihon, pian alkaa olla lopussa, tahdon sanoa loput sanottavastani lyhyesti ja ainoastaan luetella ne kylät, joiden kautta kuljimme Kieretistä Kemiin matkustaessamme. Nämä ovat: ensin Vehkoseron (Vehkajärven) kievaripaikka 14 virstan päässä Kieretistä, siitä 8 virstaa Typykkään eli Puolimaahan, edelleen 18 virstaa Kälkäjärveen eli Pajariin, 22 virstaa Sarviniemeen eli Pulteriin, 12 virstaa Pilsijärvem, 17 v. Kakaraan, 40 v. Ponkamaan, 28 v. Kesäjokeen ja 22 v. Kemin kaupunkiin. Paitsi Ponkamaa ja Kesäjokea muut olivat pieniä karjalais-kyliä, joissa kansa kuitenkin välttävästi puhui venäjääkin, kuten ponkamalaiset ja kesäjokelaiset siitä korvaukseksi välttävästi puhuvat karjalaa.
Niin pian kuin toisella kyytivälillä Kieretistä päin olimme tulleet Kemin kihlakunnan alueelle, oli tien varressa rappeutuneita virstantolppia. Mutta koska tätä tietä ainoastaan talvella käytetään, ja kun sitä on sama verta järviä ja lampia kuin maata, olivat pitkät matkat välistä ilman virstantolppia. Muuan kyytimiehistä, jolta eräällä pitkällä jäätaipaleella piloillani kysyin, miksi siinä ei ollut yhtään virstantolppaa, sanoi niitä pystytetyn lähimmälle rannalle vastapäätä sitä kohtaa, missä niiden jäällä pitäisi olla. Mutta läheisimpään rantaan saattoi välistä olla virsta tieltä. Muuten sekä kyytimies että minä emme voineet olla toista mieltä kuin että pylväiden pystyttäjä oli menetellyt sangen hyvin siinä, ettei ollut niitä jäälle asettanut, vaan rannalle, vaikkei kukaan tiellä kulkeva niitä sieltä voinut nähdä. Muunlaisiakin merkkipylväitä näkee tien varressa, nimittäin ristejä, mutta ainoastaan lähempänä kyliä. Varsinkin Kieretin ympäristössä niitä oli viljalti, ja ne olivat jonkun pystyttämiä, joka oli tahtonut sovittaa entiset syntinsä. Nämä ristit ovat osaksi luonnollista kokoa, osaksi niin suuria, että Goljatillekin niillä olisi tilaa.
Karjalaisissa kylissä talot eivät olleet niin yhteen paikkaan sullottuina kuin venäläisissä. Karjalaisissa kylissä näki oikeita aitoja ja pirteissä rukkeja, jota kapinetta täkäläisissä venäläisissä kylissä emme ole nähneet, sillä täällä naiset vielä käyttivät ikivanhaa värttinää. Petkutuksen sijaan karjalaisissa kylissä tuli kerjuu. Niin pian kuin oli saanut turkit yltään, oli ympärillämme ei ainoastaan lapsia, vaan usein täysikäisiäkin naisia, jotka kumartelivat edessämme ja rukoilivat meiltä miilostia, s.o. almua. On huomattava, että sekä täkäläisen venäläisen että karjalaisen rahvaan naiset eivät vielä ole harjaantuneet niijaustaitoon, minkä vuoksi kahta paremmin ja useammin kumartelevat. Kaskia ja kaskeksi hakattua metsää näimme siellä täällä tien varsilla karjalaisissa kylissä, muuten lakkaamatta havumetsää, loppumattomiin järviä ja lampareita. Koutaa etelämpänä emme enää nähneet koiraa käytettävän kuljetuseläimenä, mutta siihen asti yleisesti, lukuunottamatta lappalaisia, jotka tulevat poroillaan toimeen. Kuitenkin olen sittemmin kuullut, että itse Kemissä ja vielä kauempana olevassa Sumassa ajetaan koirilla.
Kesäjoessa, Kemiä lähinnä olevassa kylässä, emme ensin illalla olleet saada yömajaa, jota emme kievaritalossakaan saaneet, eikä seuraavana päivänä annettu hevosia. Vihdoin viimein, ja kun ei enää jaksanut kuulla noita alinomaisia sanoja podorozhna, prokonj y m., Castrén läksi kello 12 päivällä jalkaisin kulkemaan Kemiin vievää tietä, toivoen sieltä saavansa joko podorozhnan tai hevosen, mutta minä jäin tavaroitamme vartioimaan. Mutta joko nyt aljettiin pelätä, kun meitä oltiin viivytelty, vai muutenko, mutta kohta tuotiin sen jälkeen pihaan kaksi hevosta, ja niin minäkin läksin matkaan. Viidennen ja kuudennen virstantolpan välillä saavutimme Castrénin. Se hevonen, jolla minä ajoin, väsyi kuitenkin taipaleella, vaikka enimmäkseen ajettiin käymäjalkaa. Viimeiset viisi virstaa lähinnä Kemiä minun siis täytyi vuorostani kulkea jalan. Huolimatta sellaisesta kyydistä kyytimies ei tyytynyt 60 kopeekkaan peninkulmalta (tavallinen maksu on ainoastaan 50 kopeekkaa), vaan vaati enempää, ja minun täytyikin lopulta se hänelle antaa, päästäkseni hänestä erilleni.
Vastedes, jos aika ja olot myöntävät, olen kirjoittava talven kuluessa Lapissa tehdyistä matkoista, mutta olen nyt ensin tahtonut kertoa tästä matkan osasta, kun lappalaismatkoista kuitenkin aikaisemmin muut ovat paljon kirjoittaneet. — Kirjeiden lopussa joskus on tapana anteeksi pyydellen syyttää kiirettä, hutiloimista y.m., ja täysi syy on minullakin samoja seikkoja pyytää anteeksi. Nämä muistiinpanot ovat syntyneet osaksi pulkassa, osaksi tupakoimiskävelyillä, ja lisäksi ovat venäjä ja lappi näinä aikoina siihen määrään panneet pääni pyörälle, etten hyvällä tahdollakaan ole voinut saada kunnollista kokoon.