Sijamuodoiltaan vepsä on aunuksen, lapin ja viron tavoin suomesta paljon jäljessä, ja tuntuu siltä kuin suomalaiset jo erottuaan heimolaisistaan olisivat muodostaneet lukuisat taivutussijansa. Vepsässä en saanut selville muita sijoja kuin nominat. lähte, kaivo, genet. lähtken, allat. lähtkele, illat, lähtkehe, infinit. lähtet (t. lähtket), possess. lähtkel, instrukt. lähtken, mon. lähtken. Muotoja lähtken ked, lähtkespäi, lähtkelpäi, lähtkehe-sai en pidä tavallisina sijoina, kun ked, päi, sai eivät yhdy adjektiivoihin.
Diminutiiveja.
Suffiksit vepsänkieli enimmäkseen on menettäneet, ne esiintyvät kuitenkin personaalipronomineihin ja itse pronominiin sekä, jos kohta harvoin, muihinkin sanoihin liittyneinä. Vakuutettiin — — —
Partikkeleista näytti olevan todellinen puute, ellei tahtonut käyttää venäläisiä partikkeleita. Eipä missään viljelemättömässä kielessä niitä liene suurta varastoa.
Lappi, vepsä ja suomi ovat menetelleet eri tavoin lyhentäessään sanoja: lappi on jättänyt pois päätteitä, vepsä (kuten myös viro) jonkun keskellä sanan vartaloa olevan vokaalin, suomi päätteessä olevan konsonantin. Vepsäl. andlen, maksnen, salptan, langten.
Sanakirjallisessa suhteessa laittaa: vepsäl. lajin, torua, nuhdella, ven. lajat.
64.
Tohtori Rabbelle.
(60:nnen jatko.)
Koivikko, 8 p:nä lokakuuta 1842.