Wiisi- ja usiampitawuisia eilliseen emme pannekkana, sillä niistä waan suotta olisi erityönsä, koska niitä ainaki sopii korkoja myöten jaella kahteen eli usiampaan osaan, jotka sitte käytetään kaks- eli kolmitawuisten mukaan. Jopa nelitawuisiaki sillä tawalla saattais kahtia panna.
Otetaanpas nyt työksi katsella, miten näitä sanoja taitaan runoon suunnitella; jos lienee yksi millä tawalla niitä siihen pannet. Waan sitä ennen täytyy saaha runon osista ja niihin koskemista selwä.
Runo laulussa jakaupi tawallisesti wiiteenki osaan e.m. hywin soitti hauin hammas, josta kolme eillimmäistä sanaa tekewät itsekukin yhen osan ja 4:jäs halkastuna 4:nen ja 5:nen; | Hywin | soitti | hauin | ham- | mas|. Paremmaksi näyttää kuitenki waan 4:jään osaan runoa lukea ja niin owat entisetki runo-opin kirjottajat tehneet. Muutamissa paikossa, joilla on erinuottinsa runoilla, se niin laulaessaki jakaupi ja lukemalla saapi se ainaki 4:osaseksi. Sitä wastoin runoa taas paikoin lauletaan 6:teenki osaan e.m. |Käkö-|nen |ku-|kahte-|le-|wi|, ettei sitä warsin sowikkana laulua myöten ositella. Kuin sanoimmaki, ositamma runoa 4:ksi ja senlaisia on runossa: sana wieä, toinen tuoa, joka erityinen sana yksi, waan runosta: sano lieto Lemminkäinen, tekewät kaksi eillimäistä sanaa kumpanenki yhen ja jälkimmäinen yksin 2 osaa. Runossa: itki impyen hiwukset, tekee 1:nen sana yhen, 2:nen ja 3:mas yhteensä 3 osaa, ja runossa: en tunne tätä tupoa, ei tee yksikään erityinen sana täyttä osaa, waan osat saahaan murtamalla toisesta sanasta toisen täytteeksi, niin että 1:nen on en tun-, 2:nen ne tä-, 3:mas tä tu-, 4:jäs poa.
Koska näistä osista wielä itsekustaki on enemmänki puhetta, niin olisi ehkä hyöwyksi niille myös itsekullenki saaha omat nimensä, sillä paha on nimetöntä mainita. Semme saammeki ja helposti jos samati kun nelitawuisissa sanoissa eritawuita, tässä eriosia nimitämmä 1:stä pääksi, 2:sta niskaksi: 3:tta seläksi, 4:ttä hännäksi. Sitä myöten on seuraawissa runoissa:
Pää Niska Selkä Häntä
Yöllä synty Wäinä- möinenPäiwäl- lä me- ni pa- jahan;Tako- a ta- putte- lewi,Lyöä lynnä- hytte- lewi,Tako olki- sen o- rihin,Herne- warti- sen he- wosen.
Murtamisesta mainitsimma jo äskenki ja saamma nyt paremmin selwittää, mitä sillä ymmärrämmä. — Joka runon osa on kaksitawuinen (kolmetawuisista wasta), eillisen niistä nimitämme iskuksi, jälkimmäisen laskuksi. Jos nyt missä osassa tahansa sana loppuu iskussa ja lasku alottaa toisen, niin sanomma sitä osaa murretuksi ja senlaista sanain yhteensaamista murroksi. Sitä myöten on runossa
1. Ompi saarel- la si- oa2. Jos we- ät sa- an we- nettä3. Tuhat purtta puuja- elet
1:sestä selkä, 2:sessa pää, niska ja selkä murretut, waan 3:mas on murroton.
Parahimmat runojat pitäwät senlaista murrelmata niin kauniina runossa, että wähintäki kaksi kolmesta tawataan murrettuna; sitä wastoin on murroton runo, jossa korko ja isku sopiwat yhteen tawuehen, wähemmin kaunis, lyhyttawuisissa tuskin sallittawakaan. Murrelmassa katsotaan kuitenki ettei tawutten arwoa niin sorreta, että yhessä osassa iskuun tulisi lyhyt, laskuun pitkä tawut. Molemmat lyhyenä kelpaawat kyllä. Nähään sitä wälistä murrelman somuuen tähen kyllä niinki runoa laaituksi, että isku on lyhyt ja lasku pitkä, päässä eli niskassa, ja se ei haittaakkana, jos se waan harwoin tapahtuu liiatenki jos lasku ei ole arwostaan waan siassaan pitkä. Esimerkkiä näihin taisimma kyllä mistä tahansa runoista. En ole iso iältä on kaunis runo näin 3:ssa osassa murrettuna, waan jos sanoisit yhellä murroksella: en iältä iso ole, niin tulisi se kelpaamattomaksi; samati jo kumu kujasta kuulu kaunis, kujasta jo kumu kuulu kehno; jo minua nokat noitu ja jo noiat minua noitu somaat, jopa mua noiat noitu kehnompi. Wene näky, weli tuli olisi peräti kelpaamaton, sillä siinä on joka osan iskussa lyhyet tawuet ja runo murroton; toisella kannalla on runo ei weä wäheäkänä eli emeä eriwenehen, sillä waikka lyhyttawuisilla iskuilla neki, owat ne murretut. Murrosta, kun sanoinki, on niin kaunistawana pietty, että sitä toisinaan rakastetaan, jos kohta sen kautta isku tulee lyhyeksiki ja lasku pitkäksi e.m. jo päiwänä kolmantena sanotaan ennemmin kun päiwänä jo kolmantena, eli päiwänäpä kolmantena; suot kylwi, kanerwat kaswo, ei ollut isoni syytä, ennemmin kun kylwi suot, kanerwat kaswo, isoni ei ollut syytä, waikka jälkimmäisellä tawalla osat arwonsa wuoksi olisiwatki paremmat. Mitä siis pitäis ajatteleman niistä, jotka waan kiittäwät hywiksi senlaisia murrottomia runoja kun e.m. waka wanha Wäinämöinen, otti soiton sormillensa, ja wielä senlaisiaki (peräti kelpaamattomia) kun panee aitaa kaiken päiwän.
