Kiitollisuudella nimittäisin minä ite kunkin runoniekan, waan kuin heistä useammat pyysiwät minua waikenemaan, niin tapahtukoon heidän tahtonsa. Toiwottawa olisi että he tästälähin ei estelisi heitänsä runojansa julistamasta, waan rohkeudella mitä milläkin on muistossa, tahi itetekemiä, tahi muualta opittuja, antaisit yhteiseksi hywäksi, ennen kuin ne iäti tulewat heidän pois mentyänsä unotettuiksi. Helsingistä 6 Heinäkuussa 1829.
E. L.
Wanhoja Runoja.
Laulajan alkuruno.
Läkkääm[1] langot laulamahan,
Heimokset heläjämähän
Sukuwirttä suoltamahan,
Laiwirttä laulamahan!
Jos ei muut lihawat laula,
Werewämmät wierettele,
Niin mä laulan laiha poika,
Kuiwa poika kuikuttelen,
Mies weretön wierettelen
Ennen saatuja sanoja,
Ennen eukon neuwomia,
Äitini opettamia,
Wanhemman warustamia.
Waan ois[2] muitakin sanoja,
Toisiakin lausehia
Tallehella taskussani,
Alla wyöni ansahassa.
Net on saamani sanani,
Omat wirret oppimani,
Tiepuolista tempomani,
Kanarwoista katkomani,
Risukoista riipomani,
Wesoista wetelemäni,
Paimenessa käyessäni[3]
Mustan Muurikin jälessä,
Kimmon kirjawan perässä.
Wäinämöinen walmistaikse Pohjolan Sotaan.
Waka wanha Wäinämöinen
Teki tieolla[4] wenettä,
Lato purtta laulamalla.
Sai wenehen walmihiksi,
Latoneeksi puisen purren.
Sitte wanha Wäinämöinen
Oli ehtiwä[5] hewosta,
Kulkeissa kuuntelewa.
Löysi hiekalta hewosen,
Kultaturwan kuusikolta,
Aholta hopiaharjan.
Pisti suitet kullan suuhun,
Päitensä hopiapäähän,
Ite istuupi selälle.
Ajo matkoa wähäsen,
Pikkuruisen piirahteli;
Löysi purren itkemästä,
Wenosen walittamasta.
Kysytteli, lausutteli:
"Mitäs itket puinen pursi,
Wenet hankainen halajat?"
Pursi taiten wastoaapi:[6]
"Puisuuttani itken muka,
Hankauttani halajan;
Sanottihin tehtäissä
Saatawan sotiwenettä,
Sotapurtta puuhattawan;
Tuowan täyteni rahoja,
Alukseni aartehia.
Eipä wiety wainotielle,
Sotitielle työnnettynä.
Pahimmatkin maan matoset
Alla kaarteni asuwat,
Ilkeimmät ilman linnut
Pesän päälläni pitäwät."
Waka wanha Wäinämöinen
Kysytteli, lausutteli:
"Tokkos juokset soutamata,
Airoilla awittamata,
Puhumata purjehelle?"
Pursi taiten wastoaapi:
"Eipä mun sukuni muukan,
Eikä toinen joukkioni
Juokse sormin soutamata,
Airoilla awittamata,
Puhumata purjehelle."
Waka wanha Wäinämöinen
Kysytteli, lausutteli:
"Joko juokset soutamalla,
Airoilla awittamalla,
Puhumalla purjehelle?"
Pursi taiten wastoaapi:
"Jopa mun sukuni muukin,
Sekä toinen joukkioni
Juoksee sormin soutamalla,
Airoin awittamalla,
Puhumalla purjehelle."
Waka wanha Wäinämöinen
Koko kansoa kokohon;
Lato ensin laitapuolen
Sukapäitä sulhasia,
Miekkamiehiä jaloja;
Lato toisen laitapuolen
Tinapäitä neitosia,
Waskiwöitä waimoloita.
Saipa wenehen wesille,
Sotalaiwan lainehille,
Ite istuupi perähän,
Kokan kultasen kuwulle,
Melan waskisen nawalle,
Laski päiwän maawesiä,
Toisen souti[7] sirowesiä,
Kolmannen meriwesiä.
Päiwän kolmannen perästä
Jo näkyypi Pohjan portti,
Kirjakansa kiimottaapi.
Waka wanha Wäinämöinen
Souti suoroa sujotti
Pitkin Pohjolan jokia.
Pohjan poikaset porisi,
Paha parwi pauhoaapi:
"Astu jalka ensimmäinen,
Rapahuta rannoilleni!"
Astu jalan ensimmäisen,
Rapahutti rannoillensa;
Toki toisenkin osasi.
Pohjan poikaset porisi,
Paha parwi pauhoaapi:
"Tule Pohjolan pihalle!"
Meni Pohjolan pihalle.
"Tule Pohjolan tupahan!"
Meni Pohjolan tupahan.
Siell' on miehet miekka wyöllä,
Urohot sotaaseissa,
Waimot waskiwaljahissa,
Tyttäret tinasiloissa.
Siitä wanha Wäinämöinen
Weti miekan waskiwyöltä,
Tuliterän sai tupesta;
Wälähytti kultawästi,
Haalotti terä hopea
Wäinämöisen wäistellessä.
Listi kuin nauriin napoja
Päitä Pohjan poikasten.
Kosiominen.
Kesät kengitin hewoista,
Talwet tallikonkaria;
Waljastin tulisen ruunan
Tulisella tantereella;
Wesi tippu wempeleestä,
Raswa rahkehen nenästä.
Emoseni waimo wanha!
Kunpas paitani pesisit
Mustan käärmehen werellä,
Kesäkuilla kuiwoaisit.
Emoseni waimo wanha!
Hae sukani, saa rätini,[8]
Haeppa warwashattarani.
Lähen Hiiestä kosihin,
Wuoresta walantehestä
Käy nyt Jesus kelkkahani,
Jumala rekoseheni,
Koska jouwun[9] juohtotielle,
Ajotielle aikauhun.
Jouwuin neitosen kotihin,
Tupa oli täynnä tuppisuita,
Jakku miehiä jaloja,
Kolpitsa konowolia,
Peripenkki tietäjiä,
Owensuu osajaiwia,
Siwuseinä laulajoita.
Nuot laulowat Lapin wirttä,
Hiien[10] wirttä winguttiwat.
Ulkoo mä runoja kuulin,
Läpi seinän laulajoita,
Läpi sammalen sanoja.
Ite löihemme[11] runoiksi,
Laikatimme laulajaksi.
Laulon mä mokomat miehet
Kissan kirjawan rekehen.
Kissa tuonne kiiättääpi[12]
Lapin laajahan salohon,
Kuss' ei kule karjan kynsi,
Waella hewosen warsa.
Laulon wielä mokomat miehet
Rutjan koskehen kowahan,
Johon puut päin putowat,
Hongat latwoin lankiaapi.
Laulon ma mokomat miehet
Lapin laajalle lahelle,[13]
Miesten syöjälle selälle,
Urosten upottajalle,
Josta welhot wettä juowat,
Tulikulkut tulowatten.
Ja laulon mokomat miehet
Suin sytehen, päin wetehen,
Käsin Kalman kattilahan,
Koprin ilmahan kowahan;
Polwin hyytä hyppämähän,
Säärin jäätä särkemähän,
Riitettä repäsemähän.
"Anna eukko tyttöäsi,
Sekä nuorta morsianta."
"Äsken annan tyttäreni,
Sekä nuoren morsiamen,
Kuin suistat suet[14] saloista,
Karhut kahleisiin asetat."
Mä suistin suet saloista,
Karhut kahleisiin asetin;
Panin suet suitet suuhun,
Karhut rautakahleisihin.
"Anna eukko tyttöäsi,
Sekä nuorta morsianta."
"Äsken annan tyttäreni,
Sekä nuoren morsiamen,
kuin sä kynnät kyisen pellon,
Käärmehisen käännettelet."
Minä kynnin[15] kyisen pellon,
Käärmehisen käännettelin,
"Anna eukko tyttöäsi,
Sekä nuorta morsianta."
"Äsken annan tyttäreni,
Sekä nuoren morsiamen,
Kuin sä kylwet kuuman saunan,
Kuuman saunan rautalauan,[16]
Wastan rautasen keralla."
Minä kylwin kuuman saunan,
Kuuman saunan rautalauan,
Wastan rautasen keralla.
"Anna eukko tyttöäsi,
sekä nuorta morsianta."
"Jo nyt annan tyttäreni,
Sekä nuoren morsiamen,
Korpillen Kojon pojalle,
Ite Iiwari Kojollen."
Käy nyt neitonen rekehen,
Lähe Jesus kelkkahani!
Rukous sotaan lähteissä.