(46:nnen jatkoa.)

[Arkangeli,] 1 p:nä heinäkuuta [1842].

J.K. {Tämän jälkikirjoituksen päivänmäärästä näet, että aika täälläkin kiitää kuten muualla maailmassa. Kun tämän virstanpituisen kirjeen alkuun kirjoitin "24 p:nä kesäkuuta", luulin viikkoa myöhemmin olevani kaukana näiltä seuduilta, mutta olenkin nyt vallan samassa paikassa kuin silloin, tai se on vaan eroa, että nyt viipymättä ja ensi tilassa lähden Arkangelista. Castrén matkusti täältä toissa-iltana; hän ei ollut vallan terve, sillä hänen vatsansa on jo kauan ollut kapinoivalla kannalla. Kuitenkin hän itse toivoi ja niin minäkin, että paikallaan-istuvan elämän vaihto liikkuvampaan elintapaan, keinuminen Jäämeren aalloilla ja vielä suuremmassa määrin suolavesikylvyt pian palauttavat hänen sisäisen tasapainonsa. Päivää ennen hänen lähtöänsä määräsin hänelle lääkkeeksi magnesiaa ja rabarberia sekajauheena ja lähetin reseptin apteekkiin. Hetken kuluttua poika palasi ilmoittaen, ettei tätä lääkettä voinut saada. Minusta tuntui kummalliselta, että kieltäydyttiin antamasta niin viatonta lääkettä, ja että tämä lisäksi tapahtui samassa apteekissa, josta jo mainitulle Kuolan ispravnikalle ja muutamille tänne matkustaneille Vuokkiniemen miehille aikaisemmin oli määräykseni mukaan annettu lääkkeitä, jotka muun muassa sisälsivät opiumia ja kalomellia. Sen tähden lähetin pojan uudelleen apteekkiin, kirjoitettuani reseptin alle paitsi nimeä sanat Provintsialnyj lekar, doktor meditsiny [piirilääkäri, lääkintätieteen tohtori] ja vielä paremman vaikutuksen vuoksi annoin mukaan tohtorin arvo-kirjani ankarasti varoitettuani sitä likaamasta. Mutta sekään ei auttanut; poika palasi tohtorin-kirja ja resepti muassaan. Tietysti tällaiset tyhmyydet minua suututtivat, varsinkin kun vuokkiniemeläiset samalta seudulta tai ainakin samasta maasta, missä nyt ei annettu magnesiaa eikä rabarberia, voivat, kuten heitä syystä syytetään, hankkia arsenikkia koko Suomen rahvaalle. Kuitenkaan en tahtonut asiasta tehdä enempää, jotta minua ei olisi viivytelty lähtemästä aiotulle matkalleni, vaan pyysin Castrénia tyytymään annokseen tuhkaa, jota uunista voi saada reseptittä, ja jota hän sitten siivilöi ja nautti muutamia annoksia. Mutta tänään kello 10 a.p. sain käskyn tulla kello 3 i.p. poliisikamariin. Tietysti minun täytyi totella käskyä; pukeuduin sitä varten hännystakkiin, pistin passin ja tohtorin-diplomin taskuun ja tulin lyönnilleen paikalle. Seisottuani siellä tunnin ja neljänneksen tuli luokseni muuan kirjuri näyttäen paperia, josta näin, mikäli venäjänkielisestä kirjoituksesta sain selkoa, että joku seudun lääkäreistä oli kieltänyt apteekkaria antamasta lääkkeitä minun määräyksieni nojalla, ellei tiedetty, olinko laillisesti oikeutettu lääkkeiden määrääjä. Jotta olisi voitu saada tämä tieto, minun täytyi poliisikamariin jättää sekä passi että diplomi, joita ei voi saada ennenkuin ensi maanantaina, ylihuomenna on näet sunnuntai, ellei niitä huomenna anneta takaisin. Lääkäryyteni vainoaa minua täten lakkaamatta tuottaen minulle sekä ajanhukkaa että muuten ikäviä neuvonpyyntöjä ja määräämisiä ja vielä poliisikamarissa käyntejä ja muuta, jonka lisäksi se nyt pari tai kolme päivää viivyttää lähtöäni. Eipä sentään haitanne päästä laillisesti oikeutetuksi lääkäriksi Arkangeliin kun ennen "ex usu" [käytännössä] kauan olen ollut lääkärinä osalla Arkangelin läänin talonpoikaisväestöä, nim. Vuokkiniemen ja muiden karjalaisten seutujen asujamilla. — Täkäläiset lääkärit muuten nimeltäänkin ovat minulle tuntemattomat, kuu en ole käynyt heidän enkä muidenkaan luona. Siihen on syy ollut ainakin nelinkertainen: 1:ksi minulla ei heidän kanssaan ole mitään tekemistä; 2:ksi en puhu venättä enkä saksaa niin hyvin, ettei heillä joka päivä olisi tilaisuutta kuulla toisten puhuvan mainittuja kieliä paljoa paremmin; 3:ksi alkavat vaatteeni Lapin-matkojen jälkeen hieman lappilaistua, niin ettei niissäkään ole mitään näytettävää, 4:ksi tarvitsen aikani parempaan kuin turhiin vierailuihin. — Eräänä päivänä kohtasin äkkiarvaamatta kadulla erään kuvernementinsihteerin, nimeltä Bohuslav, joka viime talvena oli käymältä Kuolassa, ja joka puhuu latinaa, hän kun ennen on opiskellut Vilnan yliopistossa. Hän moitti minua, kun en ollut käynyt häntä katsomassa, jota tekemään hän muisteli jo Kuolassa kehottaneensa minua. Hänen seurassaan oli vanhanpuoleinen herrasmies, joka puhui saksaa ja tahtoi tietää, oliko minulla tuttavia tällä seudulla, mihin vastasin kieltävästi. Sitten hän kysyi, eikö minulla siis ollut suosituksia kenenkään nähdä, johon vastaus niinikään tuli kieltävä; lisäsin vielä, etten juuri välittänyt tuttavuuksista, ja että sen tähden vallan hyvin saatoin olla ilman kaikkia suosituksia, matkapassia lukuunottamatta. Lopuksi häntä huvitti tietää, olinko käynyt kuvernöörin luona; siihen hän sai minulta kolmannen kieltävän vastauksen ynnä sen selityksen, että en turhaan ollut tahtonut vaivata kuvernööriä kunniatervehdyksillä, kun minulla ei ollut mitään asiata hänelle. "Mutta", hän sanoi, "jos matkalla sattuisi ikävyyksiä, olisi hyvä, että olisi käynyt kuvernöörin luona." Selitin hänelle, että minun oli tapana useimmiten matkustaa ilman ikävyyksiä ja että sitäpaitsi muutaman päivän kuluttua olin siirtyvä Aunuksen kuvernementtiin ulkopuolelle arkangelilaisten ikävyyksien piiriä. Sitten oli meidän kaikkien määrä mennä Bohuslavin luo, mutta matkalla muistui mieleeni, että Castrén tällä aikaa voi saada sanan laivasta, ja että hänen ehkä täytyisi lähteä jäähyväisittä, minkä vuoksi pyysin anteeksi ja erosin seurasta.}

Sinulla voisi olla syytä odottaa jonkinlaista kuvausta Arkangelin kaupungista, mutta edellä saamastasi Kemin kuvauksen kokeesta helposti huomaat, että olen hyvin huono kuvaaja ja ettei minun siis ollenkaan pitäisi ryhtyä siihen aineeseen. Tahdon siis ainoastaan ohimennen mainita, että Arkangelin sanotaan olevan 7 virstaa pitkä, mutta että minä pidän kaupunkia kyllin suurena, ilman että sen pituudessa välttämättömästi tarvitsee olla tuo pyhä seitsenluku. Sitäpaitsi tämä pituus ei ole suorana viivana, vaan seuraa Vienajoen kaareilevaa rantaa, joka eteläpuolella muodostaa puoliympyrän kaupungin ympärille. Leveys on kaikkialla niin mitätön, että sitä tuskin ansaitsee mainita. Yleensä sitä ei ole enempää kuin puoli virstaa, tokko edes niinkään paljoa. Pohjoispuolella kaupunkia on pelkkiä soita, ja niitä on itse kaupungissakin useiden suurten korttelien laajuudelta. Kivitaloja on useita, sekä julkisia että yksityisiä, ja kokonaista 13 kirkkoa; näissä en ole käynyt, paitsi saksalaisessa. Kaupungin edustalla, länteen tai luoteeseen päin, on pieni, asuttu saari, joka muodostaa oman pienen kaupunkinsa nimeltä Sollombol. Nykyään se on lähes puolen-virstan pituisella, soimille rakennetulla sillalla yhdistetty kaupunkiin, mutta täällä-olomme alussa sinne soudettiin veneellä. Siellä ovat kruunun ja muut suuret laivat suureksi osaksi vallan lähellä rantaa; pienemmillä laivoilla lasketaan aina kaupungin satamaan asti. Lähempänä kuin Sollombol on pieni, sievä, metsää kasvava saari, jolla on ollut etu saada jonakin muistona Pietari Suuresta säilyttää koskemattomana luonnon antama, vihreä kaunistuksensa. Pietarin päivänä, joka pian lähestyy, kuulutaan saman hallitsijan muistoa siellä joka vuosi vietettävän. Vienan linnoituksen luona, 15 virstan päässä täältä Jäämerelle päin, sanotaan erään Pietarin omin käsin istuttaman koivun kukoistavana viheriöivän. Aina siihen asti kun se täytti sadannen vuotensa sen luona oli pidetty kunniavahtia, mutta sitten oli arveltu sen seisovan kyllin varmasti jaloillaan ja vahti oli poistettu. Luultavasti tämän ylhäisen esimerkin rohkaisemina useat Arkangelin asukkaat ovat istuttaneet samaa puulajia pihoihinsa, mutta kunnollisia puutarhoja ei tapaa missään eikä edes mitään lehtokujaa, joka kuitenkin erittäin hyvin koristaisi ainakin pitkää rantakatua. Asukkaiden luku mainitaan 1841:n vuoden kalenterissa 10,544:ksi, ja talojen luku toisessa paikassa l,385:ksi, toisessa l,398:ksi, joka erotus kuitenkin on mitätön verrattuna useihin muihin samassa kalenterissa esiintyviin. Niinpä esim. Vilnan talojen luku eräässä paikassa mainitaan l,122:ksi, toisessa l,955:ksi, ja kuitenkin molemmat tiedonannot perustuvat samaan lähteeseen: Statistitsheskija tablitsy Ministerstva Vnytrennyh del 1840! [Sisäasiain ministeriön tilastotaulut.] Asukkaiden joukossa on. täällä joukko saksalaisia ja englantilaisia, joilla on omat kirkkonsa. Kauppa näyttää olevan vilkasta, ja sitä harjoitetaan kursailematta sunnuntai-aamupäivinäkin. Joka päivä istuu torilla aamusta iltaan ainakin satakunta akkaa, koreissa, kirstuissa ja niinimatoilla olevat romu-kauppatavaransa levitettyinä yli koko torin. Muiden mieltäkiinnittävien tavarain joukossa siellä tapaa suuria myttyjä suomalaisia hameita, nimittäin talonpoikaishameita, joita myydään 2-5 ruplasta. Ne ovat Vuokkiniemen laukkukauppiaiden tänne tuomia; nämä näet Suomessa ovat vaihettaneet ne itselleen huiveihinsa ja muuhun joutavaan rihkamaan. Kun eräälle vuokkiniemeläiselle ihmettelin näiden hameiden paljoutta ja mainitsin pelkääväni, että he pian panevat meidän talonpoikaistytöt putipuhtaaksi kaikesta hameen-nimellisestä, hän sanoi, ettei niiden paljoutta tänä vuonna ollenkaan tarvinnut ihmetellä, sillä muina vuosina, niinpä viimekin vuonna, se oli ollut ainakin kahta vertaa suurempi. Paitsi näitä jokapäiväisiä markkinoita, pidetään suuremmat markkinat joka tiistai, jolloin monessa paikoin todella täytyy turvautua kyynäspäihinsä päästäkseen kansanjoukon läpi. Kahden virstan levyisellä Vienajoellakin on hyvin vilkas liike. Näitä pyöreitä, muodottomia soimia, jotka ovat yhtenä ainoana suurena lastiruumana, on viime aikoihin asti suuri määrä saapunut Vologdan ja Perman kuvernementeistä. Niiden kansi on tavallisen, ei varsin kaltevan talonkaton näköinen, jonka harja kulkee pitkittäin. Vaikka tämä kansi siis on kalteva, ei sivuilla ole mitään rintanojaa, joka estäisi veteen putoamasta. Niitä soudetaan kymmenellä tai useammalla parilla suunnattoman suuria airoja, ja myötätuulella olen nähnyt 7-8 pientä venettä täysine purjeineen kiinnitettävän niiden eteen. Nämä purret tietysti on pantu riviin toinen toisensa jälkeen ja ne vetävät soima-möhkälettä jäljessään. Nämä soimat eivät palaa lastin purkamisen jälkeen, vaan ne myydään täällä noin 400 pankkoruplasta kappale; lähtöseudulla niistä kuuluu maksettavan kaksi tuhatta. Täällä tapaa vielä toisenlaisiakin aluksia, niin sanottuja "kajukkeja" [L. kirjoittaa: "kajugor">[, joissa niinikään on kupera, rintanojaton kansi. Niiden rakenne on paljoa taitavampi kuin soimain, jos kohta ne silti ovat yhtä oudot ainakin tottumattoman silmille. Nekin ovat kotoisin maan sisäosista, minne taas palaavat.

{Siitä, mitä minun on ollut kunnia kertoa Arkangelista huomannet, ettei se mitenkään kestä vertailua Helsingin kanssa. Niin — luulenpa että Viipurikin vaihdosta häviäisi, ainakin mitä tulee kieliin, sillä täällä puhutaan ainoastaan venättä, saksaa ja englannin kieltä, mutta Viipurilla on sitäpaitsi suomi ja ruotsi, jos kohta tätä viimemainittua viipurilaisten kielistä joku aika sitten ei voinut varsin suurenarvoiseksi arvostella. Ainoa etu, mikä suomalaisilla kaupungeilla luullakseni olisi odotettavissa vaihtokaupasta Arkangelin kanssa, olisi vapaus saada edesvastauksetta ryypiskellä, ja tämäkin etu olisi vaan niin sanottua huonompaa väkeä varten. Sillä mitä parempaan väkeen tulee sekä meillä että muualla, niin sen vapautta tässä kohden ensinnäkään ei ole niin rajoitettu, ja toiseksi olisi hyvin väärää ja valheellista väittää tai salaviittauksin huomauttaa, että parempi väki Arkangelissa ja muissa venäläisissä kaupungeissa, joissa olen käynyt, millään tavalla kunnostaisi itseään liiallisella väkevien nauttimisella — pikemmin on asianlaita päinvastainen. Mutta sen sijaan huonompi väki osaa kahta enemmän käyttää hyväkseen oikeuttaan, eikä ole mitään tavatonta, että illoin kadulla näkee ihmisiä, jotka eivät tiedä, minne päin heidän on kääntyminen, tai jos sen tietävät, eivät saa jalkoja tottelemaan päätä. Jopa vaimojen ja tyttöjenkin olen nähnyt rannalla Vienajoelle uhraavan nauttimiensa ylenpalttisuutta. Mutta enpä koskaan ole nähnyt poliisin tai poliisin-apurien sekaantuvan asiaan.}

Castrénin äskettäin jättämä samojeedi oli luonani ja käänsi olutpullollisesta ja muutamasta kolikosta "Isä meidän" rukouksen samojeediksi. Jos joskus vaihteen vuoksi tahtoisit rukoilla samojeedin kielellä, niin se voi käydä päinsä seuraavasti:

Manje Nisjevoo, hujngi tanjä numganah. Puirji nim jan-
Meidän Isä, joka olet taivaissa. Sinun nimi ol-
lomda'a. Puirji vaaruvoodar tuta'a. Puirji jir eän-
koon pyhitetty. Sinun valtakunta lähestyköön. Sinun tahto ta-
gu'u husjer numgana tarem jaana. Manje njeanju
pahtukoon kuten taivaassa niin myös maan päällä. Meidän leipä
tuirvaj tah njena tjukujääle. Manje ateuna'a haa-
jokapäiväinen anna meille tänäpäivänä. Meidän velat anna an-
jengo husjer manji haajenguva manje ateunjasa. Njin
teeksi kuten me anteeksi annamme meidän velallisille. Älä
sjidrna vaankan ghauro. Sjidrna vaadrla vaajukujjintkata.
meitä kiusaukseen johda. Meidät päästä pahasta.
Aviända puirji vaaruvoodar tadha nuihar tadha savoo jilept-
Sillä sinun valtakunta ja voima ja kunnin ijan-
siaamban. Amin.
kaikkisesti. Amen.

Joksikin ohjeeksi samojeedilaisten sanojen ääntämiseen saan lisätä, ettei p, b ja v äänteiden monessa tapauksessa samojeedissa vielä ole onnistunut erota erityisiksi konsonantti-äänteiksi, minkä vuoksi välistä kuulin puirji välistä buirji tai vuirji, tai myös ainoastaan puirj, buirj, vuirj. Toinen samanlainen epäselvä konsonantti-äänne oli se, jonka olen merkinnyt dr:llä, ja joka oli yhtä paljon d kuin r, mutta ei kumpaakaan puhtaasti, joten kuulin milloin vaarla milloin vaadla. Sillä äänteellä, joka on merkitty gh:lla, on täysi vastineensa venäläisessä h:ssä, joka on meidän g:n ja h:n välinen äänne. Vokaaleista mainitakseni oli usein vaikeata erottaa a:ta ja o:ta, mikä niinikään venäjässä usein sattuu. Niinpä samojeedi minusta tuutui sanovan milloin manje, milloin monje eli månje; o:lla näet olen merkinnyt ruotsalaista å äännettä. Ui diftongia olen käyttänyt merkitsemään u:n, ui:n ja i:n välillä häälyvää vokaaliäännettä, kuten esim. sanassa tuirvaj, joka kuului milloin turvaj, milloin tuirvaj tai tirvaj, jopa kerran turuvaj. Tämän vokaaliäänteen merkitsemiseen venäjän y olisi hyvin soveltunut; myös venäjän 'ja' sopisi osottamaan toista, a:n ja ä:n välistä vokaaliäännettä; esim. njeänju sanan voisi kirjoittaa njanju. — {En tiedä, voitko edes näiden oikeinääntämisohjeiden nojalla muodostaa itsellesi yllämainitusta kelvollisen "Isä meidän" samojeedin kielellä; sen vaan tiedän, että tuo pätkä on maksanut minulle pullon olutta, ja tämän saat tavatessamme Helsingissä maksaa takaisin "in natura" [= "luonnossa">[ tai myöskin kahdella kupilla kahvia.} — Sittenkuin samojeedi oli lopettanut "Isä meidän" rukouksen, annoin hänen taivutella verbejä samojeediksi, ja kaiken, minkä siten sain, saat nyt kaupan päällisiksi. Oornam oli: syön, oornan syöt, oorna syö, oorngaua syömme, oorngaudhe syötte, oornaa syövät; oorngamtsj söin, oornganesj söit, oorngasj söi, oorngauetsj söimme, oorngaudhetsj söitte, oorngaitse söivät; oortam olen syövä, oortan olet syövä, oorta on syövä, oortaua olemme syövät, oortaudhe olette syövät, oortaa ovat syövät; oor syö, oorngaudhe syökää. Kielteinen muoto kuului: njim oor en syö, njin oor, nji oor, mon. njive oor, njidhe oor, nji oor: njimtse oor en syönyt, njinese oor, njise oor, mon. njivetse oor, njidhetse oor, njitse oor; njim orta en ole syövä, njin oria, nji oria, mon. njive orta, njidhe orta, njii orta tai myös orta, ort joka personassa. Personat kuuluvat: monj minä, puirj sinä, puthong hän, monje me, puirji te, puthonga, he, joista kuitenkin monj ja monji sanassa useimmin äännetään a kuin o. Samojeodiiaisilla verbeillä on dualikin, kuten on lapinkin laita; tämän dualin kuitenkin tässä kernaasti jätän mainitsematta. itse oorda eli oorta syödä, on luultavasti sama kuin lappalainen borrat ja suomalainen purra, vaikka aika ne on yhdestä alkuperäisestä sanasta täten erottanut. Itse konjugatsionin muodot tarjoisivat hauskoja vertauskohtia lapin ja suomen kanssa, mutta toivoon, että muut vastedes tekevät sen täydellisemmin kuin minulla siihen nyt olisi tilaisuutta, jätän kaikki sellaiset kernaasti sikseen, sillä en edes tunne kaikkien samojeedin aikamuotojen ja modien lukua. Jos oikein muistan, Venjamin sanoi samojeedissa olevan kokonaista kolme preteritiä; ehkä hän kuitenkin oli saanut niitä niin monta jonkinlaiseksi korvaukseksi sijoista, joita hän, kuten tuntui, oli laskenut liian niukalta, hän kun luki prepositsioneiksi useat sijapäätteet.

{Jos olet malttanut lukea tätä pitkää kirjettä tähän asti, niin suo nyt lopulla anteeksi, että se on niin ikävän pitkä. Huomaat, ettei sitä alussa oltu aiottu niin laveaksi, mutta ikävä yksinäisyys Castrénin lähdettyä on liittänyt lehden toiseen, ilman että enää edes tiedän, mistä olen voinut niin pitkältä kirjoittaa, ja tiedänkin, ettei se juuri ole minkään arvoista.

Kun en tiedä, miten Rafn'ille Kööpenhaminaan lähetettävä kirje on osotettava, pyydän Sinua kuoreen sulkemaan myötäliitetyn kirjeen, joka alkaa S.H.T:llä, ja lähettämään sen joko mainitulle Rafnille tai jollekulle toiselle, joka mahdollisesti voisi täyttää siinä esittämäni pyynnön. Minun olisi pitänyt toimittaa sellainen kirje Kristianiaan, mutta siellä minulla ei ole ketään edes nimeltä tuttua. Vielä kerran lähettää terveiset